Uusimmat

Nimi ja yksityiskohtia julki: Tällainen on PlayStation 5:n kehitysyksikkö huhun mukaan

Patenttikuva PlayStation 5:n kehittäjäversiosta

02.10.2019 18:50 Muropaketin toimitus

PlayStation 5:n kehitysyksiköstä nähtiin vuotokuvia jo aiemmin. Nyt kehitysyksiköstä on paljastettu lisää yksityiskohtia.

Gizmondon mukaan kehitysyksikön koodinimi on Prospero ja julkaisu vahvistaa siitä aiemmin vuotaneiden kuvien olevan aitoja. Toki lopullinen konsoli tulee suurella todennäköisyydellä näyttämään aivan erilaiselta.

Kenties kiinnostavimpana teknisenä yksityiskohtana Gizmondo kertoo suorituskykyloikan PlayStation 4:stä PlayStation 5:een olevan historian suurin. Sen lisäksi huhut kertovat sekä PlayStation 5:n että Xbox Scarlettin panostavan säteenseurantaan, mutta teknisesti eri tavoilla.

Lisäksi molemmat konsolit tukevat streamauskäyttöä varten kameroita. Konsoleista Xbox Scarlett panostaa streamaukseen vielä huomattavasti PlayStation 5:ttä enemmän. Xbox Scarlett tukee vahvistamattomien tietojen mukaan jopa 4K-resoluution kuvaa ja vain kahden ruudun latenssia sen välillä, mitä kamera kuvaa ja mitä streamissa näkyy.