Uusimmat

Miksi Baldur’s Gate 3 saapuu Google Stadialle? Kehittäjän vastaus voi yllättää

28.02.2020 13:25 Muropaketin toimitus

Larian Studiosin mukaan Google Stadiassa on valtavasti potentiaalia.

Googlen viime syksynä julkaisema pilvipohjainen pelialusta Stadia ei ole vielä voittanut pelikansaa puolelleen, vaikka Stadia todistettavasti toimii hyvin myös kotioloissa. Onkin yllättävää, että juuri PC-roolipelinä tunnetun Baldur’s Gaten parikymmentä vuotta odotettu uusi jatko-osa tuodaan kaikista alustoista juuri Stadialle.

Kehittäjästudio Larianin tuottaja David Walgrave selittää Gizmodon haastattelussa, että Stadialle kehittäminen on helpompaa kuin perinteisille konsoleille. Hän vertaa Stadiaa Linux-alustaan ja selittää, että Stadian muutamiin ”erikoisuuksiin” mukautuminen auttaa myös Baldur’s Gaten Windows-version kehitystä.

Lisäksi kehittäjiä kiehtoo Stadian lunastamaton potentiaali, esimerkiksi mahdollisuus siihen, että pelistreamin katsojat voisivat vaikuttaa pelin tapahtumiin. Pelimedialle järjestyssä testissä toimittajat pääsivät esimerkiksi äänestämään pelisession dialogivaihtoehdoista, ja tulevaisuudessa olisi jopa mahdollista, että katsojat vaikuttaisivat nopanheiton tuloksiin roolipelissä. Vuorovaikutus toisi siis paljon uusia mahdollisuuksia pelaamiseen.

Baldur’s Gate 3 on kehitteillä vain Google Stadialle ja PC:lle. Aiemmin tänään pelistä julkaistiin myös introvideo ja runsas kuvagalleria.