Uusimmat

Lumi valtasi PlayerUnknown’s Battlegroundsin konsoliversiot – Vikendi saapui PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle

23.01.2019 16:14 Muropaketin toimitus

PlayerUnknown’s Battlegroundsin uusin kartta, Vikendi, on ollut pelattavissa PC:llä jo jonkin aikaa. Nyt myös PlayStation 4 ja Xbox One -versioiden omistajat pääsevät testamaan lumen valtaamaa Vikendiä.

Vikendi on kooltaan vain 6 x 6 kilometriä, eli selvästi alkuperäistä Erangelia pienempi. Uusi kartta erottuu Erangelista ja Sanhokista myös lumisilla maisemillaan, sillä koko kartta on valkoisen hangen peittämä. Lumen myötä kartassa nähdään myös moottorikelkkoja, siinä missä autojen ajaminen lumella erottuu kesäkeleistä.

Vikendissä on tarjolla myös uusia haasteita. Näistä osa on tarjolla kaikille pelaajille, mutta loppuja haasteita voi suorittaa vain ostamalla Premium Survivor Passin.

Muropaketin arvostelussa PlayerUnknown’s Battlegroundsin uusin PlayStation 4 -versio ei hurmannut testaajaa, sillä pelin ulkoasu ja tekninen toimivuus ovat edelleen kuin suoraan PlayStation 2:n ajoilta.

Muropaketin uusimmat