Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 2: historiallinen Lontoo rakentuu yksityiskohdista
Lontoo on miljöönä upea leikkikenttä. Voiko sitä muutenkaan ilmaista? Vaikka vaihtoehtoja pelien tapahtumamiljöiksi riittää, niin tämä loputtomien mahdollisuuksien kirjo nosti tällä kertaa Iso-Britannian pääkaupungin pelin tähdeksi. Ja kyllähän meidän suuresti rakastamassamme, mahtavassa kaupungissa riittää sisältöä ja paikkoja.
Mitä Lontoolla siis on tarjottavanaan? No, ainakin ikonisia tapahtumapaikkoja. Hahmoja maailmanhistoriasta. Rakennuksia, jotka kaikki tunnistavat. Sosiaalisen elämän äärilaitoja. Kulttuuria ja historiaa. Sekä ihmisiä, niin upeita ihmisiä.
Joko luit? Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 1: teollisen vallankumouksen uhrit
Kuten historioitsija Lee Jackson huomauttaa:
”Viktoriaalinen Lontoo kasvaa valtavaa vauhtia. Miljoona ihmistä asuu hyvin pienellä alueella ja kaupungin asukasmäärä kasvoi sadassa vuodessa kuudella miljoonalla. Pelin aikaan se on maailman suurin kaupunki.
”Viktoriaanit halusivat muuttaa kaupunkia ja tehdä siitä kuin imperiaalisen Rooman. he aloittivat kaupungin jälleenrakentamisen, rakentaen rautateitä, vetäen sähköverkkoa ja rakentaen viemäreitä. He halusivat tehdä Lontoosta maailman sydämen – ja siinä samalla he aloittivat uuden, modernin aikakauden. Kaupungista tulikin valtava rakennustyömaa, jolla suot muuttuvat kaupungiksi ja luksusasunnoiksi.”
”Mutta samalla syntyi uusi köyhälistön luokka. Väestön syntyvyys räjähti, köyhyys ja kurjuus muuttuivat hallitsemattomiksi. Kaupunkiin muutti koko ajan uutta väkeä, joille ei riittänyt työtä.”
Toisin sanoen: kaikesta kurjuudestaankin huolimatta Lontoo on kaikkea sitä, mitä tarvitaan hyvään pelileikkikenttään.
Syndicaten Lontoo on paljolti sitä, mitä me tänäänkin siellä näemme. Monet paikat ovat helposti tunnistettavissa, kieli on tuttua ja maailma pursuaa tuttuja viitteitä, ainakin jos ei ole tieten tahtoen elänyt tynnyrissä. Mutta vaikka olemmekin lähellä tuttuutta, on viktoriaaninen Lontoo silti paikkana jotain aivan muuta kuin mitä odottaisi.
Ei vain siksi, että ihmiset ovat kuitenkin jossain määrin erilaisia. He elävät murrosta tekevässä yhteiskunnassa, jossa korkean sivistystason rinnalla elää raakalaismainen ja alhainen ihmiskerros. Näiden eri tasojen, etenkin Lontoon kamalimmista slummeista puhuttaessa, kuvaaminen videopelissä on haastava urakka.
Jo se, että mitä ihmiset oikein puhuvat. Miten, mistä, millä sanoilla? Lontoo ja Britannia olivat tuolloin luokkayhteiskuntia, vielä väkevämmässä määrin kuin tänään. Se mitä toiselle puhutaan ja miten, se riippuu täysin näiden välisestä yhteiskunta-asemasta. Puhutaanko kuin vertaiselle, ylemmälle vai alhaisemmalle? Puhutaanko ollenkaan? Jopa tasavertaisten kesken toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset, ja ihmisten väliset suhdanteet määräytyivät myös kotipaikan, perheen ja kulttuuritaustan mukaan. Aina löytyi keino ja tekosyy millä jotakuta toista voitiin kohdella alempana olentona. Saati se, että miten miehet puhuivat toisilleen, naiset toisilleen, miehet naisille ja toisinpäin.
