UUSIMMAT

Logitech G29 – Sony-fanin ralliratti

17.09.2015 18:00 | Juho Anttila

Rattimarkkinat ovat menneet kovin monimutkaisiksi konsolien läpimurron myötä. PC:llä kaahaaville löytyy vaihtoehtoja jos jonkinlaisia, mutta konsolipuolella tilanne on sekavampi. Esimerkiksi PlayStation 4 -konsolin rattivalikoima on yhä perin ohkainen. Logitechin G29 saapuu vastaamaan tähän ongelmaan.

Kuten nimeämisestäkin voidaan päätellä, laite on kehutun ja rakastetun G27-ratin seuraaja. Erona edelliseen G29 on varustettu erityisesti PlayStation 4 -konsolista muistuttavalla kokoelmalla nappeja ja painikkeita. Samanaikaisesti laite tukee kuitenkin myös sekä PC:tä että PlayStation 3 -konsolia.

Ennen kuin sukellamme syvemmälle G29-kokemukseen, käydään läpi hieman sitä, miksi konsoliratteilusta on muodostunut varsinainen viidakko. Kaiken taustalla on sekä Microsoftin että Sonyn tahtotila sallia vain lisensoitujen laitteiden käyttäminen konsoleillaan. Niinpä myös rattiohjaimet vaativat toimiakseen tietoturvasirun, jonka saamiselle on molemmilla firmoilla omanlaisensa politiikka.

Xbox-puolella tilannetta sotkee vielä se, että ohjainrajapinta muokattiin täysin uusiksi Xbox One -konsolia varten. Keskitytään nyt kuitenkin PlayStation-konsoleihin, joiden kohdalla Sony on vetänyt suhteellisen tiukkaa linjaa sen suhteen, että mitkä valmistajat saavat alun perinkään luvan valmistaa PlayStation 4 -yhteensopivia ratteja.

Tietoturvasiruvaatimuksen johdosta vanhat laitteet eivät ole toimineet PlayStation 4 -konsolilla joko lainkaan tai ainakaan täydellisesti. Poikkeuksena tähän ovat jotkut Thrustmasterin laitteet, mikä on herättänyt spekulaatioita siitä, että Thrustmasterilla ja Sonyllä on ollut aiheen tiimoilta yhteistyösopimus. Muilla valmistajilla on ollut vaikeuksia PlayStation 4 –rattien valmistuslupia neuvotellessaan, mikä selittänee sen, että Logitechin PlayStation 4 – yhteensopivaa laitetta on jouduttu odottamana näinkin pitkään.

Déjà vu

Politikointi rattimarkkinoilla on kovaa, mutta nyt Logitechkin on saanut vihdoin laitteensa markkinoille, joten on aika katsoa, minkälaista vastinetta rahalle saa. Suhteellisen kompaktin kokoiseksi tiivistetystä paketista paljastuu rattiohjain, joka ei häpeile taustaansa. Polkimet ovat joitain yksityiskohtia lukuun ottamatta melkein identtiset edeltäjänsä kanssa.

Ratissa itsessään on enemmän uutta, ennen kaikkea PlayStation 4 -spesifisten painikkeiden vuoksi. Nappulaa löytyy jos jonkinlaista. Näkyvin ja erikoisin on punainen 24-pykäläinen valintapyörä, jolle en löytänyt ihan kauhean tärkeää käyttötarkoitusta (toim. huom: kuulemma liittyisi Gran Turismoihin). Ristiohjain ja kuviopainikkeet voisivat olla hitusen lähempänä ratin kehää, nyt niihin joutuu kurottelemaan. Muiden nappien tuskin tarvitsee edes olla tavoitettavissa tiukan ajotilanteen aikana.

Itse ohjauspyörä on edeltäjänsä tapaan nahkapäällysteinen ja tuntuu kieltämättä miellyttävältä käteen. 900 asteen kääntösäde takaa sen, että ominaisuudet riittävät vähän vaativampaankin rallikäyttöön. Vaihteiden vaihtamiseen tarkoitetut metalliset siivekkeet ovat kestävän oloiset ja tuntumaltaan napakat.

Konsolikäyttöön suunnatun laitteen kohdalla on pakko antaa pyyhkeitä reisitukien puutteesta. Konsoleilla pelataan tyypillisesti sohvalta käsin ja vaikka pöytään pultattu ratti pysyykin napakasti paikoillaan, ei sohvan ja sohvapöydän yhdistelmä tarjoa aina kovinkaan ergonomista ajoasentoa. Itse olen oppinut arvostamaan kunnollisia reisitukia ja niiden tarjoamaa mahdollisuutta rennompaan ajoasentoon.

PC-käytössä pöytään pulttaaminen toimii toki yleensä paremmin ja on myös myönnettävä, että G29:n kiinnitysmekanismi on sekä kätevä että tähän tarpeeseen riittävän tukeva. Yhtä lailla konsolikäytön näkökulmasta valitan myös USB-johtimen pituudesta. Ratti ei ole langaton ja olohuoneissa, joissa etäisyyttä televisiolle on vähän enemmän, pituus loppuu kesken. Metrikin lisää olisi tässä pelissä kova sana.

logitech_g29_rattitesti_01

Napakkaa tuntumaa

G27 on rattiklassikko, joka keräsi aikanaan paljon kiitosta. Ei siis liene yllätys, että hyvin pitkälti samaa tekniikkaa kierrättävä G29 tuntuu hyvältä ajaa. PlayStation 4 -ratin kohdalla pieneksi ongelmaksi muodostuu toki se, ettei konsolille oikein löydy kelvollisia ajopelejä. Monialustajulkaisu Project Cars tarjosi onneksi oivan testialustan vähän vaativammallekin ajotestille.

