Assassin’s Creed Unity –ensikosketus – historiallista virtuaalimatkailua [osa 2]

Assassin’s Creed Unity. Ranskan vallankumous. Verta, liekkejä, kaaosta ja teloitettu kuningaspari. Siellä taustalla assassiineja ja temppeliritareita. Käynnistyikö vallankumous oikeasti tyytymättömän kansan riehaantumisesta, vai veteleekö joku lankoja taustalla?

Siihen meillä ei ole vastauksia, mutta voin silti kertoa erään asian. Pariisi on näet kerrassaan upea paikka aikamatkaajaturistille, jos vain maltat olla sotkeutumatta vallankumouksen tapahtumiin. Ai sotkeuduit jo? Hupsista…

Oletko jo lukenut ensikosketuksen ensimmäisen osan? Tai haastattelun? Ne löytyvät alta:

• Assassin’s Creed Unity –ensikosketus – vallankumouksen hirviöt [osa 1]
• Assassin’s Creed Unity –haastattelu: vallankumouksen kaaoksen ymmärtäminen oli haasteellista 

Me haluamme matkamuistoja

Ensikosketuksen edellisessä osassa jäimme miettimään Unityn tehtävien toimivuutta. Niistä on kyllä kuultu omakehua, mutta todellisuus paljastuu vasta lopullisen pelin myötä. Sen sijaan seikkailun avoimuus ja virtuaalimatkailun mahdollisuudet ovat jo nyt hyvin havaittavissa.

Unityssä Ubin tyypit ovat lopultakin tajunneet yhden hyvin tärkeän seikan. Joillekin meistä Assassin’s Creedit ovat eräänlaisia matkailusimulaatioita. Ne ovat kuin aikamatkoja historiaan, joiden kautta voimme nauttia varsin uskottavasta historiallisesta maailmanmatkailusta. Siihen nähden kaupunkien ja pelimaailman lukitseminen keinotekoisten seinämien taakse on tuntunut joskus hirveän rasittavalta. Siinähän seisot ja tiedät, että juuri tuolla on jokin hieno historiallinen nähtävyys, mutta kun sinne ei vielä pääse. Välissä on kimalteleva taikaseinä, joka hälvenee vasta tarinan edettyä tarpeeksi pitkälle. Kyllä jurppii.

Unityssä koko Pariisi on avoin. Kun peli sijoittuu yhteen ainoaan valtavaan, hienosti mallinnettuun kaupunkiin, jonka kaikki alueet ovat yhdessä ainoassa saumattomassa köntissä, niin virtuaalimatkailijoiden on helppo kuljeskella paikasta toiseen ja nauttia.

Maisemissa riittääkin ihailemista ja voit mennä vaikka heti ensimmäisellä pelikerralla maailman laidalta toiselle ja takaisin, kuin Hobitti konsanaan. Tutkimusmatkaillessa on helppo tutustua samalla tarkemmin maailmaan ja törmäillä valinnaisiin tehtäväpolkuihin, kätkettyjen aarteiden ja keräilyesineiden havittelusta puhumattakaan. Mutta ytimessä on silti tekemisen ja tutkimisen vapaus: mene minne lystäät ja tee mitä huvittaa, jos huvittaa.

Ja se kannattaa, sillä historiallinen Pariisi on upea kaupunki. Ja räkäinen. Loisto ja kurjuus kulkevat käsi kädessä. Väkijoukot mellakoivat tuolla aukealla, ja muutaman korttelin päässä ylemmän keskiluokan hienot rouvat käyskentelevät kaikessa rauhassa turnyyrit keikkuen. Kontrastit ovat räikeät, kuten odottaa sopii. Ei vallankumous itsestään ala, paitsi jos ne temppeliritarit…

Kulttuurillista lisäsäväystä voi hakea astelemalla sisään rakennuksiin. Aivan, sisään. Monissa rakennuksissa on nimittäin myös sisätilat. Ei kaikissa, mutta ihmeen monissa. Olihan niitä ennenkin, mutta ei näin suuressa mittakaavassa eikä näin satunnaisissa rakennuksissa. Näppituntumalta vain mitättömän pieni osa sisäänmentävistä rakennuksista liittyy millään tapaa tarinaan, toisin kuin aiemmissa peleissä. Tämä tarjoaakin kiintoisan näkökulman 1700-luvun lopun ranskalaiseen arkkitehtuuriin ja sisustukseen. Millaisia ylväitä portaikkoja, sisätiloja ja sisustuksia eri yhteiskuntaluokat harrastavat? Köyhimmät makaavat maapohjalla rääsyissään, varakkaammilla on prameita taloja ja hienoja huonekaluja. Detaljien tarkkuus ulottuu ilahduttavasti myös seinien sisäpuolelle, mitä on pakko arvostaa.

