Uusimmat

Gauntlet-ensikosketus – katakombit kutsuvat [osa 2]

27.06.2014 16:00 Miika J.K. Halmela

Miika J.K. Halmela vieraili Lontoossa Warner Bros. Interactive –peliyhtiön huomassa ottamassa tuntumaa ruotsalaisen Arrowhead-studion työstämään uuteen tulkintaan ikiklassisesta, ikivihreästä Gauntlet-kolikkopelistä. Hyvältä näyttää, etenkin kun meininki hakee inspiraatiotaan nimenomaan vanhasta, aidosta pelattavuudesta ja jättää kikkailut sikseen.

Ensikosketuksen toisessa osassa Miika antaa kyytiä epäkuolleiden hirmuisille laumoille!

Lue ensikosketuksen eka osa täältä: Gauntlet-ensikosketus – klassinen kujanjuoksu kutsuu sankareita [osa 1]

”Kyseessä oli yksi näistä hauskoista jutuista, joita aina joskus tapahtuu: ihmiset viettävät aikaa yhdessä jutellen ja lopputuloksena on jotain siistiä. Taisi olla E3-messuilla, missä suunnittelijamme pääsivät tapaamaan Warner Brosin väkeä. He olivat nähneet tekemämme pelin – kahjon, nelinpelattavan Magickan. Se luonnollisesti oli saanut paljon inspiraatiota Gauntletista, joten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen”, muistelee Arrowheadin taiteellinen johtaja Rob Tatnell pelin syntyhetkiä.

Epäolennoille huutia

Testisessiossa istuin kolmen saksalaisen kollegan viereen sohvalle, jonka jälkeen kätösiimme tuotiin ohjaimet ja pääsimme valitsemaan omamme neljästä hahmovaihtoehdosta: barbaarista, valkyriasta, velhosta ja haltiasta. Kaksi ensin mainittua ovat lähitaistelueksperttejä ja aloittelijaystävällisiä, velho ja haltia taas kuulemma astetta vaativampia. Valitsin valkyrian, pidänhän kovista pohjolan mimmeistä. Sitten mentiin.

Kuvakulma on tiukasti staattisen isometrinen, hahmot on kuvattu lähes suoraan yläviistosta. Luolaston seinät ovat paksua tiilimuuria, siellä täällä näkyy sarkofageja, ruukkuja, arkkuja ja laatikoita. Soihdut valaisevat muinaisten huoneiden perimmäisiä nurkkia. Lähdemme etenemään huoneesta toiseen ja kohtaamme pian ensimmäiset viholliset, epäkuolleet luurankosoturit. Taistelu alkakoon!

 

Jokaisella hahmolla on kolme toimintanappia: nopea ja kevyt sekä nopea ja raskas hyökkäys sekä hahmokohtainen erityishyökkäys. Ei kulu aikaakaan kuin barbaarin kirves jo viuhuu, haltian jousipyssy laulaa ja velho ampuu loitsuja sormenpäistään. Valkyrian erikoiskyky on paiskata kilpensä päin lähimmäisiä vihollisia. Se on paitsi näyttävä, myös tehokas liike. 

Tätä ennen on käynyt ilmi, että esimerkiksi velholla hyökkääminen vaatii erilaisia näppäinyhdistelmiä loitsujen viskomista varten. Saksalaiskollegaa opastetaan painamaan käytössä olevasta Xbox-ohjaimesta kolmasti Y-nappulaa, joka saa aikaiseksi näyttävän tulipallon. Haltia taas ampuu nuolia tatinpainalluksella. Nähtäväksi jää, miten kontrollit tulevat toimimaan hiiren ja näppäimistön kanssa.

Epäkuolleiden joukot lakoavat sankarijoukkomme eteen kuin teinitytöt Robinin konsertissa konsanaan. Siirrymme seuraavaan huoneeseen, tyhjennämme senkin zombeista, poimimme kullat yhteiseen kassaamme ja jatkamme eteenpäin. Tahti on nopea huoneesta toiseen juostessa, eivätkä pelaajat istu näpräämässä hahmo-, kykypuu- tai inventaariovalikoissa. Pakko myöntää, tämähän on ihan aidosti hauskaa!

 

Jos leukaan sattuu, löytyy kellarien uumenista energiat palauttavia, todennäköisesti silti jo parasta ennen -päiväyksensä ohittaneita kalkkunoita. Omnom. Kuoleman korjatessa joutuu maksamaan yhteisestä kultakassasta summan kahisevaa, että pääsee peliin takaisin mukaan. Sankarit eivät kuitenkaan pysty satuttamaan toisiaan muutoin kuin vahingossa reliikkien kautta, perushyökkäykset tehoavat pelkästään pahiksiin.

