Uusimmat

Menestyneen Mafia III:n kehittäjästudiolla irtisanottu ”suuri osa työntekijöistä”

16.02.2018 10:56 Muropaketin toimitus

Mafia III -pelistä tunnettu Hangar 13 on irtisanonut runsaasti työntekijöitään. Julkaisijan mukaan tämä ei vaikuta tekeillä oleviin projekteihin.

Syksyllä 2016 ilmestyneen, kehutun Mafia III -pelin kehittäneellä Hangar 13 -studiolla on irtisanottu runsaasti työntekijöitä, raportoi Kotaku. Pelijulkaisija 2K Games on vahvistanut tiedon pelisivustolle, mutta irtisanottujen tarkkaa määrää ei ole paljastettu. Kotaku kertoo kuitenkin lähteidensä kertoneen, että kyseessä ”suuri osa Hangar 13:sta työntekijöistä”.

Vasta vuonna 2014 perustettu Hangar 13 -studio on tehnyt vasta yhden pelin, mutta esikoinen Mafia III oli jo vuosi sitten saanut kokoon viiden miljoonan pelin myyntiluvut. Kotakun saamien tietojen mukaan studio on sittemmin kehittänyt uuden, julkistamattoman pelin prototyyppiä.

2K Games on kommentoinut Kotakulle, että irtisanomiset eivät vaikuta studion käynnissä olevaan pelikehitykseen. Julkaisijan mukaan työntekijöiden vähentämisellä pyritään kohdistamaan resurssit oikein suhteessa studion pitkän tähtäimen suunnitelmiin.

Hangar 13:sta irtisanomiset eivät ole vuoden ensimmäinen tapaus, jossa pelistudio on vähentänyt yllättäen runsaasti väkeä. Vasta viime viikolla kerroimme, että Capcomin Vancouverin studiolta on irtisanottu noin 50 työntekijää. Capcomin tapauksessa kerrotaan kyseessä olleen seuraavan Dead Rising -pelin kokoluokan pienentäminen, mihin lienee vaikuttanut Dead Rising 4:n (2016) kehno kaupallinen menestys.