Läheskään kaikki nähtävä ei liity tarinaan, mutta luo sitäkin väkevämmin siellä olemisen tuntua ja aikakauden henkeä. Samalla kaikki se ihmeteltävä, tutkittava ja kummasteltava maisemointi tarjoaa myös valinnanvaraa pelaajien omille mieltymyksille. Joillekin ympäristöt ovat varmasti vain läpijuostavia kulisseja, mutta uskoisin monen utelikon viihtyvän ihan vain kuljeskelemassa ja historiallisen Pariisin maisemia ihaillessa. Tai astelevan törkeästi sisään taloihin ja kapakoihin nuuskimaan ihmisten tapetteja ja huonekaluja.

Me haluamme kaaosta

Ja hei, on siellä pelikin! Mietitäänpä hetkonen. Kaiken kaaoksen taustalla on jälleen kerran assassiinien ja temppeliritarien välinen ikuinen sota, joka on ollut välillä tauolla. Vaan ei enää.

Pelaajalla on totuttuun tapaan tukikohta, josta käsin pelimaailmaa, siis Pariisia, tutkaillaan. Tukikohtaan voi tavalliseen tapaan kerätä taideaarteita ja sitä voi kunnostaa. Syytä olisi, sillä assassiinien maanpäällinen päämaja Cafe Theatre Villa on jokseenkin rapistunut. Köyhtynyt järjestö ei ole voinut pitää teatterikuppilaansa kunnossa, joten kaiken muun lisäksi pelaajan niskaan sälytetään raskas vastuu sen remontoinnista. Rempparahat on tietenkin kerättävä itse. Kiitti tästäkin.

Tuloja kertyy tietenkin monelta suunnalta. Kahvilan kunnostaminen on kuin sijoitus, joka tuottaa rahaa. Samoin uusien kuppiloiden ja muiden bisnesten perustaminen ja rahoittaminen. Kohta kassakone kilisee ja pelaajalla on käteistä niin parempien varustusten ostamiseen kuin remppa- ja sijoituskierteen jatkamiseen. Pelimaailmasta löytyvät aarteetkin toki avittavat.

Ja sitten tien päälle. Tai katoille. Ensimmäinen testitehtävämme vie paikkaan, jossa jo kävimme aiemmin käveleksimässä. Pieni saari Seinen keskellä. Tunnistettava maisema, vaikka todellisen ja virtuaalivisiitin välillä onkin parisataa vuotta. Täällä assassiinimme saa ensimmäisen todellisen tehtävänsä. Joudun tekemään selvää väkijoukkoja kiihottavasta hälytyskellosta – ja suorasukaisen toiminnan myötä myös kolme vastustajaa saa miekasta. Sori, nyt oli kiire. Seuraa pako katuja ja kattoja pitkin.

Tämä patsas ja paikka nähdään pelissäkin. Kannattaa tarkistella, jos täältä vaikka löytyisi jotain kivaa.

Tässä kohtaa huomaa erittäin hyvin erään merkittävän uuden jutun. Väittävät, että taistelujärjestelmää olisi tehty taas entistä taktisemmaksi. No niin on väitetty jo Assassin’s Creed II:sta lähtien, enkä kyllä ole kovin isoja muutoksia meiningissä huomannut. En nytkään, mutta tunnustan etten ole tieteellisesti yrittänytkään verrata. Kunhan vain pistän mätkien ja väistellen. Nyt tosin vastustajat taisivat olla aktiivisempia siinä mielessä, että aktiivisesti päällekäyviä vihuja oli useampia sen sijaan, että vain yksi on turpiinottovuorossa ja muut odottavat ringissä ympärillä. Eli homma tuntui toimivan ehkä ripauksen aiempaa paremmin.

