Uusimmat

Mysteeri metsän keskellä – Palkittu ja kehuttu Firewatch kääntyy myös Nintendo Switchille

06.04.2018 13:02 Muropaketin toimitus

Campo Santo -studion tarinavetoinen seikkailupeli julkaistaan kehittäjien mukaan Nintendo Switchille ”pian”.

Alunperin vuonna 2016 PC:lle ja konsoleille ilmestynyt seikkailupeli Firewatch kääntyy myös Nintendo Switchille, raportoi Eurogamer. Kehittäjästudio Campo Santo on julkistanut asian alla olevalla twiitillä. Tarkkaa julkaisupäivää ei ole vielä paljastettu, mutta pelin kerrotaan saapuvan Switch-pelaajien ulottuville ”pian”.

Tarinavetoinen seikkailupeli vie pelaajan Yhdysvaltoihin, Shoshonen kansallismetsään, metsäpalovahtina toimivan Henryn saappaisiin. Vuoteen 1989 sijoittuvassa pelissä Henry lähtee valvojansa Delilahin avustuksella selvittämään outoja tapahtumia ja vuosien takaa paljastuvaa mysteeriä.

Firewatch on saanut runsaasti kiitosta etenkin tarinastaan, dialogistaan ja visuaalisesta tyylistään. Jo vuonna 2016 yli miljoona kappaletta myynyt Firewatch on myös saanut parhaan indiepelin Golden Joystick -palkinnon, parhaan tarinan palkinnon Game Developer’s Choice Awards -gaalassa, sekä BAFTA Games Awardsin palkinnon parhaasta debyyttipelistä.

Alta näet Campo Santon twiitin, sekä pelin trailerin.