Ratissa riittää tarkkuutta kotitarpeisiin ja poljinten tuntuma on napakka. Koska testissä oli lainalaite, en tohtinut laittaa vekotinta kovinkaan väkivaltaiseen kestävyyskokeeseen. Rakenteet tuntuvat joka tapauksessa ainakin päällisin puolin sen verran tukevilta, etten silti usko ratin lahoavan käsiin edes normaalia tiukemmassa käytössä.

Tuiki tärkeät force feedback -efektit toimivat myös erinomaisesti. Kunnon vaste tienpinnasta on sellainen asia, jota on oppinut paitsi arvostamaan, myös vaatimaan. En tahdo, enkä edes todennäköisesi osaa lähteä tarkemman tason kädenvääntöön siitä, löytyykö realistisin efekti Fanateciltä, Logitechiltä vai Thrustmasterilta. Sen sijaan tyydyn toteamaan, että G29 toi ajamiseen taas ison annoksen realistisen kaahailun iloa, mikä jää padilla tai vasteettomalla rattiohjaimella pelattaessa puuttumaan.

PlayStation 4 edellä myyty ratti toimii myös PlayStation 3:lla, kunhan muistaa napsauttaa ratin päälle sijoitetun valitsimen oikeaan asentoon. Myös PC-tuki löytyy, Logitechin Gaming Softwaren säestämänä. Ainakin Windows 7 -ympäristössä ratti toimii yhtä lailla moitteettomasti kuin konsoleillakin, kunhan muistaa tosiaan ensin noutaa ajurit valmistajan kotisivulta.

logitech_g29_rattitesti_03

Elämä on

Logitech G29 on hyvä, käyttötuntumaltaan jopa erinomainen rattiohjain. Se löytää takuuvarmasti käyttäjäkuntansa, sekä PlayStation 4 -konsolin ohkaisen rattivalikoiman että myös kiitettävän hyvien ominaisuuksiensa puolesta. Silti tuote jättää jälkeensä myös hitusen kitkerän jälkituntuman.

Laitteen pohjana toimivaa G27-ohjainta voidaan pitää jopa pienimuotoisena laiteklassikkona, jota kelpaakin kopioida. G29:n kohdalla kehitys tuntuu kuitenkin lopulta aika pintapuoliselta. Lisätään PlayStation 4 -painikkeita, hienosäädetään vähän sieltä täältä ja tehdään vekottimesta PlayStation 4 -yhteensopiva, siinä kaikki.

Mitäpä sitä hyvää muuttamaan, paitsi hinnan puolesta. Jos G27:n vielä jostain onnistuu löytämään, rahaa saa laitteesta pulittaa uutena kolmisen sataa, käytettynä todennäköisesti aika paljon vähemmän. G29 puolestaan maksaa uutena yli 450 euroa ja toisin kuin G27, G29 ei sisällä oletusarvoisesti vaihdekeppiä. Sellaisen haluavan budjetti pompsahtaakin sitten jo yli viiden sadan.

Hinta on sen verran suolainen, että tuotteen pitäisi olla laadullisesti moitteeton. G29 on erinomainen, mutta kuten yllä jo kävi ilmi, ei yksityiskohdiltaan suinkaan täydellinen rattiohjain. Hinnasta olisi syytä pudottaa ainakin satasen verran, jotta suhde laatuun nähden asettuisi kohdilleen.

Todennäköistä on, että hintalappuun on kehdattu lisätä euroja ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei PlayStation 4 -käyttäjillä ole kovin paljoa vaihtoehtoja. Toisaalta, kuten jo aiemmin mainitsin, ei Sonyn lippulaivakonsolille löydy juuri nyt järin montaa sellaista ajopeliä, joissa edes tarvittaisiin tämän hintaluokan rattia. PlayStation 3 – ja PC -pelaajille puolestaan löytyy sekä pelejä että myös hinta-laatusuhteeltaan järkevämpiä tuotteita.

Aika korjaa nämä ongelmat vääjäämättä sekä tuotteen hinnan kohtuullistumisen että PlayStation 4 -konsolin ajopelivalikoiman kasvamisen kautta. Juuri nyt, tätä arvostelua kirjoittaessani joudun päättämään arvostelun ristiriitaisissa tunnelmissa: nautin suunnattomasti ajamisesta G29-ratilla, mutta samanaikaisesti en pysty perustelemaan itselleni sitä, miksi marssisin kauppaan ja ostaisin saman laitteen itselleni.

 

 

Logitech G29

 

Tekijä: Logitech

Saatavilla: PC, PlayStation 4

Hinta: noin 445-470 euroa

Lisätietoja: http://gaming.logitech.com/en-us/product/g29-driving-force

Juho Anttila

 

logitech_g29_rattitesti_02

 

Lisää aiheesta

Fanatecin Porsche-ratti toimii PC:llä, PS3:lla ja Xboxilla

Gioteck FR-1 Freedom Racing Wheel – oiva langaton ratti PS3:lle

Logitech esittelee myös uuden PlayStation 3 / PlayStation 4 –ratin

Logitech G27 – erinomainen rattiohjain ajopelien ystäville

Mad Catz Wireless Racing Wheel – tärinätön perusratti Xbox-kuljettajille

SRW-S1 – järisyttävin ajopeliratti ikinä?

Xbox 360 Wireless Speed Wheel – näppärä rattiohjain padipelaajille

Mikä on mielestäsi sopiva hinta rattiohjaimelle polkimineen?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat