Uusimmat

Alien Isolation –haastattelu: ”halusimme tehdä pelin, jollaista kukaan ei ole vielä tehnyt” [osa 1]

27.03.2014 17:02 Jukka O. Kauppinen

Alien. The Creative Assembly. Sega. Isolation. 1970-luku ja vuosi 2014. Syväavaruus, eristetty avaruusasema ja avaruuksien hirvein hirviö valloillaan.

Alien Isolation vaikuttaa hyvältä peliltä. Ihan kunnon tieteisseikkailulta, jota pelatessa saattaa ihan vähän jännittää ja pelottaa. Dome perehtyy avaruuden salaisuuksiin yhdessä pelin pääsuunnittelija Gary Napperin kanssa.

 

Muutama lainaus haastattelusta:

”Olen aina rakastanut Alien-elokuvia. Ja minä pidän enemmän Alien3:sta ja Alienistä kuin Aliensistä. Niissä kuvataan yhtä voimakasta, pelottavaa hahmoa, enkä ole nähnyt yhtään peliä, jossa sitä olisi kuvattu riittävän hyvin.”

”Moni Alien-peli on silkkaa toimintaa. Paljon ammuskelua ja aseita, mutta Alien-maailmaan sijoittuvia selviytymispelejä ei ole juuri tehty. Sellaista etsiessämme meidän täytyy mennä kaukaiseen historiaan, Commodore 64:n aikakauteen. Mutta nyt me saimme mahdollisuuden tehdä haluamamme pelin, eikä onneksemme kukaan muu ollut tekemässä samaa.”

”Aliens vs Predatorien Marine-kentissä oli sitä uskomatonta tunnelmaa ja pelkoa, kun tiesit että Alien on siellä jossain. Halusin tehdä pelin, jossa vastassa on yksi, pelottava hirmuinen Alien, jota vastaan pelaaja yrittää puolustautua. ”

Gary Napper – mies, ei Alien

Jossain kohtaa mietiskelin myös, että pelisession perusteella Isolation pureutuu hyvällä tavalla kauhun ytimeen, ja 70-lukulainen tekninen lähestymistapa on mukavaa kontrastia esimerkiksi Mass Effecteihin.

”Minä tykkään kovasti Mass Effectistä ja Dead Spacesta! Meillä on täällä muutama Dead Space –tekijäkin! Ne ovat upeita pelejä! Ja kun olen muutenkin selviytymiskauhun ystävä, niin ajattelin, että tässä meillä on tilaisuus tehdä jotain erilaista, jotain millaista kukaan ei ole koskaan tehnyt.”

”Toki moni on tehnyt kauhupelejä. Etenkin indiepuolella tehdään todella jänniä juttuja, joita odotan kovasti. Mutta on tietysti vielä jännittävämpää kuulla mitä muut sanovat Isolationista! Me olemme työskennelleet niin kovasti luodaksemme tämän ympäristön!”

 

Mietiskelin myös vähän, että mitä muuta tarjolla oikein on sen yhden hirviön lisäksi.

”Pelaamasi sijoittuu pelin puoliväliin. Annoimme teille ydinkokemuksen siitä, millaista Alienin kohtaaminen on. Asemalla on muitakin uhkia, jotka paljastuvat tarinan edetessä. Pelaaja voi craftata työkaluja ja aseita, joiden avulla hän voi yrittää hämätä vastustajia ja selviytyä. Pelaajat saavat laajan työkaluvalikoiman ja kykyjä, joita voi käyttää. Pelissä ON aseita, käsiaseita, mutta ei tietenkään mitään laserraketteja tai konekiväärejä, vain välineitä joita tämänkaltaisessa tilanteessa ja paikassa saattaisi löytää.”

”Eli yritämme pitää tilanteen uskottavana – laitamme teidät tilanteeseen, jossa olette vailla välineitä pelottavaa Alienia vastassa.”

Niinpä. Varsinaisen päämittaisen haastattelun pelipätkineen löydät alla olevista videoita.

Gary Napper, The Creative Assembly:

 

 

Alien Isolation –haastattelu, video 1: mitä alien merkitsee sinulle, selviytymiskauhu, scifityyli, pelikokemus, craftaus

 

Alien Isolation –haastattelu, video 2: vanhemmat alien-pelit, alienin fanit ja suosikki-alienisi

 

Alien Isolation

Tekijä: The Creative Assembly

Julkaisija: Sega

Tulossa: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One – 2014 lopussa

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://www.alienisolation.com/

Jukka O. Kauppinen

 

Alien Isolation –ensikosketus – kahdeksannen matkustajan paluu [osa 1]

Ja niin olemme yhtäkkiä kaukaisella avaruusasemalla, jolla tapahtuu kummia. On näet kulunut 15 vuotta siitä, kun valtava tähtienvälinen rahtialus Nostromo katosi avaruuden tyhjyyteen. Mutta sitten…  Nostromon hylky on ilmeisesti löytynyt, ja mysteerialuksen musta laatikko on siirretty avaruusasema Sevastopolille. Alien-elokuvan päähenkilön Ellen Ripleyn tytär Amanda Ripley saa tehtäväkseen matkustaa avaruusasemalle ja noutaa mustan laatikon Maahan, missä yhteydessä hän voi kaivaa laatikosta tietoja Nostromon mukana kadonneesta äidistään.

 

Lue elokuva-arvostelu: Alien – Kahdeksas Matkustaja (1979)

”Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi.” -Kuului vuonna 1979 elokuvajulisteen houkutusteksti. Avaruudessa ei kuule kukaan huutoa, mutta elokuvateatterissa sitäkin enemmän.

 

 

Lisää aiheesta

Aliens vs. Predator (*) 

Aliens vs. Predator (PC, PS3, Xbox 360) 

Uusi Alien-kirja sijoittuu virallisesti elokuvien maailmaan‏ 

Wiikon wanha: Alien vs. Predator

Lue myös

Deus Ex –modikatsaus – joko olisi uudelleenasennuksen aika?

Luminyrkki 2014 – taistelupelaajat kohtasivat Porissa

Razer BlackWidow Ultimate 2014 -näppäimistö – vihreän pelaamisen kova hinta

Trials Frontier – johan pärisee, kun Ilvessuo kertoo mobiilitemppuilusta

Turun konserttitalossa raikaa videopelimusiikin taika

Wiikon wanha: Rayman