Dark –ensikosketus osa 1 – vampyyrihiippailua Thiefin ja Deus Exin jalanjäljissä

13.03.2013 14:00 Jukka O. Kauppinen

Nyt en taida olla enää Pirkanmaalla, mietti Kauppinen eräänä aamupäivänä. Karl-Marx Allee ei tuntunut ihan aamuiselta työmatkakadulta, ja arkkitehtuurikin oli tavanomaista itäsaksampaa. Hienoisen silmien hieromisen ja liikennevalojen vihreän jalankulkijan havaitsemien jälkeen se oli pakko uskoa. Tämä on Itä-Berliini.

Ja miksi olen täällä? Koska vampyyrit. Salaliitot. Dark.

Kerrataan kuitenkin vielä taustaa….

En sentään löytänyt itseäni täältä aivan unissakävelijän ominaisuudessa. Olin ottanut vastaan pienehkön eurojulkaisija Kalypso Median kutsun Berliinissä järjestettävään lehdistötapahtumaan. Suhtauduin ajatukseen uteliaisuudella, sillä Kalypso on kuitenkin aika pieni tekijä pelikentällä ja firma on perinteisesti suuntautunut ennen kaikkea saksankielisen Euroopan markkinoille. Kuten myöhemmin eräs firman pomoista tunnustikin, he olivat tapahtumasta kovin jännissään, sillä Kalypso ei ollut koskaan järjestänyt yhtä suurta pressitapahtumaa. Suuruuden mittakaava on jännittävä, sillä isommat pelifirmat kutsuvat jo pohjoismaiden eventteihinsä enemmän pohjolajournoja kuin Kalypso koko Euroopan ja Aasian pressiinsä. Ehkä tämä oli juuri siksi kiintoisaa – pieni pelitalo esitteli kahta korkealle tähtäävää peliään, joiden firma toivoo olevan läpimurto suuremmille markkinoille. Ja millaista väkeä näissä pienemmän profiilin firmoissa on töissä? Silmät ja korvat auki siis ja katsellaan miten Saksan ihmeet maittavat suuremmalle yleisölle.

Dark

Deus Ex. Thief. Ripaus Dishonoredia. Jos vertauksilla halutaan pelata, niin näistä aineksista rakentuu Realmforge Studiosin stealth-toiminpeli Dark. Dark oli päivän tarjonnasta ensisilmäyksellä se, joka vetosi minuun eniten. Enkä onneksi edes pettynyt. Tosin tunnustettakoon, että ei peli ollut ihan sellainen mitä odotin. Joillain tavoin jopa parempi.

Darkin juju on kiinnostava: se on nykypäivään sijoittuva stealth-hiippailutoiminta, jossa pelaaja ei kuitenkaan käytä lainkaan tuliaseita. Aivan. Ei lainkaan. Ei myöskään jousipyssyjä tai heittoveitsiä. Dark ottaa heti kättelyssä valtavan pesäeron hiippailugenren muihin teoksiin lyömällä sankariksi täysin aseettoman jampan. Tai no. Onhan hänellä ihan omanlaisensa aseet. Eric Bayne on näet vampyyri.

Kukaan ei kimaltele

Darkin vampyyrit ovat pieni yhteisö, joka elää salassa suurelta yleisöltä. He eivät kimaltele. He eivät ole ihania. He tietävät olevansa pahoja, mutta yrittävät elää sovussa sen kanssa, minimoiden aiheuttamansa vahingon ja tukahduttamalla vampyyrien olemassaolostakin vihjaavat huhut omien yhteyksiensä ja valtakeinojensa avulla. Vaikka suurin osa vampyyreistä elää lähes tavallisen ihmisen elämää, osa on noussut kykyjensä ja pitkän elämänsä ansiosta hallitsevaan asemaan ja omistaa muun muassa merkittäviä osia tiedotusvälineistä. Näin omistajan käsi ohjaa sitä mitä julkisuudessa puhutaan.

