Uusimmat

Näin Gears 5:n tasosuunnittelu otti mallia God of Warista

06.09.2019 20:58 Muropaketin toimitus

Gears of Wars -pelit ovat kulkeneet perinteisesti melko tiukassa putkessa. God of Warista mallia ottaneessa Gear 5:ssä osassa tasoista pelialuetta on avattu enemmän pelaajien seikkailtavaksi.

Kehuttu God of War ei ole varsinainen avoimen pelimaailman peli, mutta kartta on silti avoinna seikkailulle ja jo läpikäytyihin paikkoihin voi palata halutessaan myöhemmin. Pelin tasosuunnittelu on kerännyt paljon kehuja, eikä se ole jäänyt huomaamatta myöskään Gears 5:ttä kehittävältä The Coalitionilta.

Gears 5:n taiteellisen johtaja Aryan Henbeckin mukaan God of War on ollut The Coalitionille suuri inspiraation lähde tasosuunnittelussa, kertoo Telegraph. ”God of Warin tasoissa pelaajalle kerrotaan selvästi mihin pelaajan kannattaa kiinnittää huomionsa ja mennä. Visuaaliset vinkit pysyvät samoina koko pelin ajan.”

Gears 5 on nyt saatavilla Ultimate Editionin omistajille ja Xbox Game Pass Ultimaten tilaajille PC:llä ja Xbox Onella. Pelin perusversio ilmestyy 10. päivä syyskuuta.