Haastattelu: Control oli ajaa toimittajamme hulluuteen – Ja kun tapasimme Remedyn pelin tekijät, tilanne vain paheni

23.09.2019 10:30 | Joonas Pikkarainen

Remedyn uutuuspeli on omalaatuinen mestariteos. Tämä innoitti Muropaketin toimittaja Joonas Pikkaraista tekemään haastattelun, jonka rinnalla Controlin maailma tuntuu äkkiä kovin arkiselta…

Remedy Entertainmentin uusin toimintapeli Control oli osoittautunut julkaisussa kriitikoiden ylistämäksi menestykseksi. Olin itsekin ihastunut studion uudenlaiseen otteeseen ja ennen kaikkea pelin todella kiehtovaan uuskummaan maailmaan, joka tuntui sikiävän outoja kohtaamisia, mielikuvituksellisia alueita ja syvälle mielen synkimpiin nurkkiin piilotettuja salaisuuksia.

Pelin maailma tuntui kutsuvan luokseen jopa unissani, jotka voimistuivat sitä painajaismaisemmiksi, mitä pidempään pysyttelin erossa Controlin pelaamisesta. Lopulta mielessä velloneet kysymykset valloittivat ajatukseni valveillakin. En pystynyt enää tekemään töitä, kun vastaamattomat kysymykset pyörivät päässäni kuin tankkeriin toistuvasti iskeytyvät hyökyaallot:

Miksi niitä vessoja oli niin paljon?

Voinko enää koskaan nauttia nukketeatterista?

Ja toimisiko Nokia 3310 Oldest Housessa?

Ajaessani itseni lähes hulluuden partaalle soitin lopulta Muropaketin tuottaja Tatu Junnille. Anelin häneltä mahdollisuutta tehdä haastattelu Controlista ennen kuin mieleni rippeet katoaisivat lopullisesti alati kasvavan pyörteen syövereihin. Hän suostui viimein, kun lupasin tehdä haastattelun vaikka ilman palkkiota.

Seuraavaksi otin yhteyttä Remedyn viestintäpäällikkö Thomas Puhaan, joka kuunteli kärsivällisesti kuumehoureisen ehdotukseni ja suostui vastentahtoisesti pyyntööni. Hän järjesti tapaamisen jo seuraavaksi päiväksi.

Huojentuneena huokaisin helpotuksesta, tämä olisi pian ohi.

Kuinka väärässä olinkaan.

Saapuessani Remedy Entertainmentin toimistolle Espooseen minut saatettiin sanaakaan sanomatta hissiin, joka laskeutui syvälle studion uumeniin. Aloin epäillä jälleen mielenterveyttäni, kun kerros toisen perään hissi ilmoitti sukeltavansa yhä syvemmälle, ja syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta se pysähtyi. Ovet aukenivat betoniseen käytävään, jonka päädyssä olevaan huoneeseen minut ohjattiin istumaan.

Pienessä huoneessa oli ainoastaan metallinen pöytä, kaksi metallista tuolia ja yläpuolella välkehtivä loisteputkilamppu. Asetin sanelimen pöydälle ja jäin odottamaan.

Hetken päästä ovi aukesi.

Huoneeseen astui iloisesti hymyilevä Clay Murphy, Controlin senior writer, joka tervehti minua kuin mitään outoa ei olisi tapahtunutkaan. Painoin sanelimeni tallenninta ja ryhdyin kysymään häneltä mieltäni jo viikkokausia polttaneita kysymyksiä.

Aloitetaan kaikkien huulilla olevasta isosta kysymyksestä: miltä Home OIKEASTI maistuu?

– Kuvittele lempiruokasi. Ruoka, jonka nauttiminen juuri nyt olisi taivaallisen herkullista. Se voi olla suklaaleivos, BBQ-ribsit, lohikeitto tai mitä tahansa muuta. Kuvittele, kuinka hyvältä se maistuisi suussasi. Nyt kuvittele se maku potenssiin yksitoista. Puhdasta syötävää ekstaasia. Siltä Home maistuu.

Kenen perverssissä mielessä syntyi idea Threshold Kidsistä, ja miksi?

– Muutama mieli on tähän syyllinen. Anna Megill, esituotantovaiheessa ollut kerronnasta vastaava, toimi sen arkkitehtina. Legendan mukaan hän sai idean siihen oltuaan kaksi viikkoa eksyksissä kummittelevassa nukkemuseossa. Sitten minä saavuin kirjoittamaan käsikirjoituksen jokaiselle jaksolle käyttäen lasten kyynelillä sekoitettua mustetta raaputtaakseni sanat paperille. Mircea Purdea, senior cinematic designer, sattui olemaan kiinnostunut tekemään nukkeja, joten hän katosi johonkin kosteaan luolaan ja loi nuket käyttäen luita, naruja ja – luullakseni – ihmisten sieluja. Minun pitäisi varmistaa häneltä tarkka valmistusohje. “Miksi” on sen sijaan helppo. Me nautimme kärsivien ihmisten katsomisesta.

