Uusimmat

Okamin remasteroitu HD-versio julkaistaan joulukuussa – alustoina PC, Xbox One sekä PlayStation 4

13.09.2017 11:31 Muropaketin toimitus

Aikaisemmat huhut osoittautuivat todeksi, sillä Okami HD julkaistaan PC:lle sekä konsoleille joulukuussa.

Aiemmin uutisoimme huhuista, joiden mukaan Okamista julkaistaisiin jouluun mennessä uusi remasteroitu versio. Nyt Capcom on vahvistanut huhujen todenperäisyyden ja ilmoittanut Okami HD:n saapuvan PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle 12. joulukuuta.

Siliconeran mukaan Okami HD tukee HD-tekstuureja sekä 4K-resoluutiota. Pelin verottomaksi hinnaksi on ilmoitettu Japanissa 2990 yeniä eli reilut kaksikymmentä euroa. Pelin länsimaisesta hinnasta ei ole vielä varmuutta.

Japanilaiseen mytologiaan perustuva Okami keräsi julkaisunsa jälkeen paljon kehuja kriitikoilta, mutta susihahmoisen auringonjumalatar Amaterasun seikkailuista kertova seikkailu ei silti syystä tai toisesta myynyt odotetulla tavalla. Okamista on alkuperäisen PlayStation 2 -julkaisun lisäksi tehty versiot myös sekä Wiille että PlayStation 3:lle.