Uusimmat

Microsoft ei halua paljastaa vielä korttejaan – paljastaa seuraavan sukupolven pelien mahdollisen hinnannousun vasta myöhemmin

18.11.2020 10:25 Muropaketin toimitus

Monet julkaisijat ovat nostaneet pelien hintoja uuden konsolisukupolven kynnyksellä, ja nyt Microsoft on vihjaillut samansuuntaista tulevaisuudessa.

VGC uutisoi Xboxin talousjohtaja Tim Stuartin kertoneen taannoisessa konferenssissa, ettei yhtiö ole aikeissa tehdä vielä erityistä julkistusta omien studioidensa pelien hinnoittelusta. Hän kuitenkin myöntää, että ”se tehdään aikanaan” ja jatkokommenttien perusteella korotus on todennäköinen vaihtoehto.

”Hinnat eivät ole nousseet pariin sukupolveen, joten ei ole ennenkuulumatonta, että [hintojennousu] tapahtuu”, Stuart sanoo.

Hän jatkaa mainitsemalla samoja syitä, joita muutkin konsolivalmistajat sekä julkaisijat ovat todenneet. Toisin sanoen pelien kehityskustannukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta, joten uuden sopivan hintapisteen löytäminen kaikkien kannalta on tärkeää ja että pelikehitystä voidaan jatkaa myös tulevaisuudessa.

Toistaiseksi muun muassa Take-Two, Activision ja Sony ovat nostaneet omien peliensä PS5- ja Xbox Series X -versioiden hintoja korkeammaksi.

Muropaketin uusimmat