UUSIMMAT

Assassin’s Creed Utopia – ensikosketus mobiiliin taktiikka-assassinismiin

19.09.2012 14:30 | Jukka O. Kauppinen

Ubisoftin Assassin’s Creed -pelisarja laajenee tasaisesti eri suuntiin. On lyhytelokuvia, on kirjoja, on sarjakuvia. Ja pienempiä sivupelejä. Käsikonsolien Assassin’s Creedien jatkoksi on nyt tulossa Assassin’s Creed Utopia, joka lähestyy ainetta taktisen strategia- ja taistelupelin kannalta.

Utopia on ytimekäs osa AC-pelisarjan kaanonia, sijoittuen ajallisesti ennen AC3:sta. Molemmat pelit ilmestyvät suurin piirtein samaan aikaan. Utopia kertoo tarinaa siitä, miten Amerikkaan vuonna 1586 saapuneet siirtolaiset rakensivat siirtokuntaa odottaen perässä seuraavia muita uuteen maailmaan saapujia. Siirtokuntalaisten välit alkuasukkaiden kanssa kuitenkin kärtsäsivät, ja kaikki tapettiin. Lähes kaikki. Siirtokuntalaisten joukossa oli näet myös assassiisena, joita jotkut inkkarit eivät suinkaan saaneet hengiltä, vaikka miten yrittivät. Henkiinjääneet assassiinit sulautuivatkin hiljakseen intiaaniväestöön, mikä osaltaan selittääkin Assassin’s Creed III:n päähenkilön sekaverisyyden.

Pelin nimi Utopia on paitsi siirtokuntalaisten filosofiaa, utopianismia, myös temppeliritarien Abstergo-yhtiön kehittämän ohjelmiston nimi. Utopiassa pelaajat linkoavat tuohon epäonnisen siirtokunnan varhaiseen aikaan, jossa he havaitsevat, että vihollisia oli muitakin kuin inkkareita.

Tässä kohtaa päästäänkin sitten itse peliin. Utopia on näet sekoitus siirtokunnan rakentamista ja kehittämistä sekä taktista taistelua.

Pelin olemus jakautuu kolmeen pääosaan: siirtokunnan rakentamiseen ja kehittämiseen, kiltatoimintaan ja taistelemiseen. Ensimmäisessä siirtokuntaa tietenkin kasvatetaan ja komistetaan, mutta samalla myös suojataan ulkoisilta uhilta. Kiltahommissa värvätään, koulutetaan ja varustetaan sotureita, jotka pelaaja saa mukaansa taistelukentälle pelin kolmannessa osiossa. Vuoropohjaisessa taistelussa otetaan yhteen niin sisäisten kuin ulkoistenkin vihollisryhmien kanssa, pelaajan komentaessa varsin tyypillisen taktisen taistelupelin tapaan ukkojaan kentällä. Sotureiden varustuksia voi tietysti viritellä, samoin kuin näiden leveloidessa saamia taitoja.

Isometrisesti kuvattu siirtokuntasimulaatio sijoittuu samalla nettiympäristöön, jossa kilpaillaan muiden pelaajien siirtokuntien kanssa. Näihin voi ilmeisesti lähettää omia hyökkäysjoukkojaan, samoin kuin puolustaa omaa siirtolaansa muilta pelaajilta. Tarjolla on sekä PvP- että PvE-taistelemista, ja co-op-hengessä omia kavereita voi myös pyytää mukaan yhteisiin ”limited time epic battles” -taisteluihin.

Utopia vaikuttaa ihan kiintoisalta näkemykseltä AC-saagaan, mutta en vielä tältä näkemältä täysin lämmennyt iOS:lle ja Androidille julkaistavan pelin iskevyydestä. Voi toki olla, että sen taisteleminen ja siirtokuntailu toimivat lopullisessa pelissä nähtyä paremmin, mutta tällä haavaa eniten mietitytti jokseenkin löyhä AC-yhteys. Siirtokuntasimulaatio kun ei ensituntumalta tunnu ihan tyypillisimmältä Assassin’s Creediltä.

Utopia julkaistaan F2P-ilmaispelinä, Ubisoftin vakuuttaessa että pelaamiseen ei tarvita lainkaan rahaa. ”Rahalla ei saa valtavia etuja, se vain auttaa etenemään nopeammin”, oli Ubisoftin linjaus tässäkin pelissä.

Loppuun positiivinen kommentti moninpelaamisesta: iOS- ja Android-versiot ovat keskenään yhteensopivia, eli eri laitteilla pelaavia eri eristetä laitemuurien taakse.

 

Assassin’s Creed Utopia
Tekijä
: GREE & Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Tulossa: Android, iOS – talvi 2012
Muuta: F2P-ilmaispeli
Pelin kotisivu: http://assassinscreed.ubi.com

Jukka O. Kauppinen

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed II – haastattelussa pelin tuottaja

Assassin’s Creed Revelations – haastattelussa pelin suunnittelija ja käsikirjoittaja

Assassins Creed Revelations (PC, PS3, Xbox 360)

Assassin’s Creed: Brotherhood (PC)

Lue myös

LittleBigPlanet tavoittelee Vitalla kuuta

Silent Hunter Online -haastattelu – yhdessä kohti aavaa merta

Total War Rome II -ensikosketus – kohti neljättä puunilaissotaa

Wii U – Nintendon uusi konsoli peleineen ensitestissä – osa 2 (uusin: Game & Wario)

 

Muropaketin uusimmat