Mitä Jung mahtaisi ajatella rakkauspuista ja murhanhimoisista trukeista, ja mitä tekemistä Kojima-sanilla oli tämän kanssa?

– Uskoisin Jungilla olevan TODELLA paljon sanottavaa tästä projektista, mutta en halua hänen kurkistavan pääni sisälle. Enkä usko, että hänkään haluaisi tehdä sitä. Kojima-kantoku oli ystävällinen ja antoi meidän käyttää hänen sekä hänen markkinointi- ja viestintävastaava Aki Saiton lahjakasta ääninäyttelyä luodaksemme Dr. Yoshimi Tokuin opastetun mielikuvituskokemuksen. Tavoitteenamme oli luoda jotain niin outoa, että Kojima-kantoku haluaisi lainata sille äänensä, ja taisimme onnistua siinä!

Ole rehellinen, onko Furnace oikeasti vain Ahdin saunan kiuas?

– En voi vahvistaa tai kieltää mitään yksityiskohtia, jotka liittyvät Bureaun käytäntöihin. Tosin voin asiaan liittymättä todeta, että toisulottuvuuksinen sauna tarvitsisi todennäköisesti huomattavan tehokkaan kiukaan lämmetäkseen. Hei, mitä te… ei, en sanonut mitään… Minne te oikein viette minua?

Tässä vaiheessa haastattelumme keskeytyi hetkellisesti, kun kesken nauhoituksen huoneeseen saapui kolme tummiin pukuihin ja aurinkolaseihin pukeutunutta henkilöä. He nostivat Clay Murphyn tuolista ja veivät hänet sanaakaan sanomatta ulos jättäen minut yksin huoneeseen.

Minuutit kuluivat.

Istuessani kolkossa huoneessa tunsin ihoni valahtavan kananlihalle aivan kuin lukuisat silmäparit olisivat yhtäkkiä seuranneet kehoni jokaista liikettäni. Huoneessa ei ollut kuitenkaan yhtään ikkunaa. Tylsän harmaat betoniseinät tuntuivat sortavilta. Olin lähes varma, että huone vielä oli hetki sitten ollut hieman isompi.

Kiemurrellessani epämukavasti tuolillani huomasin hieneritykseni lisääntyneen huomattavasti. Oikea jalkani tärisi penkkiä vasten. Paniikki alkoi vallata kehoni. En tiedä, kuinka kauan istuin huoneessa lopulta yksinäni, ja aloin jo uskoa, etten näkisi päivänvaloa enää koskaan.

Sitten ovi avautui jälleen.

Huoneeseen astui iloisesti hymyilevä Brooke Maggs, Controlin narrative designer, joka tervehti minua kuin mitään outoa ei olisi tapahtunutkaan. En halunnut koetella onneani, joten jatkoin kysymyssarjani läpikäymistä raskaasti toivoen, etten olisi kirjoittanut ylös näin montaa kysymystä.

Mikä ihmeen viehätys teillä on vessoihin?

– Kun ryhdyimme luomaan Controlin maailmaa, tiesimme aina vessojen olevan tärkeä osa peliä. Ne eivät olleet korvaamattomia ainoastaan pelimaailmassa, vaan myös elintärkeitä alueita pelaajille. Vitsailimme Oldest Housen muuttuvaa luonnetta ja kuinka häiritsevää se olisi Bureaun arkipäiväisen toiminnan kannalta, jos vessojen sijainnit vaihtaisivat koko ajan paikkaa! FBC:ssä työskentelevillä ihmisillä on tarpeita ja haluja, jotka meidän täytyy ottaa huomioon. Lisäksi kenttäsuunnittelijat suorastaan rakastavat piilottaa aseita ja modifikaatioita vessoihin!

Milloin Jesse Faden oikein ennätti määrätä kaikkien niiden raporttien laatimisen?

–  Byrokratia toimii FBC:ssä täysin omana outona otuksena. Siitä voisi itse asiassa saada aikaiseksi loistavan pomotaistelun…

Kandidaateista puheenollen, haluaisin hakea toimenkuvaan! Mitä kykyjä ja edellytyksiä minulla olisi hyvä olla?

