Uusimmat

Left 4 Dead 2:n tuleva The Last Stand -päivitys sai uuden trailerin

05.09.2020 16:19 Muropaketin toimitus

Left 4 Dead 2 on yksi pidetyimmistä zombieräiskinnöistä, mutta yli vuosikymmen sitten ilmestynyt peli ei ole enää pitkään aikaan saanut lisäsisältöä. Nyt tuleva The Last Stand on saanut uuden trailerin. 

Left 4 Dead 2 -yhteisö on nimittäin Valven avustuksella tuomassa peliin The Last Stand -nimisen paketin lisäsisältöä kokonaan ilmaiseksi. Mukana on selviytymiskartta, joka on ollut saatavilla peliin jo aiemmin Steam Workshop -modina. The Last Stand nähtiin myös alkuperäisen Left 4 Deadin yhteydessä.

Näillä näkymin uusi päivitys ilmestyy kuitenkin ainoastaan Left 4 Dead 2:n PC-versioon. Tulevan päivityksen järjestyksessään toisen trailerin voi katsoa alta. Uusi traileri on ensimmäisen tavoin varsin mystinen eikä esimerkiksi varsinaista pelikuvaa ole vielä nähtävillä. Mikäli ensimmäinen traileri jäi näkemättä, löytyy se täältä.