Demonicon-ensikosketus: kurjuuden alhosta ikuisen yön suolle (osa 2)

06.05.2013 18:30 | Jukka O. Kauppinen

Sukurutsaa, synkkää yötä ja Mordoria. Sotaa ja nälkää. Saksalaiseen The Dark Eye (Das Schwarze Auge) –roolipelimaailmaan sijoittuva Demonicon ei kepeillä tai aurinkoisilla asioilla juuri iloittele. Ehkä siksi se vaikuttaakin niin kiintoisalta.

Sukelletaanpa siis hardcore-ropelluksen ensikosketuksen toisen osan pariin ja tutkataan mitä kaikkea muuta pelillä onkaan meille tarjottavanaan!

Sitä ennen: oletko jo lukenut ekan osan?

Lue juttu: Demonicon-ensikosketus: demonisen synkkää roolipelaamista (osa 1)

Demonicon on kuitenkin tavanomaisesta poikkeava näkemys fantasiaseikkailuun. Se on näet synkkä, julma ja paikoin ahdistavakin roolipeli, jossa sodat, sairaudet ja politiikka tekevät julmaa tuhoa asukkaiden keskuudessa. Ja sinne heitetään pieni pakolaisperhe, jolla on toivoa paremmasta huomisesta, jos vain muutama ihan pikkuriikkinen ongelma vain saadaan ensin setvittyä…

Hirmutunneleita ja punaisia lyhtyjä

Testattavanamme oli pelin tuore alpha-versio, joka oli jo nyt varsin hyvin pelattavissa, vaikka puutteita tietysti oli. Englanninkielisessä versiossa ei ollut vielä aivan kaikkia käännöksiä (saksasta) ja kaikki voiceoverit puuttuivat. Äänimaailmakaan ei ollut vielä loppuun tuunattu, mikä aiheutti jossain määrin kaoottista huvittuneisuutta punaisten lyhtyjen alueella liikuttaessa. Talojen sisältä kantautuvat panemisen äänet ja iloinen voihkina kun olivat melkoista kontrastia vakavalla naamalla käydylle keskustelulle magian syvemmästä merkityksestä. Uh huh ja silleen.

Hienoisesta hiomattomuudesta huolimatta homma toimi muutoin oikein mukavasti. Tarjolla oli reilu annos valmiita tallennuksia, joista pääsi kurkkimaan pelin eri puolia ja tarinallisia käänteitä ilman mitään rajoituksia. Kiva juttu, sillä hyvin useinhan toimittajille tarjotaan vain yksi tietty kenttä läpipelattavaksi. Nyt aukinaisena tuntui olevan puoli peliä eikä kukaan läähättänyt niskassa, ettei jonnekin saisi mennä. Tämä kertoo sekä avoimuudesta että vahvasta luottamuksesta peliin.

Esimerkiksi tarinan alkupuolella mennään melkeinpä klassishenkisesti tunneleissa. Muinaisen vuoren uumenissa on käytäviä ja pelottavia salaisuuksia, jonne on kuitenkin pakko mennä pillun perässä. Se naimahommiaan väistelevä huitukka kun on jossain siellä piilossa. Ja sitten mätkitään tunnelihirviöitä, ratkotaan yksinkertaisia puzzleja ja totutellaan kontrolleihin. Samalla myös passiivisten kykyjen mahdollisuudet, kuten ympäristön salaisuuksien ja ansojen havainnointi, tulee tutuksi. Muun touhun lomassa kun vielä oppii perusasioita pelimaailman loresta, niin mukavaahan tämä tutustelu on.

