Hauppauge HD PVR Rocket – loistava videotallennin pelajalle ja striimaajalle

19.09.2014 20:25 | Jukka O. Kauppinen

Pelivideoiden tekeminen, jakaminen ja striimaaminen on räjähtänyt valtavan suosituksi muutamassa vuodessa. Se näkyy myös videoiden tekijöille suunnattujen tuotteiden kasvavassa tarjonnassa.

Vaikka olenkin räplännyt kaikenlaisia testilaitteita jo vuosikymmenet, olen törmännyt harvoin tuotteisiin, jotka tekevät minkä lupaavat niin hyvin ja niin luotettavasti kuin Hauppaugen pelivideotallennin HD PVR Rocket. Se on laite, josta tuli työkalupakkini lähtemättömän tärkeä osa.

Videoinnin vaikeudet

Nyt hieman taustoja. Videoiden ja kuvien kaappaaminen videopeleistä on iänikuinen ja raivostuttava ongelma. Pelilehdet tarvitsevat kuvia ja saitit videoita, mutta miten penteleessä niitä kuvataan? Noin sata vuotta sitten otimme järjestelmäkameralla kuvia telkkarista. Oikeasti. Näin saatiin kuvat pelilehtiin.

Stillikuvia räpsittiin sittemmin jos jonkinlaisilla apuvälineillä. Eräässä vaiheessa napsin kuvia konsolipeleistä PC:n videokortilla svideon kautta. Tosin samaan aikaan pelaamisesta ei tullut mitään, sillä kuva PC:n ruudulla oli säälittävän pieni ja siinä oli hirveä viive. Kuvan läpivientiäkään ei ollut ja kuvatkin huonoja. MikroBitissä oli yli silloisen kymppitonnin maksanut superhieno kaappauskortti. Sillä tuli hyviä kuvia, mutta sekin oli työläs käyttää.

Amigan ja PC:n erilaisten itse tehtyjen ja kaupallisten kuvakaappausviritysten jälkeen pääsimme tilanteeseen, jossa PC:llä pystyi ottamaan laadukkaita kuvakaappauksia pelin tai käyttöjärjestelmän kautta, mutta konsolit olivat yhä supervaikeita. Hätä keinot keksii ja moni vanhempi lukija on todennäköisesti katsonut telkkarista peliohjelmia, joiden pelikuvaa nauhoitin konsolien komposiitti/scart/svideo-signaaleista VHS/SVHS-kaseteille. Näiltä kuva siirrettiin studiossa digimuotoon.

Se mitä haen tällä historiikilla on se, että helkkari soikoon miten vaikeaa pelien kuvaaminen ja videointi on ollut. Vielä jokunen vuosi sitten pelikonsolienkin videosignaalin tallentaminen tietokoneelle vaati niin kalliita laitteita, ettei niihin ollut varaa sen enempää yksityisillä kuin allekirjoittaneen kaltaisella media-alan yrittäjällä.

Ja nyt tuli Hauppauge raketteineen.

HD PVR Rocket ei ollut ensimmäinen käyttämäni moderni videotallennin, vaan kolmas. Ensimmäinen oli kallis Blackmagicin romu, jossa rahat menivät niin hukkaan, että itkettää vieläkin. Se firma (ja Verkkokauppa) eivät enää rahojani näe. Toinen oli Avermedian Live Gamer Portable, joka on sinänsä kätevä laite – mutta epäluotettava kuin mikä. Sitä käyttäessään jännittää joka kerta, että toimiiko tämä vielä. Välkkyvätkö valot normaalisti vai onko tämäkin jo romuna? Netti on niin täynnä kertomuksia Portable-laitteiden hajoamisista, että ei mitään rajaa.

