Uusimmat

Digiexpo 2014 – tuuli tuulee ja minä tuuletan

08.11.2014 14:00 Kalle Lounela

Digiexpo on jo hyvän aikaa ollut semmoinen tapahtuma, että kaikki peleihin, kameroihin tai hifistelyyn suuntautuneet tietävät sen sisällön. Tälläkin kertaa homman nimi oli sama: näytillä oli uusia tai jopa julkaisemattomia fyysisiä ja virtuaalisia leluja niistä kiinnostuneille. Ainakin siltä se ensisilmäyksellä näytti.

Pelimeininkejä enemmän seurannut saattoi haistaa muutoksen vienot tuulet messulehden avatessaan.

Kapitalismin juhlaan oli tullut uusia sävyjä. Pelilava ei ollut enää pelkkien jättimäisten yhtiöiden mainosnäyttämö. Mukaan ahtautuivat myös suomalaiset pelialan heput paneelikeskustelemaan. Paneeleja on ollut myös aiempina vuosina, mutta hyvin niukasti. Tällä kertaa monitoimimies Thomas Puhalle oli suotu vedettäväksi jopa 1 + 3 höpötystuokiota. Yksi puolituntinen ammattilaisajalle ja kolme jokaiselle Digiexpon päivälle. Kuten vuonna 2012, puhetta oli pelialalle töihin pääsemisestä, mutta esille otettiin myös aivan uusia aiheita. Niitä olivat ammattilaispelaaminen ja Youtube-poikkarointi.

Vienon tuulen voima jatkui pelilavan ohi näyttelypuolelle asti. Kun peliopetusta rupesi ilmestymään kuin teinejä ilmaisen näytejuomajakelun ympärille, Digiexpolle spawnasi koulutusta mainostavia kojuja. Koulujen lisäksi ainoastaan Pelaaja ja Pelit ovat jokavuotisesti uhmanneet jättikorporaatioiden tilanvientiä esittelyalueella. Tänä vuonna vastarintaan liittyivät tasaisesti suosiotaan kasvattanut nettitelevisio MoonTV, suomalainen elektronisen urheilun organisaatio RCTIC ja kourallinen indiepuljuja. Touhusta tuntui tulleen pelaajaläheisempää; en tuntenut itseäni enää vain kasvottomaksi kuluttajaksi karkkikaupassa. Olin nyt myös kasvoton peliharrastaja!

Vuosia takaperin pelaajille omistettiin oma putkitöllönurkkaus, johon pystyi pistämään kiinni oman Duck Huntinsa. Tänä vuonna putkitelevisioita ei ollut käytettävissä, mutta karvasta pettymystä helpotti MoonTV. He pyörittivät pelisohvaa, jossa rohkeita pelaajia ikuistettiin peliohjelmaan. Kiva idea, mutta en uskaltautunut heiluttamaan tattia kameran eteen. Sohvalla näytti riittävän vierailijoita ilman minuakin ja hyvä niin.

Suomessa nätisti kasvanut e-urheilu, eSports, oli RCTIC:n esittelyssä. He panostivat erilaisiin kilpailuihin, joissa fanit pääsivät haastamaan ammattipelaajia LoL:ssä ja CS:ssä. Taputan heitä panostuksestaan virtuaalisesti selkään vaikka muiden pelaamisen katselu ei minua kiinnostakaan. Tosin siihen voi tulla muutos, jos Veikkauksen Pitkävedon eSports-osio kehittyy nykyistä paremmaksi.

Näen kristallipallostani, että tulevaisuudessa hommaan tulee mukaan vielä lisää erilaista toimintaa. Tai sitten maankuulu Joku päättää pistää pystyyn oman tapahtumansa, joka on pelaajilta pelaajille. Ja ei, nyt en tarkoittanut jättimäistä lanikokoontumista. Kristallipallossa siintää sopivasti illanistujaisten ja Digiexpon sekoitus: joku tuo konsolit, toinen pitää esitystä yleisölle ja kolmas on tullut nauttimaan kaikesta tarjonnasta, mutta maksaa sisäänpääsystään. Ilmapiirin yhteenkuuluvuutta ja tutustumista uusiin kavereihin ei voisi estää. Ai teillä päin järjestetään jotain tämän kaltaista? Kerropa tapahtumasta kommenteissa ja lupaan tulla kylään, mahdollisuuksien rajoissa tietenkin.

