Uusimmat

Microsoft harkitsee jo uusia studio-ostoja – kohteena tällä kertaa Japani

09.11.2020 09:25 Muropaketin toimitus

Microsoftin kerrotaan suunnittelevan lisää studiohankintoja ja kohdistaneen mielenkiintonsa japanilaisiin kehittäjiin.

Bloombergin mukaan yhtiö on lähestynyt jo useita pieniä ja isoja japanilaisia studioita aikeinaan vahvistaa omien studioiden lukumääräänsä. Kyselyn kohteena olleet studiot eivät ole tosin nimenneet itseään, eikä Microsoft ole tarkemmin paljastanut, keitä se on lähestynyt.

Lehden mukaan yksi studioista olisi ollut taistelu- ja toimintapeleistään tunnettu Koei Tecmo, jonka omistukseen lukeutuvat muun muassa Dead or Alive, Nioh, Fire Emblem Warriors ja Ninja Gaiden. Yhtiön puheenjohtaja Hisashi Koinuman kerrotaan kommentoineen väitettä olevansa halukas tuomaan lisää pelejä Xbox-konsoleille, ”jos yhdysvaltalainen yhtiö todistaa olevansa pitkäaikaisesti kiinnostunut Japanista”.

Muun muassa Ace Research Instituten ja Morningstar Researchin analyytikot uskoisivat Microsoftilla olevan mahdollisuus saada haltuunsa Japanin markkinat, joskaan tämä ei tapahtuisi nopeasti. He kommentoivat myös, ettei PlayStationilla ole enää heidän mukaansa kiinnostusta alueesta, vaan yhtiö on siirtänyt fokuksensa Yhdysvaltoihin.

Muropaketin uusimmat