HD PVR Rocket sen sijaan on toiminut kuin perinteinen junan vessa. Heti ensiasennuksesta lähtien. Ilman pakollisia firmware-päivityksiä. Siinä missä Avermedia tallensi pitkään videoitaan 720p-tarkkuudella, vaikka asetukset väittivät vekottimen olevan 1080p-tilassa, niin Rocket teki heti alussa sen mitä lupasi. Eli tallensi erittäin hyvälaatuista, käyttökelpoista 1080p-videokuvaa. Sekä tietokoneen kiintolevylle että ilman tietokonetta USB-muistitikulle.

Ja tämä tapahtui niin vaivattomasti, niin helposti, että olin äimänä.

 

Satunnaisia HD PVR Rocketilla tehtyjä pelikonsolinauhoituksia. Poimittu tallennearkistosta sopivan pienen koon johdosta. Alkuperäisiä videotallennuksia ei ole editoitu, vaan pätkät on lähetetty sellaisenaan Youtubeen.

 

Monipuolinen ihmepakkaus

PVR Rocket pähkinänkuoressa: videotallennin. Tallentaa enimmillään 1080p-videokuvaa 30 fps:n nopeudella USB-muistitikulle tai tietokoneelle. Pakkaa raa’an videokuvan lennossa haluttuun formaattiin. Ottaa virtansa USB-piuhalla, jonka voi kytkeä vaikka USB-virtalähteeseen, tietokoneeseen tai pelikonsoliin. Tallentaa kuvaa joko HDMI:n tai komponentin kautta.

Lisätoimintoja: laitteeseen voi liittää mikrofonin, jolloin omat kommentit ja höpinät tallentuvat suoraan videotiedostolle. Tukee myös suoratoistoa Twitchiin tai Youtubeen.

Toimii hyvin, selkeästi ja ilman kommervinkkejä.

Riittääkö?

Jos ei riitä vakuuttamaan, niin loppu on jo pelkkää ylimääräistä hölynpölyä. Renderöin tätä kirjoittaessani taustalla pelivideota, jonka speksit kertovat sisältävän MPEG4-videota H264-codecilla, resoluutio 1920×1080, 29,983 ruutua sekunnissa, bitrate 14 Mbit/sekunti. Ääniraita on AC 48000 Hz stereo 189 kbps:llä.1:16 minuutin mittainen tiedosto on kooltaan 128 megatavua, 6:53 mittainen tiedosto taasen 700 megaa. Eli minuutti per sata megaa, hyvällä kuvanlaadulla. Tyytyväisyysaste: 100/100.

Vielä lisää kehuja? Noh… Laitteen käyttäminen on helppoa, etenkin uudempien firmware-päivitysten myötä, kun laite osaa ainakin teoriassa ohittaa pelikonsolien HDCP-kuvasuojauksen. Tosin kaikkea ei tällöinkään voi nauhoittaa, sillä HDCP-ohittamisen jälkeenkin vain pelikuvan kaappaus onnistuu, suojatuista elokuvista ei pysty tekemään ”varmuuskopioita”. PlayStation 4:llä on mahdollista myös poistaa HDCP-suojaus pelattaessa. HDCP:n voi myös kiertää käyttämällä komponenttikaapelia.

Käyttäminen on helppoa. Konsolista tuleva HDMI-piuha tai komponentti vain laitteen sisääntuloon, HDMI-ulostulosta piuha telkkariin tai videotykkiin. Vielä USB-piuha kiinni ja laitteet päälle. Jos HDCP-suojaukset eivät yllätä, konsolin kuva ilmestyy ruudulle ja PVR:n reunaa kiertävä valo palaa vihreänä. Sitten vain painat isoa punaista nappia, valo muuttuu punaiseksi ja laite tallentaa kunnes tikku täyttyy tai lopetat tallennuksen.

Laitteen viiveettömyys on nykypäivän käyttäjien silmissä tavanomaista, mutta monenlaisia tallenninratkaisuja vuosikymmenten mittaan nyhränneelle se on lähes taikaa. Sitä vain kytketään laite Rocketiin, josta HDMI-ulostulo edelleen telkkariin, ja kuva näkyy ruudulla ilman viiveitä.