Joten vaikka sitä kuvittelisi, että onpas helppoa kun peli sijoittuu Lontooseen, sitä vain käsikirjoitetaan ihmisille repliikkejä ja joku spiikkaa ne, niin oikeasti Syndicatenkin taustalla on hirmuinen määrä pohjatyötä. Miten paljon puhetta peliin onkaan täytynyt luoda, miten sitä on tutkittu, miten käsikirjoitettu niin dialogia kuin taustamaailman hälinääkin – ja sitten etsitty näille oikealta kuulostavat ääninäyttelijät. Panostus yksityiskohtiin on häikäisevää, sillä Ubi ei ole säästänyt vaivannäköään siinä, että asiat halutaan tehdä oikein ja autenttisesti.
Pelin paikalliset historioitsijat ovatkin käyttäneet tuhottomasti aikaa jo ihan yksittäisten sanojen ja lauseiden tutkimiseen. Millä termillä on kutsuttu nyrkkirautaa? Miksi sitä kun tätä on sanottu? Millä tavoin se, tuo tai tämä henkilö voisivat puhua? Kun kaivaidumme historiallisiin hahmoihin, kuinka he ovat puhuneet? Joistakin hahmoista on löytynyt kirjallisia kuvailuja, joistakin jopa ääninäytteitä. Joitakin on rakennettu etsimällä ihmisiä, joilla on sama kulttuuri- ja kasvatustausta, eli he todennäköisesti ovat kasvaneet samankaltaisessa ympäristössä ja puhuvatkin samaan tapaan.
Saati ne pubit. Ubisoftilaiset olivat koonneet hyvin, hyvin pitkän listan ehdotuksiaan pubien nimiksi. Ensin historioitsija Judith Flanders tutki listaa ja raakkasi, että huono, huonompi, ei, ei, ei, tosi huono, ei ihan niin huono, ok, tosi huono… Sitten Ubisoftin lakiosasto hermostui: entä jos jossain on pubi, joka on tämänniminen? Meiltähän voidaan vaatia korvauksia nimen käytöstä! Ongelma ratkesi lopulta sillä, että Judith löysi pelin tapahtuma-ajalta listan lontoolaisten pubien nimistä ja löi sen pöytään: tässä teille ihan oikeita pubeja siltä ajalta. Autenttisen 150 vuotta vanhan pubilistan käyttäminen e ole ongelma kellekään. Näin lakiosastokin rauhoittui.
Ehkä herkullisinta oli kirosanalistojen kokoaminen. Joidenkin mielestä viktoriaanisella ajalla kaikki olivat ystävällisiä ja kohteliaita, eivätkä missään nimessä kiroilleet toisilleen. Judith vastasi tähän väitteeseen monta sivua pitkälllä kirosanalistalla, jota tiimi käytti sen jälkeen referenssinään. Jos joku yski, että eihän noin rumasti tuohon aikaan puhuttu, niin lista vain pöytään ja ”kylläpäs puhuttiin!”
Musiikillista tunnelmaa
Sanojen ja puhetapojen etsintä on toki vain osa äänimaailmaa. Miltä eri puolilla Lontoota ylipäätään kuulosti? Millaisia katujen äänet olivat? Lehtimyyjien huudot, ihmisten puheet, koneiden jyske, vaunujen kolina ja muut äänet – millaisen taustakakofonian ne luovat? Äänimaailman suunnittelijat lähestyivät pelimaailman auraalista rakennustyötä monin tavoin, joista yksi oli sopivien musiikkien etsiminen ja sommittelu.
”Miten luomme nämä erilaiset alueet ja saamme ne tuntumaan persoonallisilta? Miten eroaa esikaupungin pubi eroaa keskustan bisnesalueista tai satamasta”
No, äänillä, murteilla… Musiikilla! Mutta mitä tuon ajan Lontoossa laulettiin ja soitettiin? Senkin selvittäminen oli iso urakka, johon historioitsijat ja äänipuolen kaverit sukelsivat pieteetillä – ja sen myötä koettiin monia hassuja yllätyksiä. Kävi näet ilmi, että esimerkiksi moni yhä edelleen kapakoissa ja musiikkitapahtumissa soiva kappale on elänyt vuosisadasta toiseen. Moni oli klassikko jo viktoriaalisessa Lontoossa, toiset nousivat tuolloin hiteiksi ja soivat yhä edelleen, kun folkkibändi pistää pillit soimaan kulmakuppilassa.