Vampyyrien yhteisö on myös verrattain nuori. Mitä lieneekään taustoina, mutta suuret ja muinaiset vampyyrit ovat kovin vähässä. Vampyyrien lukumäärä on lähtenyt kasvuun vasta muutaman viime vuosikymmenen aikana. Miksi? Siinäpä arvoitus.

Ja nyt tapahtuu jotain kummallisempaakin. Eric eli elämäänsä ihan normaalina nuorena miehenä. Ja sitten eräänä iltana hän havahtuu. Päähän koskee niin perkeleesti. Tyhjästä ilmestyy enkeli, joka puhuu omituisia. Ja upean goottahtavan yökerhon hottis omistaja kertoo, että hän on vampyyri. Kuten myös Eric.

Hevonkukkua! Enkä ole! Vai… Olenko sittenkin? Ehkä se on pakko uskoa, kun todisteet ovat niin vastaanpanemattomat. Ja kaiken lisäksi tämä on vasta alkua. Sillä Eric on itse asiassa vasta puolivampyyri, joka tuomittu rapistumaan, jos hän ei löydä häntä purrutta vampyyriä tai suosuttele jotain muinaista vampyyrilordia auttamaan. Rapistuminen johtaa lopulta vampyyrin ihmismäisten piirteiden ja ajattelukyvyn katoamiseen, lopputuloksen ollessa tahdoton ghouli, elävä kuollut. Ja jostain syystä ghouleja on viime aikoina nähty paljon aiempaa enemmän… Sattumaako?

Seikkailua, toimintaa ja ihan vähän ropeakin

Darkilla on useitakin tunnistettavia esikuvia, mutta peli on silti samalla selkeästi oma itsensä. Sen maailmassa ja visuaalisessa kuvauksessa on ripaus Deus Exiä. Deuxia ja Thiefiä on tehtävien ratkaisemisessa, kun pelaajalle lyödään eteen haaste, joka hänen täytyy ratkaista omin keinoin. Ehkäpä seassa on ripaus Dishonorediakin ja keskustelujärjestelmä on suoraan Mass Effectistä.

Esikuvallisten vivahteiden jälkeen peli on kuitenkin silti ennen kaikkea oma itsensä, nimenomaan pelaajan vampyyriolemuksen ja aseettomuuden kautta. Pelissä eletään suurin piirtein nykypäivää, ehkä hitusen ylihuomenen puolella, joten vastassa olevat sotilaat, vartijat sun muut viholliset eivät ole ylettömän teknisiä kyborgi-ihmeitä. Ihan vain tyyppejä, joilla on konepistooli ja kevlaria. Mutta kun sinulla on käytössäsi vain vampyyrikykyjä ja terävät hampaasi/iskevät nyrkkisi, niin samalla se takaa, ettet tunne missään vaiheessa itseäsi ylivertaiseksi supersoturiksi. Taistelu varoituksen saaneita asemiehiä vastaan on hyvin, hyvin vaikeaa, sillä vaikka kestätkin damaa, niin rajansa se on puolivampyyrilläkin.

Tarinallisesti ja tehtävällisesti peli ohjaa etenkin alkuvaiheessa hyvinkin kädestäpitäen. Pelilliset perusjutut ja vampyyritaidot aukeavat hiljalleen. Tämä saattaa tuntua hetken aikaa ahdistavaltakin, kun peli etenee raivostuttavan tiukassa putkessa. Hiljalleen vastaan tulee kuitenkin niitä laajempiakin haasteita ja teoksen rakenne alkaa hahmottua. Välillä cutskenejä ja rauhallisempaa liikkumista, jonka aikana voit miettiä skillipisteiden käyttöä ja rauhoittua, sitten taas hankala puzzle, jonka ratkaisumetodeja joutuu pohtimaan pitkän aikaa ja retryttämään tehtävän monta kertaa. Useampikin yritys kun menee varmasti päin prinkkalaa.

