Uusimmat

Overwatchissa voi nyt vältellä haluamiaan pelaajia – myös pelin valitusjärjestelmää päivitettiin

26.03.2018 16:45 Muropaketin toimitus

Overwatchiin on lisätty uusi Avoid as Teammate -ominaisuus, ja pelaajien huonosta käytöksestä voi nyt myös raportoida entistä selkeämmin.

Overwatchin pelaajayhteisön ongelmista uutisoitiin viime vuonna runsaasti. Pelaajat itse esimerkiksi kertoivat pelaajayhteisössä rehottavasta seksismistä, ja kehittäjät totesivat jopa, että ongelmapelaajien jatkuva kurinpito hidastaa uuden pelisisällön kehittämistä.

Blizzard Entertainment tekee kuitenkin ahkerasti töitä pelikokemuksen parantamiseksi, ja nyt peliin on jälleen tuotu päivityksen myötä pari uutta ominaisuutta, joiden tarkoitus helpottaa pelaajien elämää. Ensimmäinen näistä on uusi Avoid as Teammate -ominaisuus.

”Jos valitset Avoid as Teammaten tietyn pelaajan kohdalla, tulee asetus voimaan seuraavassa ottelussa”, kuvailee Blizzardin suunnittelija Scott Mercer PC Gamerin mukaan. ”Seuraavan viikon ajan peli ei enää laita sinua samaan tiimiin vältetyn pelaajan kanssa.”

Mercer korostaa, että tiettyjä pelaajia saattaa haluta välttää myös siksi, että pelityylit eivät vain osu yksiin. Suoraan myrkyllistä käytöstä torjumaan on tarkoitettu se, että pelaajien häiriköintiin liittyvää raportointia on tarkennettu. Valitusten aiempi Griefing-luokitus on saanut uudeksi nimekseen Gameplay Sabotage, ja Blizzard kuvailee tämän tarkoittavan pelimekaaniikkoihin perustuvaa kiusaamista.

Mercerin mukaan esimerkiksi Symmetran teleportilla kiusataan pelaajia asettamalla se siten, että pelaajat putoavat suoraan kuolemaansa teleportin läpi mennessään. Samaan luokkaan lasketaan myös pelihahmonsa tahallinen tapattaminen, jota pelaajayhteisö kutsuu nimillä ”feeding” ja ”inting”.

Alta näet tuoreen Developr Update -videon, jossa kerrotaan Avoid as Teammate -ominaisuudesta.