Se oikea muutos oli parkourauksen siirtäminen omaksi toiminnokseen, napinpainalluksen päähän. Kyllähän me nyt muistamme ne lukemattomat tilanteet, kun kipitämme vaikka jonkun perässä kadulla – ja yhtäkkiä tyyppi kiipeääkin pitkin seinää. Tai loikkii aivan tavattomiin suuntiin. Nyt parkourauskiipeily ja –pudottautuminen aktivoidaan erikseen ohjaimen napista, mikä on erittäin hyvä ja pelattavuutta parantava yksityiskohta. Ketteröinti ei ole yhtään sen hankalampaa kuin ennenkään, mutta vahingotyperöinnit vähentyivät heti selvästi, kun hahmon oletetaan pyrkivän pysyttelemään normaaliliikkeessä samalla tasolla.

Ja sitten seikkailu alkoi toden teolla. Assassiinikokouksessa juteltiin syviä ja vakavia asioita, ja seuraavaksi pelaajan pitäisikin sitten soluttautua syynäämään temppeliritarien juonia Notre Damen katedraaliin. Se onkin heti oiva syy kierrellä Pariisia laajemminkin, ja voi että näyttää upealta. Mitkä näkymät ympärillä avautuvatkaan, kun kiipeän ensimmäisen kirkontornin huipulle tähyilemään synkkaamaan kotkansilmäni ympäristöön.

Tuolla on Notre Dame, sinne pitäisi mennä. Tuolla häämöttää synkkä Bastiljin linnoitus, joka raastettiin todellisessa maailmassa maan tasalle pian vallankumouksen jälkeen. Mutta siellä se on. Pelottava, ahdistava ja synkkä paikka. Paikka, jolla on hirvittävä ja synkkä maine. Ja syystä.

Ja kaikki nuo palatsit. Upeat rakennukset. Puistot, kadut, ihmisjoukot, linnat, kirkot. Upeaa, aivan huikean upeaa.

Niin upeaa, että kuulkaas: jos Pariisi herättää kaupunkina minkäänlaisia positiivisia tuntemuksia sinussa tai perheenjäsenissäsi, niin suosittelen AC Unityä jo ihan puhtaana matkailusimulaationakin. Ei pelkästään pelinä, vaan kirjaimellisesti aikakoneena, jolla kelpaa mennä nautiskelemaan Pariisin vuosisatojen takaisesta tunnelmasta.

Mutta takaisin Notre Damea kohti. Matkan varrella törmään outoon Bathometin kulttiin, jonka jäsen pyytää minua varastamaan Notre Damesta heille pyhäinjäännöksiä. Mikä kultti lieneekään, mutta sinnehän minä joka tapauksessa olen menossa. Miksipäs ei!

Tosin pelinjälkeinen googlettaminen toi esiin jotain yllättäviä juttuja. Etten vain tehtävän täyttämällä olisi menossa suoraan surman suuhun, paholaisen leikkikaluksi?

Sainte Chapelle pelissä ja oikeasti. Sisältä.

Ja sitten Notreen Dameen. Upea, satoja vuosia vanha keskiaikainen katedraali Pariisin sydämessä on joutunut vallankumouksen kynsissä outojen tapahtumien keskelle. Katedraalista on tehty linnake ja asevarasto, jota vartioidaan hyvin huolellisesti. Sen edustalla velloo valtava ja levoton väkijoukko, joka toisaalta tuntuu vähän pelottavalta – mutta tarjoaa samalla assassiinille suojaa.

Nykypäivän Pariisiin verrattuna alue näyttää muuten paljon, paljon ahtaammalta ja ahdistavammalta. Asuintalot työntyvät lähes katedraalin seiniin saakka. Tänäänhän koko alue on raivattu suureksi ja upeaksi aukioksi, jolla turistimassat voivat ihailla rakennusta – ja muodostaa satojen metrien mittaisia jonoja sisään pyrkiessään. Kannattaa olla paikalla heti aamusta!

