Uusimmat

Microsoft on valmis kokeilemaan uudenlaisia julkaisutapoja myöhästyneen lippulaivapeli Halo Infiniten kanssa

19.10.2020 11:08 Muropaketin toimitus

Phil Spencer on paljastanut tuoreessa haastattelussa, että julkaisija on avoin julkaisemaan myöhästyneen Halo Infiniten jopa erillisissä osissa.

Kotakun haastattelussa Spenceriltä kysyttiin, onko yhtiö harkinnut julkaisevansa esimerkiksi pelin kampanjaosuutta ennen moninpeliä, jos toinen puolista saataisiin viimeisteltyä ennen toista. Spencer kertoi, ettei päätös ole hänen, mutta ettei Microsoft olisi esteenä tällaiselle ratkaisulle.

”Bonnie [Ross] ja hänen tiiminsä tekee nuo päätökset. Mutta haluamme tehdä varmaksi, että ihmiset tuntevat saavansa Halo-kokemuksen. Luulen, että voimme harkita tuollaista mahdollisuutta. Uskon sen olevan ajattelemisen arvoinen ratkaisu, mutta haluamme pitää huolta, että teemme sen oikein”, Spencer sanoo.

Ajatusta heiteltiin jo ilmoille aiemmin syksyllä, kun Microsoft teki yllättävän ratkaisun siirtää Xbox Series X:n julkaisupeliksi tarkoitetun Halo Infiniten määrittelemättömään tulevaisuuteen. Tuolloin Spencer kertoi idean olleen esillä, mutta tuolloin se ei tuntunut palvelevan pelaajia.

Ilmeisesti ajatusmaailma on sittemmin muuttunut, joskin viimeinen päätösvalta näyttäisi olevan 343 Industriesilla itsellään.

Muropaketin uusimmat