Graphic Adventures -kirja sukeltaa seikkailupelien Wikipedia-historiaan

16.10.2011 15:59 | Muropaketin toimitus

Vaikka Internetin ääretöntä arkistoa ahdistaa edelleen epäluotettavuuden leima, nojaa yhä useampi korkeatasoinenkin tutkimus kuuden veen viitteisiin. Ilmiön korostuminen audiovisuaalisen kulttuurin alalla lienee luontaista – tutkimuksen ja tutkimuskohteen välinen hermeneuttinen suhde kun on taipuvainen lähinnä kiihdyttämään itseään ruokkivan asiasisällön evoluutiota.

Vallitsevan tehokkuusajattelun houkutus nopean tiedon soveltamiseen kasvaa nettilähteiden luotettavuuden kanssa samaa tahtia, ja Wikipedian kaltaiset kollektiiviset tietokannat täyttävät jo nyt yksittäisten akatemioiden lähdekriteerit. Ei ole siis ihme, että vapaiden tietosanakirjojen vapaassa käsittelyssä piilevän markkinaraon haistaneet kustantajat ja kirjoittajat hivuttautuvat hiljalleen myös kirjakauppojen tietohyllyille. Pelkästään Books LLC, Wikipediaan pohjaava kustantamo, julkaisi edellisvuonna peräti 224 460 teosta.

Pääsääntöisesti jätteeksi luokiteltavien julkaisujen joukossa viime vuoden puolella koottu videopelilajityypin historia Graphic Adventures: Being a Mostly Correct History Of the Adventure Game Classics By Lucasfilm, Sierra and Others, From the Pages Of Wikipedia on tapaus, jonka voi jo nyt tunnustaa saavuttaneen nettiin pesiytyneissä harrastajaryhmittymissä keskeisen aseman. Vaikka Philipp Lenssenin fanitiedoilla kyhäämän teoksen menestys kielii ensisijaisesti kustannustehokkaiden tuotteiden potentiaalista pienyhteisöjen erityismarkkinoilla, sisältää sen luettelomainen yksinkertaisuus samalla pioneerityön siemenen josta niin tutkijat kuin harrastajatkin voivat helposti ammentaa perustietoa syvempiä selvityksiä odotellessa.

Kirjan rakenne noudattaa lajityypin uskollista kolmijakoa: Lucasfilm, Sierra, muut. Käytännössä sisältö muodostuu kulmakivien teosluetteloksi, joskin Lenssenin kyhäämät heiveröiset aasinsillat opastavat lukijaa satunnaisesti. Opuksen parasta antia edustavat kylkiäisiksi kaivetut haastattelut. Scott Murphyn tilitys kehkeytyy jopa eräänlaiseksi rinnakkaistotuudeksi edeltävälle Space Quest 6 (1995, Sierra) -tarkastelulle.

Yleisilmeeltään teos kärsii raskaasta wikiripulista. Harmittavimmat lapsukset uusiutuvat kappaleesta toiseen, kun esittelyt aloitetaan puuduttavalla kertauksella tyyliin ”Monkey Island on nimi, jolla kutsutaan Lucasartsin seikkailupelisarjaa.” Vaikka sanakirjailmaisun kitkemisen odottaisi kuuluvan toimittajan ensiaskareisiin, ei punakynä ole tarttunut edes niihin lukuisiin päällekkäisyyksiin, jotka toistavat jo monesti esitettyjä väitteitä saman kappaleen sisällä, pahimmassa tapauksessa jopa samoilla sanoilla. Lenssenin huolellisuudesta kertonee jotain myös se, kuinka linkitetty sana onnistuu sinertämään vielä painettunakin.

Toinen suuri epäkohta koskee teoksen sisältöä, joka jää sivumäärästä huolimatta suppeaksi. Suuri fontti ja sinänsä aiheelliset kuvat syövät tuhdin paketin arvokkuutta, minkä lisäksi pelikohtaiseen käsittelyyn sisällytetään valitettavan usein myös kulttuuriviittausten kaltaista tyhjänpäiväistä nippelitietoa. Kaanonista irvistää odotetusti mukaan valittujen teosten subjektiivisuus. Kuinka viiteentoista merkkipaaluun rajattu viimeinen osio voi sisältää peräti kaksi interaktiivisena fiktiona ansioituneen Zorkin (1980, Infocom) keskinkertaista jälkeläistä?

Kuten opuksen alaotsikko kertoo – ja kuten Lenssen itsekin myöntää – ei yritelmä sellaisenaan sovellu vakavasti otettavaksi tietolähteeksi. Tämän käy ilmi myös tekstistä. Esimerkiksi Time Zonen (1982, Sierra) kohdalla pelin kerrotaan rehellisesti kasvaneen ainoastaan todennäköisesti aikansa suurimittaisimmaksi tuotannoksi. Tästä ja monista muista puutteistaan huolimatta Graphic Adventures edustaa painetun sanan mielenkiintoista tulevaisuutta. Kriittiselle lukijalle tekele tarjoaa siedettävän raapaisun aihealueen perustuksiin, mutta ennen kaikkea se toimii tärkeänä ponnistuslautana tuleville laitoksille, jotka voivat oikeissa käsissä nousta jopa varteenotettavaksi historiankirjallisuudeksi.

