Uusimmat

Paljastus pelihistoriasta: Nintendon legendaarisesti flopannut Virtual Boy ei sittenkään saanut suunnittelijaansa eroamaan

08.05.2018 15:46 Muropaketin toimitus

Nintendon 1990-luvulla kuollut peli- ja laitesuunnittelija Gunpei Yokoi ei sittenkään eronnut ottaakseen vastuun Virtual Boy -konsolin floppaamisesta.

Nintendo-harrastajat tuntevat Gunpei Yokoin muun muassa Game Boy -käsikonsolin kehitysjohtajana, sekä Metroid ja Kid Icarus -pelisarjojen tuottajana. Valitettavasti kaverin nimi yhdistetään vahvasti myös vuonna 1995 julkaistuun ja ennätyksellisen nopeasti lakkautettuun Virtual Boy -konsoliin.

Legendaarisen huonosti menestynyt VR-konsoli on Nintendon suurimpia floppeja, ja laitteen suunnitelleen Yokoin uskottiin eronneen Nintendon palveluksesta kantaakseen vastuun Virtual Boyn kehnosta menestyksestä. Näin ei kuitenkaan todella tapahtunut.

Kotaku raportoi nimittäin, että japanilaislehti Bungeishunjun vuonna 1996 julkaisema Yokoin kirjoitus asiasta on äskettäin ilmestynyt verkkoon, ja se paljastaa, mitä todella tapahtui. Yokoi lähti Nintendon palveluksesta elokuussa 1996, hieman Virtual Boyn lakkauttamisen jälkeen, mutta asioilla ei hänen itsensä mukaan ole yhteyttä.

”Lähdin Nintendolta yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen”, Yokoi kirjoittaa. ”55 ikävuoden risteyksessä ajattelin siirtyä työhön, joka sallisi minulle vielä enemmän vapautta toteuttaa ideoitani.”

Yokoin mukaan hän ei ottanut vastuuta Virtual Boyn floppaamisesta, vaan kyseessä oli virheellinen väite, joka levisi Nikkei-lehden artikkelista. Nintendolta lähdettyään Yokoi perusti oman yhtiönsä nimeltä Koto, mutta uusi ura jäi lyhyeksi, sillä suunnittelija kuoli liikenneonnettomuudessa vuonna 1997.

Virtual Boyta myytiin vain 770 000 kappaletta, ja se on Nintendon historian toiseksi huonoiten menestynyt pelikonsoli. Kansainvälinen pelikehittäjien järjestö IGDA myönsä Gunpei Yokoille postuumisti elämäntyöpalkinnon vuonna 2003.