”Etsimme musiikkia, joka sopii eri paikkoihin, ihmisiin ja heidän elämäntapaansa”, kertoo maailmaohjaaja ja kuvailee, kuinka vaikkapa pankkiirialueella soi vähän ylempiluokkaisesta elämästä kertova Champagne Charlie -biisi, jonka päähenkilön elämän ylin ilo on litkiä samppanjaa. Työläisalueilla puolestaan saattaa soida vaikkapa Samuel Hall, jossa valitetaan kuinka laulaja on tuomittu väärin perustein kuolemaan murhasta, jota tämä ei tehnyt.
Aikalaismusiikkeja on hyödynnetty fiiliksen rakentamiseen monella tapaa. Välillä niitä miksataan puolihuomaamatta pelimaailman taakse, varioiden ja monella tapaa tulkiten. Välillä kappaleet saattavat tulla vastaan katubändin esityksinä. Niinhän siinä minullekin kävi, että käveleksin – tai siis ravasin – ihan rauhassa rautatieasemalla, kun korviini tarttui biisi, josta olimme juuri äsken puhuneet. Ja siinä oli kuin olikin nelipäinen bändi, joka hoilasi Samuel Hallin balladia. Tilanteen rakentama aikalaiskuva oli hyvin täräyttävä ja toimi.
Ja kuten herra maailmanluoja mietiskeli: ”nämä kappaleet, mitä ne kertovat meille kaupungista, sen persoonallisuudesta ja olemuksesta? Ne auttavat meitä ymmärtämään paikkoja ja ihmisiä ja toivon, että ulkopuolisetkin kokevat samaa niiden kautta.”
Kyllä, kyllä kokevat.
Pakko muuten mainita, että seuraavalla Lontoon-reissullani minun piti siirtyä Lontoosta eteenpäin junalla. Ja yhtäkkiä tajusin: tämähän on tuttu paikka. King’s Crossin rautatieasema on olemassa pelissäkin, ja äkkinäisesti tunnistin aseman katto- ja laiturirakenteet. Aivan mahtava fiilis!
Historiallisella rintamalla työstettiin paljon muutakin. Myös vaatteita. Viktoriaaninen muoti on tänäänkin muodikasta – ja äärettömän näyttävää. Jättimäiset hameet, lukuisat alushameet, tyrnyyrit, hatut ja kaikki sen sellainen on jotain uniikkia ja kaunista, ja niin erilaista kuin mikään nykyaikainen. Siksi Syndicate on omiaan myös kauniiden vaatteiden ja jättihameiden ystäville.
Viktoriaanisen muodin luominen Syndicateen on siinä mielessä aika helppoa, että näytemateriaalia riittää. Kuvia, piirroksia, artikkeleita ja kaikkea on tuhottomasti. Mutta kyllä siinäkin voidaan mennä pieleen, sillä muoti kiisi eteenpäin melkoisella vauhdilla. Kun tapahtumat sijoittuvat tarkoin määriteltyyn vuoteen, niin olisi yllättävän helppoa käyttää asuissa vaikkapa muutaman vuosikymmenen verran pieleen meneviä leikkauksia tai materiaaleja.
Niin, muoti on tarkka juttu! Ja tätäkin puolta on käsitelty peliä tehdessä hyvin, hyvin pikkutarkasti.
”Se on taikaa”
Entäpä Lontoo itsessään? Se on rakennettu suurelta osin autenttiseksi kuvaelmaksi aidosta itsestään, mutta myös pelillisiä myönnytyksiä on tehty. Noinkin läheiseltä ajanjaksolta löytyy runsain mitoin tarkkoja karttoja, piirustuksia ja valokuvia, joita on voitu hyödyntää pelimaailman rakentamisessa. Ainakin paikallisten historioitsijoiden mukaan lopputulos on suoranaista taikaa.
”It’s magic – minä olen tutkinut viktoriaanista Lontoota vuosikymmenien ajan, mutta se kaikki on vain minun päässäni, kirjoissa ja kuvissa. Nyt minä voin kävellä pelin kaduilla ja katsella kuinka työmiehet rakentavat uutta taloa ja uurastavat rakennustelineillä. Ja minä katson sitä ja rakennustelineet ja työmiesten menetelmät ovat aivan niin kuin silloinkin. Ja minä voin seisoa heidän vieressään ja katsoa heitä. Se on puhdasta taikaa!”
