Warhammer on suositumpi kuin koskaan, mutta halpa harrastus se ei ole, eikä aina kivakaan – Otimme Games Workshopin hittipelin suurennuslasin alle
Miniatyyripelit ovat suositumpia kuin koskaan ennen, ja kaiken keskiössä on tietenkin Games Workshop. Warhammer-peleistä tunnettu pelitalo on samaan aikaan nerokas ja häikäilemätön rahastaja, joka dominoi kokonaista pelien alalajia suvereenisti.
Kun puhutaan miniatyyripeleistä, yksi nimi on heti kaikkien huulilla: Warhammer. Brittiläisen Games Workshopin miniatyyripeli on käytännössä synonyyminen koko miniatyyripelaamisen kanssa, ja Games Workshop puolestaan on synonyyminen Warhammerin kanssa. Fantasiamaailmaan sijoittuva Warhammer ja sen scifi-serkku Warhammer 40,000 ovat jo useamman vuosikymmenen ajan pitäneet valtaa miniatyyripelien genressä, eikä loppua näy.
Pikemminkin päin vastoin.
Viime vuonna The Guardian uutisoi, että vuonna 1975 perustettu Games Workshop tuotti vuoden aikana 361 miljoonaa puntaa 43 prosentin voittomarginaalilla. Vertailun vuoksi kerrottiin, että Googlen omistavan Alphabetin voittomarginaali oli vain 25 prosenttia. Keskellä maailmanlaajuista pandemiaa Games Workshop teki sellaiset voitot, että kaikki työntekijät saivat 5000 punnan vuosibonuksen.
Yhtiön menestys kertoo miniatyyripelien, eli kaikkien Games Workshopin tuotteiden kasvavasta suosiosta. Pelijätillä on niin rautainen ote koko miniatyyripelaamisesta, että alan tubettajat ja sivustot (kuten Dice Breaker) tekevät erillisiä listoja miniatyyripeleistä, jotka eivät ole Warhammeria.
Samaan aikaan on tunnustettu tosiasia, että Games Workshopin ja sen miniatyyribrändin Citadel Miniaturesin tuotteet ovat kalliita – jopa verrattuna kilpailijoihin. Kun esimerkiksi YouTuben figukanava Tabletop Minions teki loppuvuodesta 2021 videon edullisemmasta miniatyyripelaamisesta, sen keskeisin viesti oli: jos haluatte säästää rahaa, älkää pelatko Warhammeria.
Nerokkuutta ja rahastusta
Yksi Warhammer-pelien jatkuvan kasvun edellytys on helppo aloittaminen. Tähän Games Workshop on panostanut selvästi usealla rintamalla.
Peleihin on olemassa eri tasoisia aloitussettejä, jotka tarjoavat enemmän tai vähemmän kaiken, mitä pelaamiseen tarvitsee. Nämä setit toimivat yleensä ”kokonaisina” peleinä, mutta ne on pohjimmiltaan tehty houkuttelemaan pelaajia harrastuksen pariin, eli hankkimaan lisää tuotteita. Kuvaavaa on, että kun Games Workshop äskettäin ilmoitti nostavansa tuotteiden hintoja kautta linjan, aloitussetit jätettiin korotuksen ulkopuolelle. Uudet pelaajat ovat elintärkeitä yhtiölle.
Strategia pelaajien houkuttelemiseksi menee kuitenkin paljon aloitussettejä pidemmälle.
Games Workshopilla on karkeasti sanottuna kolmen kokoisia pelejä. Suuret strategiapelit Warhammer: Age of Sigmar ja Warhammer 40,000 ovat tunnetuimmat ja suurimmat, mutta niiden aloituskynnys on suhteellisen korkea – tarvitaan paljon figuja, jotta voi pelata mielekkäästi.
Siksipä ovat olemassa kaksi yksinkertaisempaa pelityyppiä: pienemmän tason skirmish-pelit ja itsenäiset ”lautafigupelit”. Näihin on paljon helpompi tarttua, eikä tarvitse maalata kahtasataa örkkiä ennen taistelukentille astumista. Mutta samaan aikaan pienemmät pelit toimivat sisäänheittopeleinä isoille emopeleille. Esimerkiksi Warhammer 40,000: Kill Teamia pelataan pääasiassa aivan samoilla figuilla kuin ”isoa 40K:ta”, joten siirtymä pelistä toiseen on tehty helpommaksi.