Nyt reppu jupiset riimisi rupiset

Päiväni lähti käyntiin junamatkalla ja odottelulla aulassa. Peukaloiden pyörimistä vauhditti sisätiloissa lentelevän pikkulinnun bongailu. Silmään pisti myös Skiexpon mainoslause, ”Hanki elämä.”, joka oli selvä haaste. ”Menetä elämä.”; siinä Digiexpon ensi vuoden sisäänheittolause. Provisiot räjähdysmäisesti kasvaneesta kävijämäärästä voi pistää suoraan tililleni.

Lähdin matkaan uuden Super Smash Bros. -tappelupelin hypehuuruissa. Seitsemän tunnin vierailusta menikin yli neljä tuntia Nintendon kojulla luuhaamiseen: pelasin, juttelin mukavia työntekijöiden kanssa ja sitten pelasin vähän lisää. Vehkeinä toimivat Saksasta lainatut E3-demolliset Wii U:t ja ohjaimiksi Suomen Nintendo oli kaivanut varastoistaan kuluneet, mutta hyvin toimivat GameCuben kapulat.

Meininki tuntui hyvin tutulta pelisarjan edellistä osaa, Brawlia (2008, Wii), järkyttävät määrät illanistujaisissa pelanneelle. Neljän hengen mäiskintä esineineen oli tutun hauskaa sekasortoa, mutta 1 vs. 1 -pelit olivat edelleen taitopohjaista huttua. Pelin tempo tuntui Brawliin verrattuna nopeammalta, mutta ei kumminkaan vetänyt vertoja GameCubelle julkaistulle Meleelle. Tällä amatöörillä oli hauskaa enkä näyttänyt olevan yksin. Kahdeksan pelaajan pelejä ei E3-demossa ollut.

Kun pääni selkeni hetkeksi SSB-höyryistä, selasin ohjelmaläpyskää ja päätin lähteä kiertelemään. Mukaan tarttui – opiskelijan iloksi – ilmaista näytesapuskaa ja -juomaa. Sääliksi kävi ilmaisten kolajuomien jakajaa, joka joutui teinien piirittämäksi. Näille valopäille ei tietenkään yksi juoma riittänyt, vaan reppuun ahdettiin tölkkiä tölkin perään. Tilanne olisi kaivannut ilkeän näköistä kaappia kakaroille nitisemään.

Evästyksen jälkeen vuorossa olivat Bloodborne, Battlefield Hardline ja Halo: The Master Chief Collection. Battlefieldissä haisi kierrätys testialueen ulkopuolelle asti. Buu. Esillä oli hyviä julkaisuja, mutta tarjolla ei tällä kertaa ollut minun kuppiani teetä. Palasin verkkaisesti Nintendon pariin.

Perjantaina väkeä oli juuri sopivan vähän. Sain pidäteltyä nipakojun pitäjiä puhumassa kanssani niitä näitä tuntikausia häiritsemättä (hirveästi) heidän työtään. Peleihinkään ei tarvinnut jonottaa. Menkää ihmiset perjantaina, koska silloin saatte tapahtumasta parhaan kokemuksen!

Pelilavan ohjelma kaikille kolmelle päivälle oli tälläinen: http://issuu.com/messukeskus/docs/digiexpo14_messuopas_a5_issuu/1

 

Teksti: Kalle ”HCJorma” Lounela

Kuvat: Jukka O. Kauppinen

 

 

Digiexpon antia ja nimenomaan hehkutusta tulevista peleistä löytyy naapurisaittimme oivalta messuvideolta:

 

V2.fi: Digiexpo 2014 ja tulevat pelit

 

 

Lisää aiheesta

DigiExpo 2012 – pelejä ja intomieltä 

DigiExpo 2013 – Playstation 4 vs. Xbox One 

DigiExpo oli PlayStation 4:n ja Xbox Onen mittelön ensimmäinen erä 

Dome.fi piipahti DigiExpossa: Tältä Helsingin Messukeskuksessa näyttää nyt (kuvagalleria) 

Suomen videopeliala täytti tasan 30 vuotta 

Vieraissa: Digiexpo 2012 

Vieraissa: DigiExpo 2013