Loppuhirviönä luolastosta löytyy hitonmoinen kannibaali kätyrilaumoineen. Otus on kidnapannut lähialueen asukkaita nauttiakseen näitä maukkaina päivällisinä – ja kaupan päälle loitsinut näistä hämmästyttävän tehokasta verimagiaa. Taisteluhan siitä kehittyy ja siinä sitten treenataan liikkumisen, hyökkäysten ja taistelumagian alkeita. Entä kun nujerrat jätin? Tässä kohtaa tarjoillaan ensimmäinen merkittävä moraalinen päätös, jonka vaikutukset havaitset heti palatessasi ihmisten ilmoille. Teit niin tai näin, aina on vihaajia. Normipäivä niin irlissä kuin fantasiamaailmassa.

Myöhemmin liikutaan vähän toisenlaisissa maastoissa, nimittäin kummallisella ikuisen yön suolla, jossa asuu heimo oudonoloisia kultisteja. Heitä voi halutessaan auttaakin, mistä on toki varsinaiseen päätehtävään jotain etua. Hieman vääristyneet, kummalliset kultistit vaikuttavat ainakin päällisin puolin harmittomilta, mutta mistäs sitä tietää. Suoaluekin on vastenmielisen liejuinen, täynnä ällöttäviä otuksia, metsästysansoja ja myrkyllisiä kasveja. Ei kiva.

Ainakin pelin alkuvaiheissa kaikkein tärkein paikka on kuitenkin keskiaikaisen oloinen linnoituskaupunki, jonka nimi lipsahti itseltäni ohi. Huikean vuorennyppylän päälle rakennettu linnoitus on kerännyt ympärilleen laajan kaupungin, josta useimmat tosin näkevät vain sen kurjimman alueen – köyhälistön suojat ja tönöt, joissa makaavat ne onnettomat, joilla ei ole kulkulupaa varsinaiseen kaupunkiin.

Tästä rakentuukin jo heti alkuvaiheissa dramaattinen kuva pelimaailman eriarvoisuudesta. Moniin osiin jakautunut kaupunki, jonka saastaisimmassa pohjakerroksessa lojuvat kodittomat ja nälkäiset, ylhäällä lähes pilvissä rikkaat ja vaikutusvaltaiset. Likaiset kujat, aurinkoiset torit, loisteliaat linnat. Ahkerat torikauppiaat ja vähintään yhtä ahkerat huorat, omassa punaisten lyhtyjen kaupunginosassaan, joka tulee pelaajallekin hyvin, hyvin tutuksi.

Täytyy sanoa, että ainakaan likaisissa jutuissa tarina ei juuri säästele. Törkylinjalle ei mennä, mutta sakut kyllä käsittelevät monia asioita hämmästyttävän suorasukaisesti. Pelisensuuristaan kuulussa maassa sensuroidaan kovasti K18-pelejä, mutta porttolassa asiointi on silti ok? Näemmä – ja ehkä mieluummin näin päin.

Siinä samalla kuitenkin eletään ristiriitojen, huorien ja ylhäisten herrojen, väistämättä käynnistyvän sisällissodan ja vallasta kamppailevien leegioiden seassa. Välissä. Kenen etuja ajat? Yritätkö hakea itsellesi ja perheellesi etuja kaupungin vartioston ja virallisten kanavien kautta, vai heitätkö uskosi hämärämpien kauppias- ja hämäräjärjestöjen suuntaan? Oletko ennemmin itsekäs ja kaikkiminullehetinyt vai ajatteletko myös orpoja ja heikkoja?

Ristiriitoja ja päätöksiä ainakin siis riittää.

Harmaan värikkäitä sävyjä

Demonicon teki pääpiirteittäin positiivisen vaikutelman. Tarinankerronnassa oli paljon vahvoja puolia, ja pelaaminen toimi hyvin. Seikkailu oli genrelle tyypillistä 3ps-matkaamista pelimaailmassa, quest-tehtäväkirjasta pystyi määrittelemään kulloinkin avointen tehtävien ykkösvalinnan ja sekä kartalla että kompassissa näytettiin minnepäin pitäisikään matkata. Taistelujen kamppailullinen akrobatia toimi luistavasti, vaikka taisteluliikkeisiin ja väistöihin yhdisteltiin myös magiaa. Esikuvat onkin selvästi pelattu huolella läpi ja niistä on poimittu peliin tekijöiden mielimät parhaimmat jutut.

