Uusimmat

Kylmään sotaan sijoittuva Outreach tarjoaa erilaista avaruuskauhua

12.07.2017 15:05 Muropaketin toimitus

Pixel Spillin kehittämässä Outreachissa pelaaja astuu kosmonautin saappaisiin selvittämään kylmän sodan aikaista salaliittoa.

Hylätty avaruusasema, jonka miehistö on mystisesti kadonnut. Kuulostaako tutulta?

Ei ihme jos kuulostaa, sillä lähtökohtaa on kierrätetty lukemattomissa elokuvissa ja videopeleissä. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä Outreach näyttäisi kuitenkin vievän kuluneen idean hieman omaperäisempään suuntaan.

Pixel Spill -studion kehittämä Outreach sijoittuu vuoteen 1986 ja kertoo Neuvostoliiton kosmonautista, joka saapuu tyhjänä maata kiertävälle avaruusasemalle. Tehtävän johto ei suostu antamaan lisätietoja kadonneista kollegoista, joten päähenkilö alkaa selvittää mysteeriä omin päin.

Video Gamerin mukaan Outreach on melko lyhyt ja sen läpäisemiseen kuluu ilmeisesti vain kolmisen tuntia. Peli vaikuttaa kuitenkin vievä scifi-kauhua kiinnostavaan suuntaan, sillä kylmän sodan aikaisessa tarinassa kaikki on suunniteltu aikaukauden mukaisesti avaruusasemaa myöten. Pelissä on tosin englanninkielinen ääninäyttely, mutta senkin voi vaihtaa venäjänkieliseen, mitä kehittäjät jopa suosittelevat.

Alla oleva pelikuvatraileri antaa esimakua Outreachin klaustrofobisesta ympäristöstä. Peli ilmestyy PC:lle ja Macille myöhemmin tänä vuonna.

Muropaketin uusimmat