Uusimmat

Frozenbyte – uusi suomalainen pelitalo parrasvaloihin (osa 1)

22.08.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Helsinkiläinen Frozenbyte on uusin tulokas suomalaisten pelitalojen joukkoon. Firma sinänsä ei ole aivan eilen perustettu, mutta sen pitkään puurrettu esikoispeli alkaa olla viimeinkin valmis. Lokakuussa Saksassa julkaistava Shadowgrounds onkin se seuraava maailmalle tähtäävä suomalaispeli.

Frozenbyten taipaleessa riittää aineksia vaikka saagoihin. Yhtiö on siitä erikoinen, että sen koko väki on täysin uutta pelialalla. Kukaan ei ole ollut aikaisemmin töissä yhdessäkään suomalaisessa tai ulkomaisessa pelitalossa, vaan väki on melkeinpä repäisty pystymetsästä. Tämä on tietenkin näkynyt myös pelinteossa. ”Melkeinpä kaikki mahdolliset virheet, mitä vain voi tehdä, on myös tehty”, ynnäsi putiikin toimitusjohtaja Lauri Hyvärinen. Sitkeä puurtaminen on kuitenkin tuonut palkinnon, sillä yhtiön esikoispeli on pian valmis.

Frozenbyte on hyvin pidetty julkinen salaisuus. Yhtiö ei ole sinänsä salaillut olemassaoloaan, mutta ensimmäistä peliään tekevällä studiolla ei ole samaa hypevoimaa kuin kykynsä jo näyttäneillä puljuilla. Tieto uuden pelitalon toiminnasta tuntuukin tulevan yhä monille yllätyksenä, kuten tieto pelin valmistumisesta ja julkaisusta. Tekijöilleen Shadowgrounds on kuitenkin vanha tuttu, rakas ystävä josta on kuitenkin jo korkea aika päästä eroon.

Tehdään peli – joo

Frozenbyte on tehnyt peliään jo neljä vuotta, mutta unelma omasta pelistä on paljon vanhempi. Tähän kauteen mahtuu monta eri vaihetta. Yhdelle ainoalle pelille tämä olisi harvinaisen pitkä kehitysaika, mutta Frozenbytelle Shadowgrounds onkin jo toinen peliprojekti. Edellistä scifi-henkistä rts-sotapeli Disposable Heroesia oli tehty huomattavan pitkälle, mutta se päätettiin romuttaa. Muutamassa kuukaudessa tehdystä uudesta pelirungosta tunnistaa jo selvästi Shadowgroundsin ainekset.

Frozenbyten pelinteko onkin tapahtunut suorastaan klassisesti, juuri siten kuin monet unelmoivat: pelinteosta haaveilleet kaverukset pistävät pystyyn firman, toteuttavat pelin ja myyvät sen julkaisijoille. Toisaalta tämä on tämän päivän pelimaailmassa oikeastaan se harvinaisin, äärimmäisin tapa toimia. Yleensä pelialalle tullaan hiljaa hivuttautuen, keräämällä kokemusta olemassa olevan pelitalon leivissä. Vasta kun plakkarissa on useampia julkaistuja pelejä, mielellään hittejä, voidaan harkita itsenäistymistä. Enää ei eletä 80- tai 90-luvuilla, jolloin peliala toimi vielä suhteellisen suoraviivaisesti ja pikkutekijöitäkin sietäen. Mutta niin vain Frozenbyten väki teki mahdottomasta mahdottoman. Miten?

”Keksittiin jo lukioaikana, että tehdään pieniä pelejä. Tehtiin monta projektia aika pitkälle, mutta niistä ei tullut ikinä ihan valmista. Lopulta päätettiin tehdä pelejä tosissaan armeijasta päästyämme”, selvittää Frozenbyten toimitusjohtaja Lauri Hyvärinen.

”Ei meillä ollut silti oikein havaintoa siitä, että miten tehdään. Väännettiin kaikkea yhden kooderin ja yhden graafikon kanssa, kannettiin koneet minun luokseni ja siitä se lähti hiljalleen. Tehtiin pieni teknologiademo, ihmiset kiinnostuivat, mukaan tuli muutakin lahjakasta väkeä ja pistettiin firma pystyyn 2001. Tästä eteenpäin tehtiin hommia opiskelujen ohella entistä enemmän tosissaan, kesät kellarissa tai missä nyt oltiinkaan, enemmän tai vähemmän yhdessä.”

”Vuoden 2004 alussa tulimme omiin toimitiloihin tekemään peliä täysipäiväisesti. Nyt onkin tehty tämän parissa puolitoista vuotta oikeaa työtä.”

Parin kaverin harrastelu onkin kasvanut ammattimaiseksi pelinteoksi, kokemuksen kovan polun kautta. Tänään Frozenbytellä on töissä 17 henkilöä, joista noin puolet oli mukana jo kolmisen vuotta sitten. Sen jälkeen väkimäärä on kasvanut muun muassa harjoittelijoiden kautta.

”Jos joku heittää jonkun näytteenä killerijutun, niin pakkohan ne on ottaa sisään harjoittelijoiksi. Ja pakkohan se on sitten ottaa sisään, kun ovat sen puoli vuotta olleet ilmaiseksi tekemässä töitä. Viimeiset neljä kaveria ovat tulleet sisään sitä kautta. Kaikki firmassa ovat uusia pelialalla, mikä oikeastaan korostaa koko prosessia. Ollaan oikeasti jouduttu opettelemaan kaikki itse”, kehityspäällikkö Joel Kinnunen ynnää, mutta muistuttaa lisäksi, että monet ovat aikaisemmin tehneet free- tai shareware-pelejä.

Jukka O. Kauppinen

Tutustuminen Frozenbyteen ja Shadowgroundsiin jatkuu artikkelin toisessa osassa. Studion ensimmäiseen peliin voi tutustua myös virallisten kotisivujen kautta osoitteessa shadowgroundsgame.com.