Uusimmat

Assassin’s Creed Syndicate -haastattelu – ”Lontoossa kiroiltiin hirveästi ja hienoja naisia luultiin huoriksi”

19.11.2015 17:00 Jukka O. Kauppinen

Assassin’s Creed Syndicate on osoittautunut hienoksi peliksi, ja kuten olemme aiemmissa jutuissa kovasti jo hypettäneet, on sen taustoja tutkittu todella huolellisesti ja rakkaudella. Viktoriaaniseen aikakauteen perehtynyt historioitsija ja kirjailija Judith Flanders oli myös aivan erityisen otettu kaikesta siitä rakkaudesta yksityiskohtiin.

”Kenen muun kanssa muka voisin puhua viemäreistä”, Flanders kysyy ja naureskelee kuinka Ubisoftin pelintekijät olivat niin aidon innostuneita aivan kaikesta. Jopa viemäreistä.

”Olen tehnyt myös TV-töitä ja historiadraamoja, ja niiden ero pelien tekemiseen on valtava. TV-väki näkee historioitsijat vihollisina, heistä historioitsija on se tyyppi, joka aina kertoo mitä ei voi tehdä. Assassin’s Creed –tiimiläiset taas sanoivat aina, että tämäpä kiinnostavaa, tämäpä mahtavaa, kerro lisää!”

”He olivat aina niin innostuneita ja kiinnostuneita, ja halusivat aina vain lisää tietoja ja yksityiskohtia”, Flanders muistelee tyytyväisenä. Ja Judithan kertoi. Kuten viemäreistä.

Viemärien ja muun historiallisen tutkimuksen lomassa Flanders selvitti hyvin arkisia asioita. Millaisia kylttejä kaduilla oli, miltä kujilla näytti, miten ihmiset liikkuivat kaduilla, millaisia ihmisiä voisi kohdata erilaisissa paikoissa.

”Jos romutan hevosvaunut, niin mitä ohikulkijat siihen sanoisivat?”

 

 

”Ubisoft otti minuun yhteyttä varmaankin siksi, että tykkään yksityiskohdista. Miltä asiat näyttivät ja haisivat. Moni historioitsija keskittyy suuriin linjoihin, lakeihin, sotiin tai hallituksiin. Minusta on kiinnostavaa tutkia vaikka viemäreitä, julkista liikennettä tai vihaisia taksikuskeja.”

Ja näin tyhmänä pelaajajournona on vain ihasteltava yksityiskohtiin pureutumista. Tuohonhan aikaan kaikki, siis aivan kaikki, käyttivät hattua tai lakkia. Joten mitäs sitten, kun pelitiimi kysyy, että jos ihmiset menevät sisälle tai ravintolaan, niin mihin he laittavat hatun?

”Hyvä kysymys!”, Judith totesi ja aloitti selvitystyön. Mihin ihmiset laittoivat hattunsa? Eiväthän nykyihmiset käytä hattuja likimainkaan samaan tapaan, joten jos joku meni vuonna 1855 syömään ravintolaan, mihin hän laittoi hattunsa?

Vastaus löytyi eräästä viktoriaanisen ajan ravintolasta, jonka sisustus oli säilynyt muuttumattomana yli puolitoista vuosisataa. Jokaiselle pöydälle oli näet oma hattuhyllynsä, jonne herrat ja rouvat saattoivat laittaa päähineensä siivosti sivuun ruokailun ajaksi. Tämän havainnon jälkeen asiaa vielä varmennettiin piirroksista ja valokuvista, joista löytyikin tukea hattuhylly-havainnolle, kunhan ensimmäinen ahaa-hetki vain oli saatu.

Ja kyllähän Syndicateen tehtiin niin paljon muutakin tutkimustyötä. Judith joutui muun muassa kokoamaan Ubisoftille kirosanalistoja. Eräs niistä käsitti 47 vaihtoehtoista tapaa sanoa ”fuck you”. Lisäksi pelitiimiä täytyi koulia ajan käytöstavoista ja muun muassa hienojen naisten perinteisestä ongelmasta: Lontoohan oli hirvittävän saastainen kaupunki, joten hameen helmat olivat aina vaarassa likaantua. Mutta jos helmoja nosti paskalammikon kohdalla, luultiin tätä huoraksi. Sillä vain huorat vilauttelivat.

Niin. Lontoo oli melkoinen paikka, ja melkoinen paikka se on pelissäkin.

 

Katso koko haastattelu alta kaikkine muine käsiteltyine aiheineen.

 

Judith Flanders, historioitsija: taustat, pelintekemisen erilaisuus, historialliset ja pelilliset yksityiskohdat, tutkimustyö, viktoriaaniset taksikuskit, pelin muoti, kiroilu ja kirosanalistat, miltä tämmöinen historiallinen videopeli tuntuu historioitsijasta…

 

Assassin’s Creed Syndicate

Tekijä: Ubisoft

Julkaisija: Ubisoft

Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://assassinscreed.ubi.com/

Jukka O. Kauppinen

 

 

 

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed Syndicate – toimintaseikkailua historiallisten hevonpaskavuorten keskellä

Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 1: teollisen vallankumouksen uhrit

Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 2: historiallinen Lontoo rakentuu yksityiskohdista

Assassin’s Creed Syndicate –ensikosketus osa 3: kaaosta kaduilla

Assassin’s Creed Syndicate –haastattelu: aikalaismusiikilla tunnelmaa vibrantista suurkaupungista

Assassin’s Creed: Syndicate (PC, PS4, Xbox One)

Extra Life – Assassin’s Creed: Syndicate (Checkpoint)

Mulkaisu: Assassin’s Creed Syndicate