Uusimmat

Netflixiä saatetaan päästä katsomaan pian myös Nintendo Switchillä

17.01.2018 10:01 Muropaketin toimitus

Netflixin tuomisesta Nintendon uutuuskonsolille käydään keskustelua, vahvistaa videopalvelun edustaja.

Nintendon vajaa vuosi sitten julkaistulle Switch-konsolille ei pitkään ollut tarjolla mitään striimauspalveluita, mutta marraskuussa lisättiin konsolille Hulu-sovellus yhdysvaltalaisten Switch-käyttäjien iloksi. Palveluiden jättiläistä Netflixiä ollaan silti saatu odottaa turhaan, ja pari päivää sitten Netflixin tukitili Twitterissä kertoi, ettei palvelun tuomiseksi alustalle ole mitään suunnitelmia.

Netflixin Twitter-tokaisu näyttää kuitenkin olleen puppua. Laajasti uutisoitu twiitti on sittemmin poistettu, ja GameSpotin mukaan yhtiö on erikseen kommentoinut Switch-sovelluksen mahdollisuutta.

”Tutkimme vieläkin mahdollisuuksia Nintendon kanssa, mutta meillä ei ole selkeitä suunnitelmia tällä hetkellä”, kertoo Netflixin edustaja.

Kommentin perusteella vaikuttaa siltä, ettei Netflixin tuomista Nintendon uutuuskonsolille ole millään muotoa hylätty. Sitä odottaessa tuskin kannattaa kuitenkaan henkeään pidättää.

Netflix on saatavilla kilpaileville konsoleille sekä älypuhelimille ja tableteille, joten sen puuttuminen Switchiltä voi olla merkittävää. Viime vuonna Xbox-pelaajilla tehdyssä tutkimuksessa peräti 16,5% konsolilla käytetystä ajasta kului Netflixin parissa, ja pelien pelaaminen vei itseasiassa vain reilun puolet ajasta. Vaikuttaa siis siltä, että videopalvelut ja muut sovellukset ovat hyvin suosittuja myös pelikonsoleilla.

Muropaketin uusimmat