Uusimmat

Mewtwo saapuu Pokémon Gohon – Myös kiiltävästä Pikachusta väitettyjä havaintoja

16.08.2017 21:01 Muropaketin toimitus

Hittipeli Pokémon Gossa on kerrotaan viimein nähdyn kiiltäviä Pikachuja. Niantic on myös julkistanut, että Mewtwo saapuu pian peliin Raid-tehtävien kautta.

Pokémon Go -pelissä on elokuussa pyydystetty ensimmäisiä Legendary-luokan Pokémoneja, ja lisää on luvassa. Niantic on kertonut pelin virallisella sivustolla, että kaikki legendaariset linnut Articuno, Zapdos, Moltres ja Lugia ovat nyt kohdattavissa Raid-taisteluissa 31. elokuuta asti.

Lisäksi Niantic on julkistanut, että Mewtwo tulee pian Raid-tehtävien vastukseksi. Ensimmäiset pelaajat ovat jo saaneet Mewtwon omakseen Japanin Yokohamassa järjestetyssä Pokémon Go Stadium -tapahtumassa, ja sen luvataan lähiaikoina saapuvan peliin kaikkien pelaajien ulottuville.

GameSpot raportoi lisäksi, että pelaajat väittävät napanneensa ensimmäiset ”kiiltävät” Pikachut eri puolilla maailmaa. Erikois-Pikachu havaittiin ilmeisesti ensi kertaa Japanissa, ja sittemmin havaintoja on tullut Yhdysvalloista, Euroopasta sekä Australiasta.

Kiiltävän Pikachun kerrotaan olevan väriltään tummempi kuin tavallinen Pikachu, ja sen Pokédex-sivun kerrotaan kimaltavan. Kiiltävästä Pikachusta ei kuitenkaan ole virallista tietoa Nianticin sivuilla.

Muropaketin uusimmat