Välillä vastaan tulee avaimia, jotka avaavat lukittuja portteja. On kuitenkin syytä muistaa, että avaimia on tarjolla huomattavasti vähemmän kuin lukkoja. Pelaaja tai sankariryhmä joutuu usein valitsemaan, mihin oveen avaimensa käyttää. Mennäkö vasemmanpuoleiseen kammioon, jossa odottaisi valtava kulta-aarre ja koko joukko luurankoja sitä vartioimassa? Josko sittenkin oikealle, missä lukkojen takana olisi tarjolla pari energiat palauttavaa kinkkurullaa, mutta ei mitään muuta. Puolikuntoisen sankarin ei kannata lähteä vihollisia haastamaan, etenkään yksin.

Pelisessiomme loppu koittaa saapuessamme huoneeseen, jonka keskellä istuu jättimäinen, Iron Maidenin Powerslave -levynkannen Eddietä muistuttava muumio. Meidät nähdessään se nousee pystyyn ja karjuu. Alan valmistautua pomotaisteluun, mutta ruutu menee kesken kaiken mustaksi. Höööööh. Epistä, pelidemo loppui cliffhangeriin!

 

Positiivinen yllättäjä

Minulla ei ollut oikein minkäänlaisia ennakko-odotuksia Gauntletin suhteen. Ehkä juuri siksi se yllätti niin positiivisesti. Nopeatempoinen luolastokomppaus yhdessä kavereiden kera kuulostaa juuri sopivalta reseptiltä syksyn pimeneviin iltoihin. Pelin kestosta tai luolastojen lukumäärästä ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa, mutta pelkkiin kiviseiniin vaihtelua tuovat erilaiset ympäristöt, joita Tatnellin mukaan tulee kyllä riittämään.

Rob Tatnell

Ihan oikea juonikin pitäisi olla mukana, mutta siitä meille ei paljastettu mitään. Näillä näkymin konsolipelaajat jäävät nuolemaan näppejään, sillä uusi Gauntlet saapuu syyskuussa ainoastaan Steamiin ja paljonpuhutuille Steam-koneille.

 

Gauntlet

Tekijä: Arrowhead Game Studios

Julkaisija: Warner Bros

Tulossa: PC, SteamOS

Pelaajia: 1, 2-4

Pelin kotisivu: http://www.gauntlet.com

Miika J. K. Halmela

 

Gauntlet-ensikosketus – klassinen kujanjuoksu kutsuu sankareita [osa 1]

”Heti kun ryhdyimme työskentelemään projektin parissa, oli selvää että Gauntletia ajatellessamme meillä kaikilla oli mielessä ainoastaan se originaali vuodelta 1985. Juuri se on ollut eteenpäin työntävä voima ja inspiraation lähde kaikessa tekemisessämme. Alkuperäispelin neljän ihmisen moninpeli toi pelaamiseen niin paljon uutta: tyypit seisomassa pelihallikoneiden äärellä ja taistelemassa yhdessä hirviöitä vastaan. Otimme oppia ensimmäisestä pelistä tehdäksemme siitä tuoreen mutta uskollisen version”, Tatnell sanoo.

 

Lisää aiheesta

Magicka (PC) 

En tiedä teistä, mutta minut Magicka yllätti kuin puskista. Ennakkoon peliä kuvailtiin ”2000-luvun Gauntletiksi”, mikä ei kuulostanut yhtään houkuttelevalta. Onneksi tuli kuitenkin testattua peliä, sillä ensinnäkään Magicka ei muistuta tippaakaan tuota kuvausta ja lisäksi se on pahuksen hauska peli.

Xbox Live Arcade – pikkupelien paratiisi 

Alkuperäisen pelin juju toimii edelleen, 360:llä paremmin kuin vuosiin. Samalla konsolilla peliin pääsee neljä pelaajaa samalle ruudulle, pelattiin sitten kotona saman telkan ympärillä tai internetissä Xbox Liven kautta. Homma toimii ja vie muassaan. Nettipeliseuraa on kätevästi helppokäyttöisellä kaverihaulla ja tätä myös pelataan. Muidenkin olisi hyvä ottaa tästä esimerkkiä nettipelin toteuttamiseen.