Uusimmat

Angry Birdsiä yhteistyössä – haastattelussa Housemarquen Ilari Kuittinen

17.07.2012 17:30 Jukka O. Kauppinen

Tolkuttomalla tavalla menestyneen Angry Birdsin kunnollista konsoliversiota ollaan saatu odottaa jo hyvän aikaa. E3-messuilla vihjattiin, että sellainen olisi lopulta tulossa ja viime viikolla selvisi myös pelin toteuttaja: Rovion tavoin suomalainen Housemarque.

Jo vuodesta 1995 toimineen Housemarquen perustaja ja toimitusjohtaja Ilari Kuittinen vietti viikonloppua Joensuussa Ilosaarirockin ja Pohjois-Karjalan peliteollisuutta käsitelleen Illuusio-seminaarin merkeissä. Myös Domen edustaja oli paikalla, mikä tarjosikin oivan tilaisuuden kysyä mieheltä hieman lisää Angry Birds -yhteistyöstä.

Mitä Angry Birds Trilogy mahtaakaan pitää sisällään?

”Angry Birds Trilogy pitää sisällään kolme peliä. Peruspelin lisäksi mukaan on mahtunut Angry Birds Seasons ja Angry Birds Rio. Kaikki pelit on toteutettu kokonaan HD-grafiikoilla ja lisäksi mukaan on lisätty tuki Kinectille ja PlayStation Movelle. Hieno paketti siis.

Kuinka merkittävästä yhteistyöstä on kyse Housemarquen kannalta?

”Totta kai tämä on hienoa päästä tekemään tällaisia asioita. Meillä oli hyvä tilaisuus lähteä tekemään tämän kaltaista juttua. Teemme tällaisia käännöksiä harvoin, joten kun tällaisia juttuja päästään tekemään, niin miksipä ei sitten vaikkapa saman tien Angry Birdsiä.”

Mistä Housemarquen ja Rovion yhteistyö sai alkunsa?

”Keskustelut aloitettiin jo viime vuoden alkupuolella. Alun perin projekti ajateltiin vain ladattavaksi peliksi, mutta projektin aikana se muuttui retail-peliksi. Rovion puolellahan toimii muun muassa entinen remedyläinen Petri Järvilehto pelipuolen vetäjänä ja hänen kanssaan keskustellaan yleensäkin paljon. Yksi asia johti toiseen ja meilläkin oli juuri silloin sopivasti vapaata kapasiteettia tällaisen projektin toteuttamiseen.”

Kuinka vapaat kädet Housemarque sai toteutuksen suhteen?

”Olemme saaneet toteuttaa pelin suhteellisen vapaasti. Toki Rovio on seurannut projektin etenemistä tasaisin väliajoin, mutta minkäänlaista päivittäistä valvontaa ei olla tarvittu. Roviolla ollaan ymmärrettävistä syistä myös aika kiireisiä, joten tällaiseen ei olisi ollut juuri mahdollisuuttakaan.”

Mitä Angry Birds Trilogy tarjoaa niille pelaajille, joille Angry Birds on mobiililaitteilla jo enemmän kuin tuttu?

”No, ainakin upeimman mahdollisen version Angry Birdsistä. Veitsenterävää grafiikkaa, Kinect- ja PlayStation Move -tuen ja yleensäkin todella tuhdin paketin Angry Birds -sisältöä. Tarjolle tulee myös paljon sellaista lisämateriaalia, jota ei välttämättä muuten näe missään.”

Minkälaisia haasteita pelin kääntämisessä konsoleille nähtiin?

”Varsinaisia teknisiä haasteita ei juuri olla kohdattu. Tietenkin pelin koodipohja voi näyttää ensin hieman oudolta. Kun käännetään mobiilipeli tehokkaammille laitteille, on työ aina helpompaa kuin toisin päin. Toki projektiin liittyy sisällöllisiä haasteita, kuten esimerkiksi se, kuinka paljon uutta sisältöä ja uusia efektejä tai muuta vastaavaa peliin voidaan tuoda.”

