Uusimmat

Niohin toinen laajennus saapuu jo tässä kuussa, tuo peliin myös ”uusia vaikeusasteita”

11.07.2017 19:48 Muropaketin toimitus

Samurairoolipeli Nioh saa heinäkuussa jo toisen DLC-laajennuksen, jonka luvataan tuovan muutoksia myös pelin vaikeusasteisiin.

Helmikuussa PlayStation 4:lle ilmestynyt toimintaroolipeli Nioh sai keväällä ensimmäisen laajennuksensa Dragon of the Northin, joka vei pelaajan Oshun alueelle pohjoiseen Japaniin ja lisäsi peliin samalla PvP-moodin. Nyt luvassa on toinen laajennus, joka kantaa nimeä Defiant Honor.

Eurogamer kertoo, että 9,99€ itsenäisesti ostettuna maksava Defiant Honor ilmestyy jo 25. heinäkuuta. Uusi DLC tulee myöhemmin ilmestyvän kolmannen laajennuksen ohella sijoittumaan Osakan piiritykseen vuosille 1614–1615, ja Defiant Honorissa pelaaja saapuukin seikkailemaan Osakan linnaan, jota pidetään kehittäjien mukaan Sengoku-kauden ”suurimpana ja läpäisemättömimpänä linnoituksena”.

Uusien tarinallisten tehtävien ohella Defiant Honor tuo peliin uuden Tonfa-aseen, sekä uusia vaikeusasteita. Vielä ei tiedetä, tarjoaako päivitys helpompia vai haastavampia vaikeusasteita Dark Soulsiin verrattuun toimintaroolipeliin. Tähän mennessä pelissä on ollut periaatteessa kaksi vaikeusastetta, joista haastavamman Way of the Strong -moodin saa auki vasta pelin läpäistyään.

Alta näet toisen kuvan laajennuksesta, ja voit lukea arviomme pelistä, sekä vinkit aloitteleville pelaajille:

Arvostelu: Nioh on alkuvuoden parhaita pelejä – ei häpeä edes Dark Soulsin rinnalla

Nioh ei ole mikään helppo peli: 10 vinkkiä aloittelevalle samuraille