Iso tuplapeukku täytyy antaa laitteen vaivattomalle toimivuudelle sekä tietokoneeseen kytkettynä että ilman. Rocket näet toimii upeasti itsenäisenä, irrallisena tallentimena, jolloin videokuva tallennetaan USB-muistitikulle. Itsenäisessä tilassa laite sopii hyvin olohuoneen pelikonsolihyllylle tai vaikka television alle. Tai kulkee mukana repun sivutaskussa.

Tietokoneeseen kytkettynä tallentaminen tapahtuu kiintolevylle, mutta käytännön erot ovat muuten vähäisiä. Tallennusasetuksia voi toki säätää.

Kolmas peukku myönnettäköön sille, ettei Rocket loppujen lopuksi piittaa mistä laitteesta kuva tulee ja mihin se laitetaan. Olen syöttänyt sille kuvaa muun muassa Android- ja iPad-tableteista, viideltä eri pelikonsolilta ja jopa PC:ltä. Ulostuloina olen käyttänyt sekä telkkaria että tietokonenäyttöä. Ongelmia ei ole esiintynyt millään yhdistelmällä, joskin HDCP-suojauksia käyttävillä laitteilla olen yleensä pitänyt välissä HDCP-suojaukset poistavaa purkkia. Eli yhdistelmä on ollut luokkaa kuvalähde-suojaustenpoistaja-Rocket-telkkari.

Rocket on ollut täysin ylivertainen apuväline myös PC-pelien videointiin. En ole käyttänyt Frapsia tai muita videotallenninohjelmia kertaakaan Rocketin saapumisen jälkeen, sillä se ei hidasta pelaamista, ei tallenna ahmi pelikoneen prosessoriaikaa tai muistia ja pakkaa videon hurjasti pienempään tilaan kuin Fraps, mutta silti hyvällä laadulla. Tosin PC:ltä nauhoittaessa on osattava säätää koneen äänet oikealle äänilaitteelle, eivätkä kaikki näytöt tue natiivisti Rocketin HD-tarkkuuksia.

Mutta hetkinen? Uusissa konsoleissahan on sisäänrakennettu pelivideon tallennusmahdollisuus? Miksi maksaa turhaan?

Noh… Ovathan PS4:n ja Xbox Onen tallennusmahdollisuudet ihan ok. Mutta niiden tallentaman kuvan laatu on huonompi ja jakaminen vaikeampaa. Xbox One rajoittaa tallennettavan videon pituuden viiteen minuuttiin, PS4 15 minuuttiin. Mutta jos minun tapaani tarvitaan paljon videota, joka on siirrettävä videokoneelle käsiteltäväksi ja leikattavaksi, lisäksi hyvällä laadulla, niin Rocketin kaltainen ulkoinen nauhoitin on lyömättömän hyvä. Aikarajojakaan ei ole, vain muistitikun kapasiteetti voi tulla vastaan.

Jos haluaa tallentaa yksittäisen hassun tilanteen tuosta vain, niin silloin PS4:n oma nauhuri on ihan ok, etenkin kun tiedostot voi kopioida USB-tikulle. Xbox Onella aktiivisempi nauhoittelu sen sijaan haisee takapuolelle, sillä videoiden käsittely ja pakkaaminen on tuskaista ja hidasta. Kaiken lisäksi niitä ei voi kopioida USB-tikulle – vaan ainoastaan upata verkkopalveluun. Tallenna, leikkaa, pakkaa, uppaa ja lataa – ei kovin kätevää. Silloinkaan kun tiedoston uppaaminen toimii.

Myös striimaajille

Erittäin toimivan videotallennuksen ohessa Rocketissa on kaksi bonustoiminnallisuutta, joista on luultavasti paljon iloa osalle käyttäjistä.

