Uusimmat

Leeroy Jenkinsin tekijät eivät uskoneet kenenkään ottavan videoa todesta – tälläinen oli videon alkuperäinen versio

27.12.2017 18:42 Muropaketin toimitus

Legendaarisen Leeroy Jenkins -videon tekijät eivät uskoneet, että kukaan voisi kuvitella videon esittävän aitoa pelitilannetta.

Leeroy Jenkins on yksi ensimmäisistä viraaleista nettimeemeistä ajalta, ennen kuin sana viraali oli edes yleisessä käytössä. Videolla Pals for Life -killan jäsenet suunnittelevat monimutkaista suunnitelmaa haastavan raidin voittamiseksi, sillä välin kun Leeroy-nimimerkillä pelaava pelaaja on AFK-tilassa eli poissa näppäimistön äärestä. Tullessaan takaisin pelaamaan Leeroy Jenkins, oikealta nimeltään Ben Schulz, ryntää suoraan vihollisen kimppuun huutaen legendaarisen Leeroy Jenkins -huutonsa, jättäen muun joukkueen suunnitelmat huomiotta.

Myöhemmin kuitenkin selvisi, että video oli lavastettu. Nyt videon luojat ovat kertoneet Kotakun haastattelussa, ettei videon ollut tarkoituskaan huijata ketään, eivätkä tekijät uskoneet sen menevän täydestä. Leeroy Jenkinsin lisäksi Pals for Life -ryhmä teki myös muita videoita, mutta ne eivät koskaan keränneet yhtä suurta suosiota.

Nyt Pals for Life on julkaissut Leeroy Jenkinsin ensimmäisen version, joka eroaa viraaliksi päätyneestä videosta muutamilla sanavalinnoilla. Videon tarkoituksena on kerätä huomiota Yhdysvalloissa käynnissä olevaan Net Neutrality -keskusteluun ja samalla säilyttää osa pelihistoriaa jälkipolville.