Uusimmat

Mitä ihmettä Square Enix ajattelee? Kuurosta päähenkilöstä kertovaan peliin lisättiin sittenkin ääniraita ja näytelty dialogi

17.10.2018 17:20 Muropaketin toimitus

Square Enixin toimintapelissä The Quiet Man pelataan kuurolla hahmolla, mutta toisella pelikerralla mukaan voi kuitenkin ottaa myös musiikin ja äänet.

Japanilaisyhtiö Square Enix julkisti kesäkuussa E3-messuilla uutuuspelin nimeltä The Quiet Man, jonka luvataan olevan elokuvallinen toimintakokemus. Pelin päähenkilö on kuuro mies, joka yrittää yhden illan aikana jäljittää laulajan kaapanneen, naamioituneen miehen.

The Quiet Manin kiinnostavin ominaisuus lieneekin, että sen kuvaillaan esittävän pelimaailman kuuron päähenkilön näkökulmasta. Virallisesta kuvauksessa pelin Steam-sivulla kerrotaan:

”Koska pelattava hahmo Dane on kuuro ja maailma koetaan hänen kauttaan, pelissä on sangen vähän ääniä ja eikä lainkaan tekstityksiä. Sinun on tehtävä omat tulkintasi tarinasta sitä mukaa, kun naamioidun miehen etsintä edistyy.”

Kuulostaa kiehtovalta, ja siksi Square Enixin tuorein paljastus onkin niin yllättävä. Eurogamer raportoi, että peliin saa toisella pelikerralla ääniraidan, musiikin ja näytellyn dialogin.

The Quiet Man voi toki olla kiinnostava kokea myös toisella tavalla, mutta samalla vaihtoehtoinen pelitapa poistaa pelistä se keskeisimmän ominaisuuden, eli kuuron henkilön näkökulman. Kuten Eurogamer huomauttaa, tämä johtaa ”ludonarratiiviseen dissonanssiin”, eli ristiriitaan pelin tarinan ja pelimekaaniikkojen välillä.

The Quiet Man ilmestyy PC:lle ja PlayStation 4:lle 1. marraskuuta. Alta näet pelin trailerin.

Muropaketin uusimmat