 

Graphic Adventures: Being a Mostly Correct History Of the Adventure Game Classics By Lucasfilm, Sierra and Others, From the Pages Of Wikipedia

Kustantaja: lulu.com, 2010

Toimittanut: Philipp Lenssen

Sivumäärä: 530

ISBN-10: 0557412072

ISBN-13: 978-0557412075

Lisätietoja: Amazon.co.uk

Veli-Matti Karhulahti

 

Kirjanäyte

Teoksen sisältöä voi maistella osoitteessa http://blogoscoped.com/graphic-adventures/, mistä oheinen lainaus:

Contents

  • Part I: Lucasfilm Games
    • Labyrinth
    • Maniac Mansion
    • Maniac Mansion: Day of the Tentacle
    • Zak McKracken and the Alien Mindbenders
    • Interlude: A Talk With Matthew Alan Kane,
      Peter Langston and David Fox
    • Indiana Jones and the Last Crusade
    • Indiana Jones and the Fate of Atlantis
    • Interlude: Boris Schneider on localizing
      Lucasfilm games
    • Loom
    • The Secret of Monkey Island
    • Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge
    • The Curse of Monkey Island
    • Escape from Monkey Island
    • Sam & Max Hit the Road
    • Full Throttle
    • The Dig
    • Grim Fandango
  • Part II: Sierra
    • Mystery House
    • Wizard and the Princess
    • Time Zone
    • King’s Quest
    • King’s Quest II: Romancing the Throne
    • King’s Quest III: To Heir Is Human
    • King’s Quest: Mask of Eternity
    • The Black Cauldron
    • Space Quest
    • Space Quest II: Vohaul’s Revenge
    • Space Quest III: The Pirates of Pestulon
    • Space Quest IV: Roger Wilco and the Time Rippers
    • Space Quest V: The Next Mutation
    • Space Quest 6: The Spinal Frontier
    • Interlude: A Talk with Scott Murphy
    • Leisure Suit Larry in the Land of the Lounge Lizards
    • Leisure Suit Larry Goes Looking for Love (in Several Wrong Places)
    • Leisure Suit Larry 3: Passionate Patti in Pursuit of the Pulsating Pectorals
    • Leisure Suit Larry 5: Passionate Patti Does a Little Undercover Work
    • Leisure Suit Larry 6: Shape Up or Slip Out!
    • Leisure Suit Larry: Love for Sail!
    • Interlude: A Talk to Al Lowe
    • Police Quest
    • Manhunter: New York
    • Gabriel Knight
    • Phantasmagoria
  • Part III: … And All the Others
    • Deja Vu
    • Shadowgate
    • Future Wars
    • Operation Stealth
    • Myst
    • Starship Titanic
    • Interlude: Michael Bywater
    • The Last Express
    • Neuromancer
    • Return to Zork
    • Zork Nemesis
    • Tex Murphy: Mean Streets
    • Interlude: A Talk With Chris Jones
    • Simon the Sorcerer
    • Beneath a Steel Sky
  • Addendum 1: Gilbert’s Rules of Thumb for
    Adventure Games
  • Addendum 2: The Puzzles of Zak McKracken

Foreword

This book covers the history of classic graphic adventure games by presenting exemplary members of the genre. It is also an experiment.

An experiment, as this book may only be mostly correct, but not completely so. That’s because these pages collect articles from the open, human-edited, and sharing-enabled online encyclopedia Wikipedia, which I partly edited and spiced up for the book. At Wikipedia, for most articles, everyone can just click Edit and make changes, for better or worse (usually for better, which is why Wikipedia, on average, is such a great encyclopedia). I hope you enjoy the results of that editing process as presented in this book, while taking it for what it is: a snapshot of articles in eternal motion, articles which undergo new edits and corrections as I write.

I’m a big fan of the genre of adventure games. One of the earliest graphic adventures I can remember playing was Sierra’s Leisure Suit Larry. (As kids, we weren’t making it far in the game, though… the maturity of the topics covered in Larry Laffer’s life were over our heads at the time.)

Some of the first graphic adventures I enjoyed solving right to the end were by Lucasfilm Games, now known as LucasArts. Instead of a text input field, these games presented a point-and-click interface. Lucasfilm games also had a focus on not letting you get stuck. Getting stuck, say, because there’s a locked door in front of you… but you forgot to pick up the key to it earlier on, and now can’t go back. In some of the games, like The Secret of Monkey Island, it was even impossible or very, very hard to die.

The joy of solving a tough puzzle – sometimes alone, sometimes together in front of the computer with your friend – was great. So was entering new areas in the game, discovering fantastic art work, novel characters, and fresh background music. Finishing a game right to the end was not always common though, depending on the game. I remember playing Maniac Mansion or Zak McKracken for endless hours as a kid and young teen, exchanging tips with friends, but never even getting close to finish it. Other series, like Monkey Island, were more feasible to finish.

(As adults, a friend and I went back to play Maniac Mansion again, this time with the explicit goal of finally making it to the end. We did!)

Now, let the experiment begin. What follows are by and large pages based on copies of articles from Wikipedia, with my own edits, moves, cuts and fades – and including further interviews and images –, but mostly cooperatively written by the many thousands of authors around the world. Authors who, perhaps, and perhaps like you, shared some of the same magic when they were playing these games years ago.

 

Lue myös

Assassin’s Creed Revelations -ensikosketus osa 1 – historian ristiaallot kohtaavat Istanbulissa

Combat Wings: The Great Battles of World War II -ensikosketus

Dead Rising 2: Off the Record pursuaa rehevää zombiehuumoria

Deus Ex: Icarus Effect laajentaa Human Revolutionin tarinaa

Forza Motorsport 4 -haastattelussa kerrotaan autopelin kehittämisen ja mallintamisen saloja

Pohjanmaan valtias (Lautapeli)

Uncharted 3: Aarteenmetsästäjä -kilpailu oli seikkailujen retki Jordaniassa

Warhammer 40K: Space Marine Chainsword -kilpailun mestarilliset teokset

 

Muropaketin uusimmat