Miten pääsisin katedraaliin sisälle? Ilmeisesti siihen on useita mahdollisuuksia, joista osa ei ole lainkaan ilmiselviä. Kellarien kautta? Katon kautta? Ympäristön tutkiminen tarjoaa paitsi maisemaelämyksiä, myös yllätyksiä ja uusia sivutehtäviä. Loppumetreillä päädyin kuitenkin yksinkertaiseen ratkaisuun. Hiiviskelin väkijoukon seassa mahdollisimman lähelle, kylvin ympäristön täyteen savupommeja ja juoksin savuverhon lomassa sisään, minkä jälkeen kiipesin ylätasoille piiloon odottamaan hälinän hälvenemistä. Jep, tylsä ratkaisu, mutta testisessio oli rajoitettu, ei vain ollut aikaa nuohota paikkoja ja miettiä vaihtoehtoja loppuun saakka.

Notre Damessa

Valtavan kirkon sisällä historiallisempi pelaaja nauttii taatusti tarjotusta historiallisesta tulkinnasta. No, asevarastot ja vartijat tosin tekevät paikan tutkimisesta vähän erilaista kuin turistin silmin, mutta silti se on vaikuttava paikka. Kuten muutkin Unityn historialliset pyhätöt. Jotenkin sitä vain tunsi itsensä vähän likaiseksi, kun taannuin – taas ajanpuutteen takia – suoraviivaisempaan pelityyliin ja tein selvää vartijoista, että pystyn koluamaan paikat vapaammin. Ja pöllimään pyhäinjäänteitä ja tekemään selvää siitä temppeliritarijehusta, jota listimään minut alunperinkin lähetettiin. Jos olisin yrittänyt pelata mahdollisimman täydellisesti, niin olisin silpaissut terärakkaudella vain kohdettani ja muut olisivat vain ihmetelleet, että itsestäänkös pomon kurkku aukesi?

Hyvin tunnelmallista, hyvin toimivaa ja hyvin assassinscreedimäistä, koko ajan. Ja hyvin nautittavaa.

Tuolla kelpaa kiipeillä. Arvuuttaisin onko pelikuvaa vai oikea, ellei lentskari olisi lennellyt taustalla.

Ja koko ajan peli tarjoili lisäpelattavaa. Yllättäviä, valinnaisia sivutehtäviä. Sivuhahmoja. Tarkkailtavia väkijoukkoja. Pelaamisen väri ja monimuotoisuus ilahdutti.

Niin myös siinä vaiheessa, kun otin jalat alleni ja suuntasin turistiretkelle Bastiljiin. Millainen tämä kaameassa maineessa rypevä vankilalinnake on? Tänne on viskattu telkien taakse niin kuninkaallisia, aatelisia kuin tavallistakin kansaa. Usein hyvin pitkiksi, jopa loppuelämän mittaisiksi tuomioiksi. Tosin loppuelämä saattoi olla joskus hyvinkin lyhyt.

Bastiljin maineen tuntien sen ympärillä tapahtuva kuohuna ei yllätä. Hyvin tyytymätön väkijoukko velloo pääportin edustalla. Porukka haluaisi selvästi pistää paikat matalaksi. Ja yllättyykö joku, jos mainitsen, että lähistöltä löytyy muutama sivutehtävä, jotka vievät Bastiljin uumeniin? No, tehdäänpä ne samalla. Linnake on vallankumouksen myötä lähes autio. Siellä kerran luutuneet vangit on jo vapautettu ja väkijoukot ovat kertaalleen ryöstäneet paikat. Mutta vaikka linnake onkin käyttämätön, on se vartioitu. Ei tosin kovin hyvin, sillä ketterälle assassiinille on tarjolla useita kulkureittejä.

Vankilalinnoitusta voi tutkia sekä ulkoa että sisältä, tylsistyneitä vartijoita väistellen. Sisällä tosin väkisinkin ahdistaa, sillä sellit ovat… kaameita. Voin vain pelokkaasti kuvitella miten hirvittävää niissä on ollut ”asua”, avointen ikkunoiden vedossa, avoimissa ja ahtaissa tiloissa. Saati siellä maan alla varmasti olevissa ikkunattomissa saleissa. Bastiljin sisätilat on rakennettu selvästi huolella ja pelokkaalla rakkaudella, sillä ne jättivät jälkeensä lähtemättömän virtuaalihajun ja vastenmielisyyden.

Vanhan, vihatun vallan symboli on saanut arvoisensa mallinnuksen. Jos rakennus olisi yhä olemassa, niin turisteille suunnatut yölliset kummituskierrokset olisivat varmasti jokseenkin hyytäviä.

