Uusimmat

Kun hulluus valtaa mielen – The Sinking Citystä julkaistiin uusi traileri

22.05.2019 22:25 Muropaketin toimitus

Frogwaresin uudella trailerilla perehdytään todellisuus tuntuu mätänevän silmissä, kun hulluus valtaa pelihahmon mielen. 

The Sinking City asettaa pelaajan yksityisetsivä Charles W. Reedin rooliin. Reed operoi Yhdysvaltojen koilliskolkassa sijaitsevassa Uudessa-Englannissa 1920-luvun maisemissa, eikä yksityisetsivä voi hyvin: häntä riivaavat menneisyyden haamujen lisäksi myös kummalliset ilmestykset. Miehen tie vie Massachusettsin osavaltion Oakmontin kaupunkiin, jossa Reed toivoo pääsevänsä eroon alati syvenevästä hulluuden kurimuksesta.

Uudella trailerilla nähdään lyhyitä pätkiä pelikuvaa sekä tietysti kammottavia lonkeroita.

Alun perin H.P Lovecraftin tarinoihin perustuvan The Sinking Cityn oli määrä ilmestyä jo 21. päivä maaliskuuta, mutta julkaisua lykättiin taannoin kesäkuun 27. päivään saakka.