Ensituntumat: Remedy taisi osua napakymppiin – Pari tuntia Controlin parissa oli silkkaa nautintoa

11.08.2019 09:00 | Ilari Hauhia

Muropaketti kävi perjantaina Max Payneistä, Alan Wakesta ja Quantum Breakista tunnetun Remedyn luona testaamassa kuun lopulla ilmestyvää Controlia. Pelin alun perusteella kyseessä voi hyvinkin olla studion paras tuotos kautta aikojen.

Controlin alussa pelaajan ohjaama Jesse saapuu eriskummallisen Federal Bureau of Controlin päämajaan. Jo alkumetreiltä lähtien on selvää, ettei kyseessä ole ihan jokapäiväinen virasto. Sen sijaan kasvoton ja brutaali betonirakennus kätkee sisuksiinsa valtavia paranormaaleja mysteereitä.

Heti alussa paljastetaan, että Federal Bureau of Control liittyy tavalla tai toisella Jessen veljen katoamiseen. Jesse haluaa vastauksia ja lähtee etsimään niitä paljon ulkokuortaan suuremman viraston syvyyksistä.

Virastoa vaivaavat kuitenkin omat ongelmansa. Mystinen Hiss on korruptoinut suurimman osan työntekijöistä ja järkensä ovat säilyttäneet vain harvat. Jesseen Hiss ei jostain syystä vaikuta. Kaiken keskellä viraston johtaja näyttää tehneen itsemurhan, jonka jälkeen pelin aseena toimiva Service Weapon valitsee Jessen viraston uudeksi johtajaksi ja kantajakseen.

Service Weapon on yksi Controlin parhaista oivalluksista. Kyse on mittaamattoman vanhasta artefaktista, joka on vuosien varrella ottanut monia muotoja kuuluessaan eri omistajille. Jessen kädessä artefakti ottaa käsiaseen muodon ja se toimii pelin ainoana aseena.

Ase voi kuitenkin muuttaa muotoaan pelin edetessä. Asetta voi käyttää joko revolveria muistuttavana ”Gripinä” joka on tarkka mutta hieman hidas tai konepistoolimaisena korkean tulinopeuden mutta kehnon tarkkuuden ”Spin”-varianttina. ”Shatter” muistuttaa haulikkoa ja ”Pierce” tarkkuusasetta, jolla voi ampua esteiden lävitse. Lisäksi aseeseen voi asentaa useita erilaisia modifikaatioita joilla sen ominaisuuksia voi päivittää.

Aseen lisäksi vastaan tulee myös muita paranormaaleilla ominaisuuksilla varustettuja arkipäiväisiä esineitä, jotka ovat kuin suoraan SCP Foundationin arkistoista. Näistä eräs todellisuuden rajoja uhmaava punainen lankapuhelin.

Jesse oppii alussa myös yliluonnollisia kykyjä, joihin kuuluvat muun muassa telekinesia ja lyhyen matkan teleporttaus. Korruptoituneita vihollisia voi laittaa matalaksi aseen ja erikoiskykyjen yhteispelillä ja Controlin tarjoama toiminta tuntuu erittäin sujuvalta.

Ampuminen on hauskaa, mutta samalla Control pakottaa pelaajaa vaihteleviin pelityyleihin, eikä kaikkia vihollisia voi vain räiskiä alas. Osa vastustajista on esimerkiksi piiloutunut suojan taakse, jolloin näitä täytyy pehmittää heittelemällä näiden päälle kiviä telekinesian avulla.

Remedy tunnetaan vahvasta tarinankerronnasta, eikä Control ole poikkeus. Mystinen trilleri nappaa pelaajan mukaansa heti alusta saakka ja tarinan esittämiin kysymyksiin kaipaa kipeästi vastauksia. Tarinaa viedään eteenpäin välivideoin sekä keskusteluilla järkensä säilyttäneiden työntekijöiden kanssa, jonka lisäksi viraston edellisen johtajan sanat kummittelevat Jessen korvissa. Sivuhenkilöt ovat kiinnostavia, ja niistä mieleenpainuvin oli suomalaisia sananlaskuja rallienglannilla hokeva talonmies Ahti.

Suoran tarinankerronnan lisäksi pelimaailma tarjoaa paljon löydettäviä yksityiskohtia niitä kaipaaville. Siellä täällä lojuu muistilappusia, jotka taustoittavat viraston tapahtumia. Välillä vastaan tulee televisioita, joissa pyörivät videopätkät muistuttavat Alan Waken Night Springs -videoita.

Graafisesti Control näyttää upean omaperäiseltä. Remedyn mukaan pelin suunnittelussa keskeisenä piirteenä on ollut brutalismi, mikä näkyy erityisesti betonisen virastorakennuksen arkkitehtuurissa. Toisena kantavana teemana on värimaailman sekä uuden ja vanhan aiheuttama vahva kontrasti. Peli myös pyörii kehuttavan sulavasti, vaikkakin latausajat ovat ainakin testiversiossa ikävän pitkiä. Remedyn mukaan latausaikoihin puututaan Controlin julkaisun yhteydessä saapuvassa päivityksessä.

Control ei kulje yhtä tiukassa putkessa kuin Remedyn aikaisemmat pelit. Sen sijaan virastossa voi liikkua melko vapaasti ja pelin edetessä aukevilla erityiskyvyillä aiemmiltakin pelialueilta voi löytää uusia kohteita. Remedy luonnehtiikin Controlia ”tarinavetoisena, fysiikkapohjaisena hiekkalaatikkona”. Ratkaisu tuntuu toimivalta.

Kokonaisuudessaan vahvan tarinan kiinnostaviin pelimekaniikkoihin yhdistävästä Controlista jäi parin tunnin kokeilun jälkeen erittäin positiivinen kuva. Testisession päätyttyä peliohjaimen laski pöydälle vastentahtoisesti, sillä tarina oli onnistunut koukuttamaan pahasti ja pelaamista olisi mielellään jatkanut vaikka loppuun saakka.

Remedyn mukaan Controlin päätarina kestää noin 10-15 tuntia. Mikäli Control onnistuu säilyttämään tarinan alkuosasta huokuvan tunnelman ja jännityksen loppuun saakka, on hyvin mahdollista, että kyseessä on Remedyn kaikkien aikojen paras peli ja yksi lähivuosien kihelmöivimmistä tarinavetoisista seikkailuista.

Control ilmestyy PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 27. päivä elokuuta. Pelin varsinainen arvio julkaistaan Muropaketissa sen julkaisun tienoilla.

Muropaketin uusimmat