Viimeisessä testitehtävässä suuntasin maan alle, kerjäläisten kuninkaan luo. Tämä pitää hoviaan maanalaisissa käytävissä, jonne pääsy vaati monen välitehtävän suorittamista, ihmisten väijymistä ja seuraamista. Matkalla vastaan tuli myös monia kiintoisia sivuhahmoja, joista osa on tuttuja myös historiankirjoista. Kaikki tämä rakensi hienoa ajankuvaa ja loi pohjaa suurien linjojen tapahtumille. Ja todettakoon, että seikkaileminen sujui oikein hyvin. Pelattavuusongelmia ei ollut ja pelimaailmaa rakennettiin ympärille myös synkemmillä keinoilla. Toimii.

Me emme halua minipelejä

Kaikki nähty loi oivallista kuvaa wanhan ajan Pariisista. Ja vallankumouksen kaaoksesta, monine puolineen. Tuolla on mellakoiva väkijoukko. Tuolla poltetaan halpamaisia, vallankumouksen silmissä vanhoillisia ja vääräoppisia kirjoja roviolla. Tuolla louskuttaa giljotiini tyytyväisenä. Taas monta vastavallankumouksellista poissa elävien kirjoista. Edes vanhalla yläluokalla ei ole helppoa, sillä giljotiini rakastaa kaikkia tasavertaisesti.

Samalla ihmiset ovat täynnä toivoa paremmasta huomisesta. Ja toivovat, että kunpa kaupunkiin saataisiin edes jauhoja, ettei olisi näin nälkä. Elämä kuitenkin jatkuu, rakastavaiset kävelevät käsi kädessä ja sivukujilla kaikki näyttää aivan normaalilta. Vaikka kaaos vaanii kaiken taustalla, on Pariisi paikoittain niin kovin kaunis.

Aarrejahteja ja sivutehtäviä piisaa.

Virtuaalinen matkailu Pariisissa tuntuu hyvältä siksikin, etten ainakaan vielä huomannut yhtään ärsyttävää minipeliä. Sivutehtäviä ja pikkupuuhaa kyllä riittää ja saavutuksia on roppakaupalla avattavaksi. Kortteleita vapautetaan vastapuolen hallinnasta ja assassiinit koettavat luovia kaupunkia kohti parempaa huomista, kortteli kerrallaan. Mutta ärsyttävä minipelimäisyys ja pakkoramppaus puuttuvat. Assassiinien veljeskunnan komentaminen toki sentään löytyy, ja taustalla pyörivää Brotherhood-henkistä metapeliä voi komentaa muun muassa assassiinien omassa tukikohdassa että mobiililaitteille julkaistavalla Companion App –ohjelmalla. Tosin tyypilliseen tapaan appiin on tungettu sellaistakin toiminnallisuutta, mitä ei itse pelissä ole. Esimerkiksi appin pelikartta näyttää sellaisia sivutehtäviä, joita pelin sisäisellä kartalla ei ole. Ärsyttävää.

Mutta se on elämää. Tärkeintä on se, että peli tuntuu hyvältä.

Vedämme Assassin’s Creed Unityn langat yhteen ensikosketuksen kolmannessa osassa, jossa ääneen pääsevät vielä kertaalleen pelintekijät hypeineen. Ja pian pääsemme itse pelinkin pariin! Kiitos lukemisesta.

Palais Royal, Pantheon, Place Vendome, Place de la Concorde, Place des Vosges ja Tuileries.

Assassin’s Creed: Unity

Tekijä: Ubisoft

Julkaisija: Ubisoft

Tulossa: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One – 11.11.2014

Pelaajia: 1, 2-? (internetissä)

Pelin kotisivu: http://assassinscreed.ubi.com

Jukka O. Kauppinen

Lisää aiheesta

Alien Isolation –haastattelu: ”totuuden hetki koitti kun…” [osa 3 ]

Assassin’s Creed III (PC, PS3, Xbox 360) 

Assassin’s Creed IV: Black Flag (PC, PS3, PS4, WiiU, Xbox 360, Xbox One) 

Assassins Creed Revelations (PC, PS3, Xbox 360) 

Assassin’s Creed: Liberation HD (PC, PS3, Xbox 360) 

Halo: The Master Chief Collection –ensikosketus – neljä ja puoli Haloa

IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad –haastattelu – simulegendan paluu