UUSIMMAT

Kulttikehittäjä Sweryn läpeensä kummallinen peli sai rahoituksen ja hämmentävän trailerin

07.05.2018 17:42 | Muropaketin toimitus

Hidetaka ”Swery” Suehiron kehittämä The Good Life sai budjettinsa kokoon Kickstarterissa. Tämän kunniaksi oudosta pelistä julkaistiin myös tarinallinen traileri.

Deadly Premonition -kulttipelin (2010) kehittäjänä tunnettu Hidetaka ”Swery” Suehiro yritti saada eriskummallisen The Good Life -pelinsä budjetin kokoon joukkorahoituksella jo viime vuonna, mutta silloin keräyksestä tuli vesiperä. Nyt Game Informer kertoo, että pelin tuore Kickstarter-keräys tuotti paremman tuloksen, ja kehitykseen vaaditut varat ovat viimein koossa.

The Good Life on jonkinmoinen rooli- ja simulaatiopelin yhdistelmä, jonka pelihahmo on New Yorkista pieneen ennglantilaiseen kaupunkiin muuttava valokuvaaja. Pahojen velkojen kanssa painiskeleva hahmo joutuu tekemään erilaisia hanttihommia sekä selvittämään nuoren naisen murhaa kaupungissa, jonka asukkaat muuttuvat öisin kissoiksi ja koiriksi.

Äkkiväärästä pelistä julkaistiin Kickstarter-keräyksen päätökseksi myös tuore tarinallinen traileri, joka antaa esimakua pelistä. Trailerin näet alta.

Omaperäistä peliä kehitetään PC:lle ja PlayStation 4:lle, mutta myös Switch-käännöstä pidetään mahdollisena. Kuten aiemmin kerroimme, julkaistiin pelistä Kickstarter-keräyksen aikana myös pelattava demo.