Vampyyritaidoissa on muuten varsin mukavasti ideaa ja valinnanvaraa. Näitä voisi kuvata tavallaan biologisemmaksi vastineeksi Deus Exin augmentaatiopuulle. Monenmoisista taidoista löytää sekä vampyyrinäköä, jonka avulla pelaaja voi havaita herkullista, kuumaa verta sykkivät ihmiset seinienkin läpi, sekä vampyyri-imun, johon taitopojoja panostamalla kohteensa maukkaan verimehun saa ryystettyä nopeammin ja vähemmällä mekastamisella. Varsin kivoja vamppitaitoja olivat myös teleporttaus ja etätappo, joiden kantamaa voi virittää pidemmäksi.

Vampyyrin perustaitoja: instant kill, shadow leap, auspex, feed
Vampyyrin erikoistaitoja: shadow kill, distract, regeneration, shadow grip, obfuscation, domination, presence, celerity
Passiivisia taitoja: assassin, toughness, viae, awakened instincts

Vampyyritaidoista on kuitenkin eronsa ja haasteensakin. Ihan perusjuttuihin ei tarvita vamppivoimaa, mutta jos haluat kuristaa vastustajan viiden metrin etäisyydeltä tai hämmentää tämän keskittymiskykyä, niin siihen tarvitaan viaeta, jota kutsuttakoon vaikkapa vamppivoimaksi. Ja vamppivoimaa saa vain tankkaamalla uhristaan verta. Elävästä uhrista. Jos tulet ja tapat jonkun takaapäin niin ok, olet hyvä, mutta ateriaksi ei ruumiista enää ole. Kohde on otettava nimenomaan hellään syleilyyn ja turboimaistava hänet kuivaksi, jotta saat yhden vamppivoimapisteen. Yhdellä vamppipojolla voi sitten tehdä yhden vamppitempun. Kun vamppipojoja on alussa kaksi ja enimmilläänkin neljä, niin tiedätpähän ettei niitä kannata ihan mihin tahansa tuhlata.

Näin meillä on pelin ihan vähän pahahtavana sankarina vampyyri, joka on tosi kova jätkä, mutta ei silti missään vaiheessa täydellisen ylivoimainen. Tai no, toki tosi ylivoimainen jos vastassa on vain yksi tyyppi, mutta jos vamppipisteet käyttää kahteen ekaan kohteeseen ja vastassa on vielä viisi, niin olet luultavasti aika liemessä. Muutamien hankalimpien kohteiden putsaamiseen vamppivoimissa on kuitenkin etunsa: esimerkiksi kulman takaa vihollisen eteen teleporttaaminen ja yhdellä iskulla tappaminen on tehokas oikopolku, jos haluaa hoitaa ongelman suoraviivaisemmin.

Lähitaistelupeliksi Dark on varsin toimiva, joskin täytyy myöntää ettei varsinaiseen taistelemiseen ole niin panostettu. Jos näpäytät A-näppäintä, niin nirri pois. Jos pidät A:ta pohjassa, veret pois. D-padista voi valita pikanäppäinten taakse asetettuja vampyyritaitoja, jotka sitten aktivoidaan X:llä. Eli tarjolla ei ole kummoistakaan lähitaistelun koreografiaa, vaan enemmänkin puhdasta bisnestä, ilman ruualla leikkimistä.

Suoraviivaiseen taistelujärjestelmään tuo hieman lisävivahdetta se, että parhaat pisteet ja saavutukset saa tietysti näkymättömissä tehdystä yllätystaposta. Jos kohde ehtii huomata hyökkäyksesi, niin hän saattaa ehtiä puolustautumaan, ehkäpä jopa antamaan hälytyksen.

Darkin tarina jatkuu ensikosketuksen toisessa osassa.

Dark

Tekijä: Realmforge Studios

Julkaisija: Kalypso Media

Tulossa: PC, Xbox 360 – kevät 2013

Peli kotisivu: http://www.getintothedark.com

Jukka O. Kauppinen