Ensinnäkin laite tukee hölynpölyn puhumista suoraan muistikortille tallentuvalle videotiedostolle. Mikrofoni vain kiinni ja kommentoimaan. Mikrofonin äänentason näkee laitteen päällä olevasta mittarista, ja sitä voi säätää ennen tallennusta ja sen aikana. Mikrofonin volyymiä voi myös boostata 20 desibelillä.

Toisekseen laitteeseen on julkaistu jälkikäteen ilmaisena päivityksenä striimaustuki. Ilmaisena. Päivityksenä. Tähän toki tarvitaan PC, joka tuuppaa Rocketilta tulevan kuvan kommentaareineen edelleen Youtubeen tai Twitchiin. Rocketin striimaus sitä paitsi toimii kilpailijaansa *kröh Avermedia kröööhhh* verrattuna paljon vähemmällä säätämisellä. Niin striimaaminen, PC-tallentaminen ja asetusten säätäminen näet hoituu yhdellä ja samalla ohjelmistolla, mikä tekee hauppaugeilusta kiitollisen helppoa ja mutkatonta.

Loistovekotin

Hauppauge on tehnyt videotallentimen, joka on pienikokoinen ja kevyt, mutta yhtaikaa kestävän ja luotettavan oloinen. Käyttäminen hoituu yhtä ainoaa nappia painelemalla ja ohjelmistopuolikin on kunnossa.

HD PVR Rocket huikean hyvä, monipuolinen ja luotettava apuväline videotallennuksiin. Siitä on tullut pysyvä osa allekirjoittaneen työkalupakettia, sillä se on vastaus vuosia ja vuosia jatkuneeseen fiksun videotallentimen etsintään. Enää ei tarvitse etsiä.

Siksi suuri osa Domen juttuihin ja konsolipeliarvosteluihin viime aikoina liitetyistä Dome-pelivideoista on nauhoitettu HD PVR Rocketilla.

Yhdellä sanalla: suosittelen.

 

Satunnaisia HD PVR Rocketilla tehtyjä pelikonsolinauhoituksia. Poimittu tallennearkistosta sopivan pienen koon johdosta.Alkuperäisiä videotallennuksia ei ole editoitu, vaan pätkät on lähetetty sellaisenaan Youtubeen.

 

Hauppauge HD PVR Rocket

Tekijä: Hauppauge

Testattu: Pelikonsoleilla, tableteilla, videokameralla ja PC:llä

Laitevaatimukset: Ohjelmisto vain Windowsille, laite toimii myös ilman tietokonetta

Hinta: noin 130-140 euroa

Lisätietoja: http://hauppauge.com/site/products/data_hdpvr_rocket.html

Jukka O. Kauppinen

 

Tekniset tiedot:

  • H.264 AVCHD enkooderi
  • Viiveetön HDMI-läpivienti
  • Tallennuksen datavirta: 1 – 18 Mbits/s
  • 3,5 mm mikrofoniliitin
  • HDMI-sisääntulo
  • Komponenttisisääntulo stereo audiolla
  • HDMI-ulostulo
  • USB-liitin virtajohdolle ja tiekoneeseen kytkemiseen
  • Huom: Tukee ainoastaan stereoääntä (2.0)
  • Myyntipakkauksen sisältö: päälaite, USB-virtakaapeli, 2m HDMI-kaapeli, komponentti-AV-kaapeli

 

Keskustelu

Minkäläista usb tikkua käytettiin stand alone nauhoitukseen? Minulla on tämä kysyinen laite ollut muutaman päivän käytössä ja ongelmani on sellainen,että 1080p nauhoittaessa kuva näytöltä tai televisiosta katkeaa pariksi sekunniksi aina silloin tällöin. Valmiissa nauhoituksessa tämä ei kuitenkaan näy. Jos lasken resoluution 1080i tai 720p niin ongelma häviää.

