Uusimmat

EVE Online Finncon 2008:ssa: fiktion osuus pelimaailmassa

08.09.2008 14:25 Jukka O. Kauppinen

Islantilaisen CCP Gamesin tekijät olivat mukana kesällä Tampereella järjestetyssä science fiction- ja fantasiatapahtuma Finncon 2008:ssa. Tulevaisuuteen sijoittuvan avaruussimulaatio EVE Onlinen tekijät pitivät tapahtumassa kaksi esitelmää, joissa tekijät kertoivat pelinsä maailmoista, käsikirjoituksesta ja toiminnasta.

Eve Onlinen pelisuunnittelija Chantal Zuurmond kertoo tässä esitelmässään käsikirjoittamisesta ja fiktion osuudesta massiivimoninpelin maailmassa.

EVE Online on eräs maailman tunnetuimmista verkkoroolipeleistä, jonka asetelma on verkkopelienkin keskuudessa poikkeuksellinen. Kyseessä on vapaasti soljuva, pelaajien tekojen mukaan muuttuva ja kehittyvä avoin virtuaalinen pelimaailma, joka koostuu tuhansista aurinkokunnista ja niissä sijaitsevista planeetoista, kuista ja avaruusasemista. Kaikki pelin kymmenet tuhannet pelaajat ovat yhtaikaa samassa valtavassa virtuaalimaailmassa, toisin kuin esimerkiksi World of Warcraftissa, jossa pelaajat on jaoteltu muutaman tuhannen pelaajan erillisille saarekkeille.

Esitelmä on jaettu viiteen osaan. Olkaa hyvä:

Lisätietoja: Finncon-Animecon 2008EVE Online

Lisää aiheesta

Finncon kulman takana: pelejä, viihdettä, sarjakuvia, scifirokkia ja animetipuja

Finnconin peliohjelma oli menestys

Verkkoroolipeli EVE Onlinen tekijät laskeutuvat avaruusaluksillaan Suomeen

Lue myös

Arvostelu: Infinite Undiscovery (360)

Buffy the Vampire Slayer massiivimoninpeliksi

Pidätkö Sporesta? Pelaa Spore-prototyyppejä!