Uusimmat

Näin erilainen oli The Witcher -sarjan alkuperäinen ajatus, tarkoitus oli kertoa tyystin eri tarina

09.12.2019 18:17 Muropaketin toimitus

The Witcher -sarjan lähtökohtana oli Ciri-hahmo ja tämän tarina.

Netflix-sarja The Witcher keskittyi alkujaan kirjasarjan viidenteen osaan, The Lady of the Lake, joka painottuu Ciri-hahmoon. Sarjan vetäjä Lauren Hissrich on kertonut, että lähtökohta ei toiminut, sillä tarina kaipasi myös Geralt-hahmoa.

Hissrich sanoi, että hän haluaa esitellä sarjan naishahmoja tuorein silmin, eikä niin kuten kirjoissa, eli Geraltin näkökulmasta.

Vaikka Geralt on sarjan päähenkilö, on Ciri yhdessä erään toisen hahmon, Yenniferin, kanssa vahvasti esillä. Näihin tutustutaan tarinan edetessä, paljastaa Hissrich.

The Witcher käynnistyy Netflixissä joulukuun 20. Asiasta uutisoi PC Gamer.

Muropaketin uusimmat