 Olen iloinen, että kysyit. Se on melko pitkä prosessi, joten siihen kannattaa valmistautua ajoissa. Tarvitset:

  • 100 % täytetyn LinkedIn-profiilisivun
  • 7 – 15,66 vuotta kokemusta kyseisestä työstä
  • Kandidaatintutkinto tai vastaava jungilaisesta psykologiasta, astrofysiikasta tai vastaavasta
  • Hyvät kommunikaatiotaidot toismaailmallisten entiteettien kanssa
  • Hyvin heikot suhteet ystäviin ja rakkaisiin
  • Olet sinut muutoksen kanssa
  • Rakkaus kasveja kohtaan on suotavaa, mutta ei pakollista

Haluaisin tietää myös hieman enemmän tulevasta työpaikastani. Kuinka monen kuution edestä Oldest House siirtää betonia paikasta toiseen päivittäin?

–  Noin 116,23 kuutiota koko ajan. Tähän lukeutuvat mukaan myös vessat.

Klassisena esimerkkinä liikkumattoman kohteen ja pysäyttämättömän voiman kohtaamisesta, kumpi antaisi periksi ensin, jos Nokia 3310 tuotaisiin Oldest Housen sisätiloihin? (…kysyn ystäväni puolesta)

–  Emme halua paljastaa mitään yksityiskohtia, mutta monet Bureaun työntekijät omistavat Nokia 3310:n. Se on juuri riittävän kestävä kestääkseen kollektiivisen uskon synnyttämän murskaavan painon.

Nyt kun poliisi on kerta totta, Alanin termospullon epäillään olevan Muuttunut Esine ja teidän taannoisen DLC-paljastuksen, oliko laajempi Remedy Games Universe (RGU) aina osa suunnitelmaanne vai katsoitteko aiempia easter eggsejä ja totesitte: “noh, hitto, miksipä ei?”

–  Kaikki kieltämättä tuntuu joltain suuremmalta kuin vain easter eggseiltä, eikö vain? Aivan kuin suunnitelma olisi pantu aluille jo vuosia sitten, ja se olisi hitaasti ja kärsivällisesti ottanut muotoaan. Jos tällainen suunnitelma olisi olemassa, luulen että oikea kysymys kuuluisi: missä kohtaa suunnitelmaa olemme nyt, kun Control on julkaistu? Voiko tämä olla vain jonkin suuremman alkua? Kuinka kauaksi suunnitelma oikein yltää? Miten iso se voi edes olla?

…siis jos moista suunnitelmaa on ollut ylipäätään olemassa.

Ja lopuksi, jos unohdamme tulevat DLC:t sekä syvälle Remedyn salaisiin holveihin piilotetut kansiot, ovatko pelaajat löytäneet jo kaikki Controlin pelimaailmaan liittyvät tiedonmuruset ja salaisuudet pelistä, vai onko niitä vielä jäljellä?

– Olemme häkeltyneitä siitä, kuinka uteliaita ja innostuneita meidän fanit ovat. He ovat löytäneet Controlista niin paljon asioita, joiden luulimme olevan lähes mahdottomia löytää! Pelissä saattaa olla vielä muutama mysteeri kaivamatta, mutta emme voi sanoa sitä varmuudella. Sillä mitä hauskaa siinä muka olisi?

Maggsin hymyillessä odottavaisesti viimeisen vastauksensa päätteeksi, kurkotin vapisevan käteni kohti pöydällä lepäävää sanelinta ja nyökkäilin suupielet irvokkaaseen hymyyn vääntäytyneenä. Laite pomppi haparoivissa sormissani yrittäessäni sammuttaa tallennusta ja ylläpitää jonkinlaista fasadia juuri normaalin haastattelutilanteen suorittaneena toimittajana. Kyyneleitä pidättelevät silmäni pettivät olemukseni.

Halusin vain mahdollisimman nopeasti pois haastattelutilanteesta, huoneesta ja studiolta.

Maggs saattoi minut takaisin pohjakerroksen hissille, mutta varsinainen hissimatka tuntui kestävän tuntikausia. Naputtelin hermostuneesti sormiani reittäni vasten ja pidin katseeni tiukasti tus-kal-li-sen hitaasti kohti katutasoa lähestyvässä hissitaulussa. Saattajalleni hiljaisuuteni saattoi tuntua vain perinteiseltä suomalaiselta introverttiydeltä, mutta minulle kyse oli elämästä ja kuolemasta. Olin varma, että jos pääsisin vain studiolta ulos, olisin viimein turvassa.

Aulassa puin nopeasti päälleni, nostin käteni hätäisesti hyvästeiksi sanomatta sanaakaan ja astelin nopein askelin kohti uloskäyntiä. Lähetin nopeasti sanelimeeni tallentaman haastattelun Tatulle varmuuden vuoksi.

Sitten avasin ulko-oven, tunsin virkistävän tuulen tuulahduksen kasvoillani ja huokaisin helpotuksesta.

Kunnes tunsin käden olkapäälläni…

Muropaketin uusimmat