Lääkärit varoittavat: Fornitestä tuttu ”flossaus”-tanssi on vaarallista

02.12.2018 18:10 | Muropaketin toimitus | 4

Fortnitestä tuttu ”flossaus”-tanssi on aiheuttanut lääkärien mukaan useita polvivammoja.

Fortniten suosio on synnyttänyt erikoisen lieveilmiön: pelistä tuttu emote, flossaus, on levinnyt varsinkin lapsien keskuuteen hyvin suosittuna tanssiliikkeenä. Flossatessa lantiota ja käsiä heilutellaan vuorotellen puolelta toiselle.

Nyt lääkärit ovat varoitelleet flossauksen harrastajia lajin vaaroista, raportoi Mirror. Ed Thompsonin mukaan vastaanotoille on saapunut viime aikoina selvästi enemmän polvikivuista kärsiviä potilaita, joista suuri osa on kertonut flossaavansa aktiivisesti.

Thompsonin mukaan flossauksen liikeradat eivät kuulu polvien tavanomaiseen liikkeeseen, mikä voi aiheuttaa pidemmän päälle kipua ja vammoja polven sisäpuolelle.

Keskustelu

Flossaus oli kylläkin tuttu jo kauan ennen kuin se siirrettiin johonkin fortniteen, jossa on muuten kaksi t-kirjainta toisin kuin otsikossa.

Seuraavaksi loppuu se teinien yökerhoissa pöydillä tanssiminen ja just. Siinä on aivan samat liikkeet, paitsi kädet heiluvat yläpuolella ja tankotanssissa ne lantiot vasta heiluvatkin…

Muropaketin uusimmat