Itsenäisten lautapelien puolella on sellaisia tapauksia, kuin loppuvuodesta 2021 julkaistu The Lord of the Rings: Battle for Balin’s Tomb. Peli toimii yksinkertaistettuna lautapeliversiona laajemmasta Middle-earth: Strategy Battle Game -pelistä, ja sen miniatyyrit ovat yhteensopivia isomman pelin kanssa. Lautapelin arvioissa alan sivustot kutsuivat sitä turhan simppeliksi, mikä paljastaa lautapelin varsinaisen tehtävän: uusien pelaajien houkuttelun.
Oma lukunsa ovat erittäin monet Warhammerin maailmaan sijoittuva digitaaliset pelit. Games Workshop on tehnyt avokätisesti lisenssisopimuksia virallisille Warhammer-peleille, joita putkahtelee kuin sieniä sateella. Viime vuoden Necromunda: Hired Gun on isomman luokan esimerkki, kuin myös pian ilmestyvä Total War: Warhammer III.
Äskettäin listasimme, että lähitulevaisuudelle on julkistettu ainakin kahdeksan Warhammer-videopeliä. Ne kaikki voi nähdä paitsi Warhammer-faneille suunnattuina peleinä, myös uusien pelaajien houkuttelijoina.
Games Workshopin rahastusmalli toimii siis usealla tasolla, jotka on rakennettu tuomaan isommille, keräiltäville miniatyyripeleille lisää pelaajia. Ja rahastukselta se todellakin alkaa tuntua, kun tarkastelee lähempää sitä, mitä kaikkea pelaamiseen tarvitsee. Yhtäkään isommista peleistä ei käytännössä voi pelata mielekkäästi kovin pitkään ostamatta useita kirjoja (ja pelivälineitä). Perussääntökirjan ohella tarvitsee lähes heti armeijakirjoja ja ”codexeja”, joita yhtiö päivittää epämääräisellä aikataululla.
Toinen ilmiö ovatkin jatkuvasti päivittyvät säännöt ja versiot peleistä. Warhammer 40,000:ssa on menossa yhdeksäs sukupolvi, ja fantasiamaailman peliä Age of Sigmaria edelsi kahdeksan sukupolvea Warhammer: Fantasy Battlea. Tietysti muutkin pelit päivittyvät, esimerkiksi yllä mainittu Kill Team uusiutui viime syksynä, vain kolmisen vuotta edellisen version jälkeen. Vanhat sääntökirjat muuttuvat arvottomiksi pelaajakunnan siirtyessä uusiin sääntöihin, ja osa armeijoistakin voi muuttua käytännössä turhiksi. Vanhoja versioita voi toki pelata, mutta peliseuraa ei välttämättä löydy.
Ja tietysti miniatyyripeleihin kuuluu keskeisesti se, että isoissa laatikoissa myytävät perusyksiköt ovat verrattain edullisia, mutta johtajat ja erikoisyksiköt alkavat oikeasti olla hintavia. Siinä kohtaa kun maksaa vaikkapa 30 euroa yhdestä miniatyyristä, joka nyt ei lopultakaan eroa ulkonäöltään kovin paljon edullisemmista aseveljistään, voi helposti tuntea olonsa huijatuksi.
Ei mikään ihme, että Games Workshop tahkoaa huipputuloksia. Eikä sekään, että monilla Warhammer-pelaajilla on hyvin ristiriitainen viha-rakkaussuhde koko yhtiöön.
Tarinamaailman houkutus
Warhammer-pelit erottuvat kaikista kilpailijoistaan myös yhtenäisellä pelimaailmalla. Lukuun ottamatta J. R. R. Tolkienin fantasiamaailmaan sijoittuvaa Middle-earth: Strategy Battle Gamea, kaikki Games Workshopin pelit sijoittuvat yhtenäiseen maailmaan. Tai oikeastaan kahteen, sillä Warhammerin fantasiamaailma edustaa keskiaikahenkistä miekka ja kilpi -osastoa, Warhammer 40,000 puolestaan futuristista scifi-maailmaa. Nämä ovat samaa universumia, mutta tarinallisesti niitä erottaa tuhansien vuosien kuilu.
