Uusimmat

Loppuvuoden odotettu tehokonsoli myöhästyy ensi vuoden puolelle

11.11.2021 09:17 Muropaketin toimitus

Valve on ilmoittanut joutuneensa siirtämään Steam Deckin julkaisua tuonnemmaksi.

Alkujaan yhtiön uuden käsikonsolin oli tarkoitus saapua joulukuun aikana, mutta yhtiö kirjoitti tuoreessa blogimerkinnässään julkaisun myöhästyvän kahdella kuukaudella. Ensimmäiset laitteet lähetetäänkin ostajille vasta helmikuusta alkaen, joskin tällä hetkellä tilauksensa tekevät saavat odottaa omaansa aina kesään 2022 saakka.

Myöhästymisen syyksi yhtiö väittää maailmanlaajuiset jakeluongelmat sekä komponenttipulan, joiden vuoksi laitteita ei saatu valmistettua riittävästi alkuperäiseen julkaisuun asti.

Steam Deck ei ole suinkaan ainoa vastaavista ongelmista kärsinyt tuote, vaan muun muassa PlayStation 5 – ja Xbox Series X -konsoleiden sekä RTX 30 -sarjalaisten saatavuus on ollut läpi vuoden todella heikko.