Uusimmat

Milla Jovovichin tähdittämästä Monster Hunter -elokuvasta tihkui yksityiskohtia: Sony paljasti leffan juonesta uuden tiivistelmän

23.09.2020 20:22 Muropaketin toimitus

Pelielokuva Monster Hunter avautuu uuden synopsiksen voimin.

Elokuvateollisuus on ollut enemmän tai vähemmän pysähdyksissä koronaviruksen aiheuttamien haasteiden vuoksi, ja esimerkiksi pelielokuva Monster Hunter ei ole saapunut teattereihin suunnitelmien mukaisesti. Sen piti tulla ensi-iltaan tänä syksynä, mutta julkaisua päätettiin siirtää ensi keväälle.

Monster Hunter -peliin pohjautuva projekti on Paul W.S. Andersonin käsikirjoittama ja ohjaama, ja sen pääroolissa nähdään Milla Jovovich. Elokuvaa tuottava Sony on julkaissut siitä uuden synopsiksen, joka kertoo tarkemmin leffan sisällöstä.

“Maailmamme takana on toinen todellisuus, jota hallitsevat monet vaaralliset ja väkevät hirviöt. Tämä selviää Milla Jovovichin johtamalle sotilasyksikölle tuskallisella tavalla, sillä nämä otukset eivät välitä siitä, millaisella tulivoimalla niitä yritetään laittaa aisoihin. Epätoivoinen taistelu kiihtyy, kun sotilaat törmäävät salaperäiseen metsästäjään (Tony Jaa), joka kykenee tuhoamaan hirviöitä”, tiedottaa Sony.

Monster Hunter julkaistaan 22. huhtikuuta 2021, kertoo Comicbook-sivusto.

Muropaketin uusimmat