Yksi Games Workshopin perustajista, yhtiön alkuvuosista kirjankin kirjoittanut Ian Livingstone on perustellut Warhammer-pelien suosiota juuri yhtenäisellä tarinamaailmalla, johon pelaajat voivat uppoutua täysin. Tämä tarinamaailma elää paitsi pelioppaiden sääntöjen välissä, myös Games Workshopin omassa kirjastossa.
Games Workshopin luomasta maailmasta on julkaistu romaaneja ja novellikokoelmia vuodesta 1990 alkaen, ja jo vuonna 1997 perustettiin yhtiön oma kustantamo Black Library. On vaikea edes löytää tarkkaa lukemaa kustantamon järjesttömän monista Warhammer-julkaisuista, mutta Goodreads-sivustolla julkaisijan alle on listattuna reilut 2500 kirjaa.
Yksinomaan Black Library -julkaisujen valossa ei ole liioiteltua sanoa, että Warhammerilla on maailman suurin tarinamaailma.
Tarinoiden runsaus ei tietysti tarkoita, että kirjat olisivat välttämättä kovin hyviä. Mutta Warhammerin tarinamaailma on myös melko helposti lähestyttävä. Warhammerin maailmassa toistuvat tutut fantasian ja tieteisfiktion elementit haltioista örkkeihin, plasmatykeistä voimahaarniskoihin. Mitään valtavan omaperäistä siitä on vaikea löytää, paitsi ehkä kokoluokan ja monimutkaisuuden suhteen.
Hiljattain Warhammer Communityn artikkelissa koko tarinamaailma julistettiin myös satiiriseksi. On hyvin kyseenalaista, ovatko Warhammer-tarinat nyt varsinaisesti hauskoja kuten satiirit pyrkivät olemaan, mutta se kuvastaa hyvin niihin liittyvää liioittelua. Etenkin Warhammer 40,000:n maailmassa kaikki on yliampuvan synkkää, massiivista ja veristä.
”In the Grim Darkness of the Far Future, There is Only War”, julistaa pelin paatoksellinen mainoslause. Warhammer ei pyri uskottavuuteen, kuten merkittävä osa vakavammasta scifistä. Sen maailma on viihdettä ja spektaakkelia, moottorisahalla varustettuja miekkoja ja toinen toistaan suurempia tykkejä.
Nykyisin Warhammer-fiktio on vallannut muutkin kerronnan muodot. Games Workshopilla on jopa oma suoratoistopalvelu yksinomaan Warhammer-sarjoille. Warhammer+ -palvelussa voi nauttia eri tavoin animoiduista sarjoista, jotka Black Libraryn kirjojen tapaan kaikki sijoittuvat Warhammerin maailmaan. Ja tilaajia yritetään houkutella eksklusiivisilla miniatyyreillä, joita ei muuten käsiinsä saa.
Kun yhtään alkaa tarkastella Games Workshopin maailmaa, ei ole oikeastaan lainkaan yllättävää, että yhtiö on valtavan menestynyt. Koko Warhammerin universumi on rakennettu bränditunnettavuuden ja yhtenäisyyden varaan jo muutaman vuosikymmenen ajan. Ja aina löytyy jotain mihin rahansa voi käyttää, kuten Livingstone totesi Guardianille:
”Voit aina ostaa jotain, olipa se miniatyyri, maalipurkki tai sääntökirja.”
Tai noppasetti, taistelukentän maastoa tai uusi Space Marine codex. Tai romaani tai palvelutilaus tai videopeli. Kaikkea löytyy.
Ja Games Workshopilla on yli 500 myymälää ympäri maailmaa. Yksi näistä on Helsingissä, ja sen lisäksi monet suomalaiset pelikaupat myyvät yhtiön suosituimpia tuotteita. Myymälöissä usein myös pelataan, mikä toimii yhtenä houkuttimena ja kynnyksen madaltajana kaikille kiinnostuneille.
