Uusimmat

Overwatch on saamassa pian kaikki pelaajat yhdistävän kaivatun ominaisuuden

10.06.2021 11:28 Muropaketin toimitus

Blizzard on vahvistanut alustojen välisen pelituen olevan tuloillaan piakkoin Overwatchiin.

Studio vahvisti uutisen pelin kotisivuilla. Valmistautuen tulevaan Battle.net sai hiljattain päivityksen, joka lisäsi käyttäjille mahdollisuuden lisätä maailmanlaajuisia ystävälistoja. Jatkossa pelaajien täytyykin vain luoda oma Battle.net-tili, jonka jälkeen he voivat pelata Overwatchia keskenään riippumatta alustasta.

Ominaisuuden tarkkaa julkaisupäivää ei vielä paljastettu, mutta Blizzard kertoo betan käynnistyvän ”pian”. Alustojen välinen pelituki kattaa PC-, PlayStation-, Xbox- ja Nintendo Switch -pelaajat. Tuki on mahdollista ottaa myös pois päältä.

Studio tarkensi jo aiemmin, ettei alustojen välinen pelitue tarkoita kuitenkaan alustojen välisiä tallennuksia, joten esimerkiksi Xbox- ja PC-version omistajat joutuvat tekemään kumpaankin pelin oman tilin, eivätkä näiden väliset saavutukset ja kosmeettiset esineet siirry versiosta toiseen. Yhtiö on kuitenkin luvannut tuovan myös alustojen välisen tallennuksen Overwatchiin ”tulevaisuudessa”.