Minkäläista usb tikkua käytettiin stand alone nauhoitukseen? Minulla on tämä kysyinen laite ollut muutaman päivän käytössä ja ongelmani on sellainen,että 1080p nauhoittaessa kuva näytöltä tai televisiosta katkeaa pariksi sekunniksi aina silloin tällöin. Valmiissa nauhoituksessa tämä ei kuitenkaan näy. Jos lasken resoluution 1080i tai 720p niin ongelma häviää.

Minkäläista usb tikkua käytettiin stand alone nauhoitukseen? Minulla on tämä kysyinen laite ollut muutaman päivän käytössä ja ongelmani on sellainen,että 1080p nauhoittaessa kuva näytöltä tai televisiosta katkeaa pariksi sekunniksi aina silloin tällöin. Valmiissa nauhoituksessa tämä ei kuitenkaan näy. Jos lasken resoluution 1080i tai 720p niin ongelma häviää.

Minkäläista usb tikkua käytettiin stand alone nauhoitukseen? Minulla on tämä kysyinen laite ollut muutaman päivän käytössä ja ongelmani on sellainen,että 1080p nauhoittaessa kuva näytöltä tai televisiosta katkeaa pariksi sekunniksi aina silloin tällöin. Valmiissa nauhoituksessa tämä ei kuitenkaan näy. Jos lasken resoluution 1080i tai 720p niin ongelma häviää.

Minkäläista usb tikkua käytettiin stand alone nauhoitukseen? Minulla on tämä kysyinen laite ollut muutaman päivän käytössä ja ongelmani on sellainen,että 1080p nauhoittaessa kuva näytöltä tai televisiosta katkeaa pariksi sekunniksi aina silloin tällöin. Valmiissa nauhoituksessa tämä ei kuitenkaan näy. Jos lasken resoluution 1080i tai 720p niin ongelma häviää.

”30fps tallennus on riittävä nykyisiin youtube-videoihin, mutta miten käy kun 60fps:n videot tulevat mahdollisiksi?”

Olen jo bongannut ekat 60 fps:ää tallentavat laitteet, joten ei hätiä, jos fps:llä on merkitystä.

”kuvanlaatu noissa vaikuttaisi olevan kohdallaan, mutta ei kyllä ainakaan omalla koneellani näytä 30fps:ltä. Enemmänkin luokkaa 10-15”

Taitaa olla tuubitussarointia. Varmistin vielä ja alkuperäisversiot ovat kyllä 30 fps:ää.

tv,
jok

öhm, kuvanlaatu noissa vaikuttaisi olevan kohdallaan, mutta ei kyllä ainakaan omalla koneellani näytä 30fps:ltä. Enemmänkin luokkaa 10-15, olenko ainoa? Hyvin mahdollisesti youtuben tussarointia mutta silti.

”Hetkinen, pystyisikö tällä ottamaan esmes wanhasta 8-bit nintendon peleistä kuvaa, jos tendo on kytketty rca piuhalla vahvariin, joka lähettää kuvan telkkariin hdmin kautta?”

Jos vain jostain tulee HDMI-signaali, niin pistäisin rahani 8-bittinauhoituksen onnistumiseen. Eli ei ole mitään väliä mistä HDMI tulee tai kierretäänkö se muiden laitteiden kautta.

Ei muuta kuin iloisia 8-bit-nauhoitteluja ;-)

-jok

Hetkinen, pystyisikö tällä ottamaan esmes wanhasta 8-bit nintendon peleistä kuvaa, jos tendo on kytketty rca piuhalla vahvariin, joka lähettää kuvan telkkariin hdmin kautta? Vai toimisiko tämä vain kun on siinä laitteessa itsessään hdmi? Eli juurikin uudemmat konsolit PS3-PS4 esmes? Itselläni kun siis tosiaan menee vahvarin kautta välillä noista klassikko laitteista kuva töllöttimeen. Olisipa aivan suaaatanan pätevä vehje tässä tapauksessa jos näin on.

Muropaketin uusimmat