Dead Nationin julkkaribile oli erilainen…

Koska peliä on lupa odottaa ilmestyväksi?

”Tarkka julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa, mutta näillä näkymin pelin voi olettaa ilmestyvän syksyllä sopivasti joulumarkkinoille. Varsinainen kehitystyö on jo aivan loppusuoralla.”

Mitä muuta Housemarquella on työn alla juuri nyt?

”Meillä on työn alla kaksi isompaa projektia, jotka aloitettiin viime syksyllä. Valitettavasti niistä ei tässä vaiheessa voi vielä kertoa enempää. Myös Furminsia tehdään vielä lisää, tulossa on ainakin Mac -versio sekä tulevaisuudessa mahdollisesti versioita muillekin alustoille. Keskusteluja käydään myös jatkuvasti, joten oletettavasti loppuvuodesta on käynnissä kolmaskin uusi projekti. Kaikki nämä projektit perustuvat omiin uusiin IP:siin ja ajatuksiin. Työtä tehdään myös hyvin erilaisilla alustoilla.”

Miten Illuusio-seminaari on maistunut?

”Mahtavaahan tämä on ollut viettää viikonloppua kollegoiden kanssa. Tietenkin on hienoa nähdä, kun itsekin olen Joensuusta alun perin kotoisin, että tällaista toimintaa on saatu liikkeelle. Olen varma, että tämä tulee auttamaan alan toiminnan syntymistä ja stabiloitumista alueella.”

Näihin sanoihin olikin hyvä lopettaa ja päästää Ilari Kuittinen nauttimaan Joensuun kesästä, Ilosaarirockista ja Illuusio-seminaarista. Jäämme odottamaan innolla sekä Angry Birds Trilogyä että lisätietoja työn alla olevista, vielä salaisista uusista projekteista.

Ilari Kuittinen, Housemarque

Angry Birds Trilogyn julkaisee Activision. Xbox-versio tukee Kinect-ohjainta, PS3 Movea ja 3DS-versio on tietysti kolmiulotteinen ja tukee Streetpassia. Konsoliversiot julkaistaan hyllypeleinä, ei latausversioina.

 Juho Anttila

 Lisätietoja: http://www.housemarque.com/

 

Housemarque goes Vita

 Aiemmin keväällä Housemarque nousi yhdeksi Sonyn uuden PS Vita -konsolin tähdistä. Suomalaispeli on näet jälleen kerran Sonyn konsolien ykköspelien joukossa. Super Stardust Delta jatkaa suomalaisen pelihistorian pitkäikäisimpien pelien sarjaa, rakentaen uudelle taskukonsolille tutuhkon räiskintäpelielämyksen, mutta laajentaen sitä Vitan upean grafiikan ja uusien ominaisuuksien kautta.

Haastattelu jäi tuolloin julkaisematta ajanpuutteen johdosta, mutta julkaistakoon se tässä vaiheessa Juhon pelialahaastattelun kainalossa.

Ilari Kuittinen kertoo oheisilla videoilla Housemarquen (keväisestä) tilanteesta, uudesta Super Stardustista sekä tietysti PS Vitasta.

-JOK

 

 

Lue myös

Battlestar Galactica (Lautapeli)

Far Cry 3 – haastattelussa tuottaja Petter Sydow – monta pelikokkia saman padan ääressä

Far Cry 3 – piinapenkissä pelisuunnittelija Daniel Berlin

Resident Evil 6 -ensikosketus

ShootMania Storm yrittää uudeksi Counter-Strikeksi

The Secret World: toinen viikko ja maailman huonoin tankki

Tom Clancy’s Ghost Recon: Future Soldier – haastattelu – teimme todellisen spec ops -pelin

Witcher 2 Enhanced Edition -haastattelussa pelisuunnittelija Marek Ziemak