Uusimmat

The Last of Us -ohjaaja selitti: Tämän takia jatko-osan tekeminen oli vaikeampaa kuin ensimmäisen pelin

28.06.2020 16:28 Muropaketin kesätoimitus

The Last of Us -ohjaaja Neil Druckmannin mukaan The Last of Us Part III:n tekeminen ei olisi helppoa, sillä pelille pitäisi ensin keksiä syy, miksi se pitäisi tehdä.

”Ensimmäisen pelin kohdalla The Last of Usia kohtaan ei ollut vielä liikaa odotuksia ja olimme vapaita tekemään mitä vain haluamme. Nyt kun olemme luoneet The Last of Usin maailman ja sen hahmot, on jatkon tekeminen huomattavasti hankalampaa”, totesi Druckmann IndieWirelle.

”The Last of Us Part II:n piti vastata sitä tunnelmallisuutta, mikä löytyi alkuperäisestä The Last of Usista, ja sen löytäminen oli haastavaa. Myöskään sarjan kolmatta osaa ei voitaisi tehdä ilman vastaavaa tunnelatausta, ja sen löytäminen olisi varmasti vielä vaikeampaa kuin Part II:n kohdalla”, Druckmann jatkoi.

”Pelien avulla on jo kerrottu niin paljon The Last of Usin maailmasta ja hahmoista, että meidän pitäisi keksiä jotain uutta. Ainakaan vielä emme tiedä, mitä se voisi olla. Siksi kolmannen osan tekeminen olisi hyvin vaikeaa.”

Muropaketin kesätoimitus

Muropaketin uusimmat