Vaikka tarkkaa rajaa eri teosten välille onkin vaikea vetää, on Demoniconissa paljon hyvää. Se tavoittelee rohkeasti omanlaisella tarinallaan ja asenteellaan The Witcher -sarjan harmaan sävyjä ja fantasiaa. Ihan samalle tasolle ei luultavasti tulla loppumetreillä yltämään, jos mittapuuna käytetään pelimaailman tarjoamaa tarinallista eeppisyyttä ja graafista loistoa. Demoniconin tarinallinen synkkyys kun peilautuu myös visuaalisesta ilmeestä, mikä voi olla joillekin fantasian ystäville vähän luotaantyöntävää.

Yritys on kuitenkin kova ja pienen kehittäjän voimavaroilla on saatu aikaan vaikuttava peli, joka tosin saattaa vakuutta enemmän PC:llä. Kehittäjät kyllä huomauttivat, että Xbox-version tekstuurit eivät ole vielä lopulliset, vaan ensisijaisesti PC:lle väännettävän pelin visuaalit ovat konsoleilla vielä enemmänkin placeholdereita. Sen näki, sillä konsoliversio todellakin kalpeni PC-version rinnalla. Kenties versiot ovat pelin ilmestyessä lähempänä toisiaan, mutta pistänpä silti panokseni PC-versioon jo pelkästään helpomman pätsäilyn ja modattavuuden johdosta.

Siitä kuitenkin pisteet, että peli tuntui jo alphassa verraten valmiilta ja kaikki pelattavuus löytyi jo. Jos edessä olevan puolivuotisen ajan suurimmat ongelmat ovat lokalisoinnit, voiceoverit ja muu hienosäätö, niin voiton puolella ollaan. Demoniconin suurin haaste lieneekin ennen kaikkea tunnettavuus, sillä The Dark Eye ei taida kolkuttaa tunnistamisen korvia monissa korvissa, edes Gothicien verran. Mutta fantasiannälkäisten kannattaa pistää nimi korvan jaa ja antaa pelille mahdollisuus.

 

Demonicon

Tekijä: Noumena Studios

Julkaisija: Kalypso Media

Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360 – 2013 syksy

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://www.worldofdemonicon.com

Jukka O. Kauppinen

 

Demonicon-ensikosketus: demonisen synkkää roolipelaamista (osa 1)

Demonicon on kuitenkin tavanomaisesta poikkeava näkemys fantasiaseikkailuun. Se on näet synkkä, julma ja paikoin ahdistavakin roolipeli, jossa sodat, sairaudet ja politiikka tekevät julmaa tuhoa asukkaiden keskuudessa. Ja sinne heitetään pieni pakolaisperhe, jolla on toivoa paremmasta huomisesta, jos vain muutama ihan pikkuriikkinen ongelma vain saadaan ensin setvittyä…

 

Lue myös

Dead Island Riptide – mieluummin Zombieland-hassuttelua kuin perheitärepivää draamaa

Far Cry 3 Blood Dragon – paljon päättömyyksiä eikä se haittaa yhtään!

Gioteck FR-1 Freedom Racing Wheel – oiva langaton ratti PS3:lle

Metro Last Light –ensikosketus – kohti neljättä maailmansotaa (osa 1)

Metro Last Light –ensikosketus – pinnan pelottava kutsu (osa 2)

Metro Last Light –haastattelu: pelin tarina kasvoi osaksi Metro 2035 -kirjaa

The Mighty Quest for Epic Loot –ensikosketus – kotini on nettilinnani

Tolkien innoitti Mike Singletonia – Lords of Midnight on kuin sota Keski-Maasta

War Thunder vs World of Warplanes – f2p-lentosimujen sota