UUSIMMAT

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 2. päivä

29.06.2008 01:41 | Miikka Lehtonen

Pariisista päivää! Eilisen pippaloinnin ja kävelyn jälkeen urhea toimitustiimimme suuntasi pariisilaisen messukeskuksen sisuksiin, jossa meitä odotti hieman yli 8000 Blizzardin ystävää, sekä päivän verran jos jonkinlaisia aktiviteetteja. Pilasiko hiki päivän vai oliko reissussa sittenkin kivaa?

Jo messualueelle saapuessamme kävi selväksi, että paikalla oli todella ihmisiä se mainostettu määrä. Toimittajille tyypillisten, reilun mittaisten aamu-unten ansiosta missasimme ovien avajaisruuhkan, mutta pääsimme heti portilla todistamaan toista ryysistä. Teltassa nimittäin jaettiin huhujen mukaan Blizzardin legendaarisia Goodie Bageja, mikä riitti mobilisoimaan sadat messuvieraat. Todellisuudessa reppuja jaettiin vasta iltapäivällä, mikä saattoi harmittaa jonottaneita.

Sisällä tunnelma oli alusta saakka kirjaimellisesti kuuma. Vaikka tuulettimet puhalsivat täysillä, 8000 ihmistä ja useampi sata PC:tä riittivät saamaan aikaan todellisen saunatunnelman. Yllättäen tunnelma ei kuitenkaan ollut ainakaan vielä kovinkaan äijäkäs, joten kenties messuvieraat olivat kuulleet saippuasta ja deodorantista.

Niitä paljon toivottuja ja kaivattuja cosplay-tytteleitä messualueella oli sangen vähän, joskin illalla järjestettyä asukilpailua varten paikalle oli vaivautunut muutama yrittäjä. Se mikä määrässä hävittiin, voitettiin laadussa. Niitä pelättyjä 150-kiloisia Night Elfejä ei tullut vastaan kuin pari, muiden asut olivat puolestaan hyvällä maulla tehtyjä ja pääasiassa tyylikkäitä, kuten oheinen Paladin osoittaa.

Aamupäivän kuumin tapahtuma oli luonnollisesti avajaistilaisuudessa julkistettu Diablo III, josta allekirjoittanut säntäsi pää kolmantena jalkana uutisoimaan. Itse pelistä kuultiin todellakin paljon lisää, sillä pelin tuottajat vastailivat tunnin verran pelitoimittajien kysymyksiin. Suurempaa previkkaa odotellessa totean vain, että peli näyttää hyvältä ja tiimi vaikuttaa osaavalta. Huolet World of Diablosta voi siis unohtaa, tässä ollaan vauhdissa tekemisen meiningillä. Ai niin – peli ei ole tulossa konsoleille, mutta Macille kylläkin.

Diablo, StarCraft II ja Wrath of the Lich King eivät suinkaan olleet paikan ainoaa tarjontaa, vaan halukkaat saattoivat myös harrastaa erilaisia aktiviteetteja. Kaikkien Blizzard-aiheisten lauta- ja korttipelien ohella saattoi testata syksyllä julkaistavaa World of Warcraft -miniatyyripeliä, ottaa kuvansa Arthaksen valtaistuimella, ratsastaa korttipelistä tutulla kilpikonnaratsulla tai vaikka käydä ottamassa kuvansa ammattimaisten meikkaajien, puvustajien ja kuvaajien avulla erilaisissa teema-asuissa.

Itse valitsin warlockin asun, olivathan tarjolla kuitenkin pelin tyylikkäimmät olkasuojat. Sivumennen puvustajat olivat iloisia, koska kaikki aiemmat yrittäjät olivat olleet olkapäättömiä kynäniskoja. Vasta allekirjoittaneen leveillä suomalaisharteilla suojat olivat suorassa, mistä voimmekin päätellä, että olemme syntyneet warlockeiksi. Kuva? Ei, se ei ole hävinnyt warpin syövereihin, matkassa ei vain ole skanneria.

Muina aktiviteetteina voisi mainita useat paneelit, joissa pääsi keskustelemaan pelin kehittäjien kanssa tai seuraamaan Nihilumin live-raidia. Maailman suurimpiin mahtikiltoihin kuuluva Nihilum otti useamman wipen The Burning Crusaden loppupomona tunnetun Kil’jaedenin saattelemana, mutta ehkä huominen tuottaa suotuisan tuloksen.

Kyselytilaisuuksien parhaina paloina voisi mainita vaikka uutiset siitä, että kohtapuoliin World of Warcraftin pelaajat voivat vaihdella vapaasti kahden valitsemansa talent specin välillä, joskaan yksityiskohdista tai toteutusaikataulusta ei vielä puhuttu. Tulossa on kuitenkin. Itse Wrath of the Lich King tuntui parin tunnin testien perusteella melko muikealta. Maisemat ovat huikeita ja talentit olivat jo nyt sopivan yliampuvia. Todettakoon että verkossa kuullut huhut olivat melko pitkälti totta, joskin jää nähtäväksi, moniko nykyisistä alpha-talenteista pääsee lopulliseen versioon.

Ilta toi mukanaan myös jos jonkinlaisia kilpailutapahtumia. Kävijät kisasivat muun muassa parhaan asun ja parhaan tanssijan titteleistä. Tanssissa tyyli ei tietenkään ollut vapaa, vaan pelaajien piti esittää tulkintojaan World of Warcraftin tansseista aidon musiikin säestämänä. Suomalaisraadin suosikiksi nousi hemmo, joka tanssi autenttisessa puvussa discoa kuin John Travolta konsanaan. Käsittämättömästi kisan voitto meni kuitenkin kenties maailman huonoimmalle MC Hammer -imitaattorille. Ranskalaisilla ei tunnetusti ole makua.

Kohokohta oli kuitenkin pukukilpailu, joka tarjosi enemmän tai vähemmän alkuperäisuskollisia väännöksiä World of Warcraft -asusteista. Itse ihastuimme miekkoseen, joka oli pukeutunut Blood Elfien linturatsun päällä istuvaksi Gnome-soturiksi. Vielä huikeampia olivat kuitenkin murlocit. Ensimmäinen kaveri oli pukeutunut autenttiseen murloc-asuun, toinen taas oli sonnustautunut viime vuonna Blizzconissa jaetun World of Warcraft -puvun mukaisesti itse ommeltuun murloc-asuun. Huikeaa!

Kun valot sammuivat areenalta, iloinen messuväki suuntasi paikallisiin ravintoloihin viettämään iltaa. Kaikki haastatellut olivat yhteen mieheen sitä mieltä, että kivaa on ja kannatti tulla kauempaakin. Tähän mielipiteeseen on jopa kyynisen pelitoimittajan helppo yhtyä. Vaikka huominen onkin päätöspäivä, edessä on jos jonkinlaista sattumaa ja tapahtumaa. Tarjolla on ainakin lisää paneelikeskustelua, sekä kaikenlaista ihmeellistä messunähtävää. Pysykää kanavalla.

Lisää aiheesta

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 1. päivä

Nyt se on virallista: Diablo III tulee!

Blizzard kohentaa World of Warcraftin turvallisuutta