Materiaalin määrä oli samalla hienoinen ongelmakin. Historiallinen Lontoo tunnetaan niin tarkoin, että aineistoa oli enemmän kuin mitä peliin voitiin edes laittaa. Mutta se mikä laitettiin, se tehtiin niin autenttisesti kuin mahdollista. Tätä varten tekijät vertailivat huolellisesti niin uusia kuin vanhoja karttoja, selasivat kymmeniätuhansia valokuvia ja miettivät, että mitä missäkin paikassa oli tuohon aikaan, mitä peliin voidaan rakentaa ja mikä sopii peliin.
Esimerkiksi rautatieasemien suhteen on käytetty hieman mielikuvituksen laajentajaa. Lontoossahan oli jo tuolloin – ja on edelleen – useita rautatieasemia, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa. Suuret pääteasemat ovat sekä kaupungin valtimoita muuhun Englantiin että kulkuväyliä työläisille, jotka saapuvat aamulla duuniin ja palaavat illemmalla kotiinsa. Pelin kannalta tämä näkyisi aika mälsästi asemina, joilla ei olisi mitään pelillistä merkitystä. Niinpä pelitiimi veti Lontooseen vähäsen mielikuvituksellisempia rautateitä, jotka tarjoavat niin kaupungin virtuaaliasukeille kuin pelaajia uusia kulkuväyliä ja -tapoja liikkumiseen.
Feminismin värinen peli!
On muuten hauskaa herkutella ajatuksella, että Assassin’s Creed Syndicate on joillekin tietylle, omaan nolouteensa jo hiipuneen peeloälämölöliikehdinnän kannattajille lopullinen todiste feministien törkeästä toiminnasta pelialalla ja feminismin väkisinpuskemisesta peleihin. Se on vain voi voi ja kyynel ja ihan sama. Viktoriaaninen Britannia oli näet feminismin kulta-aikaa!
Juuri tähän aikaan puhuttiin monenlaisista yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Tasa-arvosta. Työaikalaeista. Työsuojelusta. Ihmisten oikeuksista. Naisten äänioikeudesta.
Niitä käsitellään myös Syndicatessa, eri tavoin. Hienovaraisemmin, näkyvämmin – ja assassiini-Evien kautta jopa päällekäyvästi.Naispuolinen assassiinimme on upea ilmestys, täynnä väkevää voimaa, sisäistä paloa ja tekemisen halua. Hän ei kumartele yhteiskuntarakenteille, vaan tekee mitä haluaa. Jos on tarvis, niin antaa turpiin niin katujengiläisille kuin yhteiskunnan huippuhahmoillekin. Anteeksipyytelemättä! Hän on feminismin nyrkki!
Evie on myös täysin yhdenvertainen sankari Jacobin kanssa. Sisarukset ovat molemmat kovapäisiä idealisteja, joille ei ole mitään väliä sillä onko tehtvän suorittajalla kivekset vai ei, vain lopputuloksella on merkitystä. Tämä on hieno tapa luoda seikkailuun tasa-arvon henkeä ja antaa pelaajille myös valinnanvaraa. Voi olla, että jotkut eivät silkkaa tyhmyyttään voi naisassassiinilla seikkailla, mutta kyllä se kannattaa.
Okei, ensikosketuksen kolmannessa osassa, myöhemmin tällä viikolla, mennään jo ihan kadulle saakka, lupaan!
Lue myös:
Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 1: teollisen vallankumouksen uhrit
Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 3: kaaosta kaduilla
Assassin’s Creed Syndicate
Tekijä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Tulossa: PC, PlayStation 4, Xbox One
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://assassinscreed.ubi.com/
Jukka O. Kauppinen
Lisää aiheesta
Assassin’s Creed Chronicles: China (PC, PS4, Xbox One)
Assassin’s Creed IV: Black Flag (PC, PS3, PS4, WiiU, Xbox 360, Xbox One)
Assassin’s Creed Unity (PC, PS4, Xbox One)
Assassin’s Creed Unity –haastattelu: Pariisi on pelin päähenkilö
Assassin’s Creed: Liberation HD (PC, PS3, Xbox 360)
Assassin’s Creed: Rogue (PC, PS3, Xbox 360)
Mulkaisu – Assassin’s Creed: Rogue