Aloittelijan haasteet
Games Workshopia on helppo ryhtyä kritisoimaan monestakin asiasta, mutta se ei tarkoita, etteivätkö yhtiön tuotteet olisi laadukkaita. Miniatyyrien korkea taso on yleisesti tunnustettua, ja myös monet sääntöjärjestelmät ovat oikeasti hauskoja ja viihdyttäviä, eivätkä aina niin monimutkaisia kuin ulkoa päin voi näyttää.
Warhammerin maailmaan ei kuitenkaan ole kaikkein helpointa astua, etenkään jollei ennestään tunne pelien pelaajia. Peliseuran löytäminen on nimittäin suurin pulma, johon löytyy jopa ohjevideoita alan tubettajilta. Ja peliseura on jälleen yksi keskeinen tekijä siinä, miksi Warhammer dominoi miniatyyripelien maailmaa.
Jos nimittäin asuu yhtään pienemmän kaupungissa tai maassa, on todella vaikeaa löytää pelaajia yhtään marginaalisemmille peleille. Warhammer-peleille sen sijaan löytyy jonkun verran pelaajia lähes kaikkialta. Paikalliskaupat järjestävät pelitapahtumia ja -turnauksia, joiden kautta on joskus mahdollista jopa edetä kansainvälisiin kilpailuihin. Kaikki toiminta pyörii Games Workshopin tuotteiden ympärillä, ja pitää nähdä paljon vaivaa pelatakseen jotain muuta.
Peliseuran ohella kustannukset ovat usein aloittelijoille haaste, sillä täysin tyhjästä on vaikea aloittaa pelaamista ja etenkään maalaamista. Hyvin pian huomaa, että harrastukseen tarvitseekin niin-ja-niin monta uutta maalia, sivellintä ja muuta oheistuotetta. Ja ensimmäisenä ostettu figulaatikko ei ehkä sisältänytkään kaikkea mitä tarvitsee pelaamiseen. Aloittelija voi tehdä monta pientä ”virhettä”, jotka johtavat sataan uuteen hankintaan.
Paras tapa aloittaa Warhammer-harrastus on yhdessä kaverin tai perheenjäsenen kanssa. Tällöin peliseuraa on lähellä, ja monet aloituslaatikot sisältävät joka tapauksessa kaksi eri armeijaa, joilla pelejä pääsee aloittamaan. Kannattaa myös perehtyä etukäteen eri peleihin sillä ajatuksella, mitä niiltä oikeastaan haluaa.
Jos esimerkiksi aikaa maalaamiseen on vähemmän, eikä halua maalata kymmeniä samannäköisiä örkkejä, ovat pienemmän pelit kuten Necromunda, Warcry, Blood Bowl ja Kill Team parempia valintoja kuin isot Warhammer-jättiläiset. Isommat pelit ovat lisäksi pelatessakin melkoisia aikasyöppöjä, kun taas pienemmät on suunniteltu pelattavaksi nopeammin.
Miniatyyripeleille omistautuneet sivustot ja tubettajat ovat myös paljon parempia lähteitä harrastuksesta kiinnostuneille, kuin Games Workshopin omat oppaat. Harrastajilla on usein tiedossa, mitkä tuotteet ovat oikeasti hintansa väärti, mitä aloittelija todella tarvitsee ja millä keinoin voi välttää turhia virheitä ja rahareikiä.
Tämä kaikki voi kuulostaa aika työläältä, vaikka Warhammer herättäisikin uteliaisuutta. Siinä mielessä Games Workshopin pienet, ”yhden laatikon pelit” (kuten nämä tulevat julkaisut) ovat hyvä tapa kokeilla miniatyyripelaamista pienessä mitassa.
Miniatyyripelit ovat kuitenkin sellainen harrastus, josta saa sitä enemmän mitä enemmän sille antaa. Kun figujen maailmaan todella uppoutuu, se paljastuu kiehtovaksi paikaksi tarinoineen ja peleineen, turnauksineen ja sääntöineen.
Vain aika näyttää sen, tuleeko Games Workshop jatkossakin pitämään paikkansa miniatyyripelien yksinvaltiaana. Toistaiseksi figupelit ovat synonyymisia Warhammerin kanssa, mutta kukapa tietää. Ehkäpä pelityylin suosion kasvu raivaa tilaa myös uusille toimijoille ja peleille.
