UUSIMMAT

Kinect-pelit testissä: Crossboard 7, Dance Evolution, Dance Paradise, Fighters Uncaged, Get Fit With Mel B, Motion Sports, Sonic Free Riders, Sports Island Freedom ja Zumba Fitness

22.03.2011 17:17 | Muropaketin toimitus

Koska Xbox 360:n Kinect-laite ei tarvitse lento- ja jalkapallomailoja kummoisempia ohjaimia, on se luonnollisesti erinomainen alusta urheilupeleille. Kinect Sportsin erinomaisuutta tuli taannoin todistettua ihan toimituksen pikkujouluissa asti, mutta markkinoille on ilmestynyt myös muita urheilupelejä.

Nyt luommekin pikaisen katsauksen niistä muutamaan. Onko Kinect Sports saanut vertaisiaan haastajia? Ovatko Kinectin jumppapelit pelaamisen seuraava askel?

Domen toisessa Kinect-pelitestissä pelit:

  • Crossboard 7
  • Dance Evolution
  • Dance Paradise
  • Fighters Uncaged
  • Get Fit With Mel B
  • Motion Sports: Play For Real
  • Sonic Free Riders
  • Sports Island Freedom
  • Zumba Fitness

Lue myös aiempi Kinect-pelikoosteemme:Kinect-julkaisupelit testissä: Dance Central, Kinect Adventures, Kinect Joyride, Kinect Sports ja Kinectimals


Crossboard 7

Tekijä: Konami

Pelaajia: 1-2

Pelin kotisivu: http://uk.games.konami-europe.com/game.do?idGame=273

Tero Lehtiniemi

Vaikka Crossboard 7 tekstin alkupäässä, kiitos aakkosjärjestyksen, pelasin tätä testin neljäntenä Kinect-pelinäni. Kun alla oli kolme peliä, joista jokaisesta oli sanottavaa lähinnä huonoista kontrolleista, on loppupäässä valloillaan optimismin ja pessimismin mielenkiintoinen sekasikiö. Toisaalta ajattelee väkisin, että ei neljättä ilman kolmatta, toisaalta taas se pieni positiivinen henkilö sisällä haluaisi ajatella, että ehkä tällä kertaa onnistuisi.

Valitettavasti sisäinen HIV-potilaani joutuu jälleen kerran pettymään. Konamin lautailupeli Crossboard 7 on nyt kokeilemistani peleistä kuitenkin se, joka kurkottaa lähimmäksi onnistumista. Crossboard 7 tarjoaa vauhdikasta lautailumeinkiä lumisten maisemien lisäksi muun muassa joissa ja aavikoilla.

Nopeatempoisessa vauhdissa kontrollien tulisi toimia erityisen tarkasti, mutta tässä Crossboard 7 onnistuu vain osittain. Hypyt, voltit, pyörähdykset sun muut pelin liikkeentunnistus hanskaa lähestulkoon loistavasti. Valitettavasti homma on kuitenkin loppujen lopuksi onnistuttu mokaamaan.

Itse laudan ohjailu nimittäin on tehty todella huonosti. Kun paikallaan seisovan pelaajan pitäisi ohjata lautaansa nojaamalla oikealla tai vasemmalle, yhtäkkiä aiemmin kivasti toimineet kontrollit tuntuvat katoavan kuin pieru Saharaan. Peli reagoi pelaajan liikkeisiin hiiiiiitaasti, mikä ei näin vauhdikkaassa pelissä käy lainkaan laatuunsa.

Vaikka Crossboard 7 on pelinä suurin piirtein yhtä turha kuin muut artikkelin yrittäjät, sen suhteen jäi eri tavalla paha mieli. Pienellä vaivalla ja panostuksella siitä olisi nimittäin saatu ihan pätevä peli. Nyt kankea sivuttaisohjaus tekee kokemuksesta lähinnä turhauttavan.

 

Dance Evolution

Tekijä: Konami

Pelaajia: 1-4

Pelin kotisivu: http://www.konami-dmstar.com/danceevolution/

Henna

Konamin vastine Harmonixin Dance Central -tanssipelille jatkaa surullisella tavalla firman jo kauan kadonneen musiikkipelien maineen haihduttamista. Kauan, kauan sitten Konami oli itse asiassa se firma, joka keksi musiikkipelit. Kinectille tehty tanssipeli Dance Dance Evolution vaikuttaa kuitenkin nopeasti kyhätyltä rahastukselta,  joka on tehty hätäisesti, että Kinectin julkaisuun saataisiin jotain valmiiksi.

Sinänsä peli näyttää ihan ok:lta, joskin keskitasoa ylemmäs ei silti kivuta. Hahmot näyttävät hyviltä ja liikkuvat aidon oloisesti.

Tanssittavat kappaleet on lainattu melko suoraan Dance Dance Revolution -sarjan peleistä. Tai eurooppalaisittain Dancing Stage Universe -sarjasta. Jos pidät edellä mainittujen musiikeista, tämäkin toimii. Itse en kuitenkaan lämmennyt kiivastahtiselle japanipopille.

Käyttöliittymän kanssa ollaan kuitenkin menty mönkään, jo valikoista alkaen. Niissä liikkuminen eroaa tuntuvasti muista Kinect-peleistä ja virheliikkeitä sattuu paljon.

Varsinainen pelikään ei tunnu tanssimiselta, vaan jonkinlaiselta hybridiltä tanssimatto-pompinnan ja oikein ajoitettujen pousailujen välillä. Aloittelijalle pelin kynnys tuntuu todella korkealta, jopa helpoimmalla tasolla.

Harmonixin Dance Central on yksinkertaisesti parempi jokaisella osa-alueella, joten suosittelen tutustumaan siihen.

 

Toinen mielipide

Dance Evolutionin näkemys tanssista perustuu erilaisten asentojen matkimiseen. Ruudulla näkyy lauma tanssijoita, sekä Kinectin kuvaama heikkoresoluutioinen kopio pelaajasta itsestään. Itse tanssikoreografiasta on irrotettu avainkohtia, joiden aikana olisi kyettävä toimimaan ruudun ohjeiden mukaan.

Välillä yritetään toistaa silhuettikuvioiden esittämiä asentoja, välillä taas piirretään ruudulle ohjeiden mukaan tai yritetään osua käsillä oikeisiin kohtiin, ympyröillä ilmaistuihin kohtiin. Oikein suoritetuista liikkeistä palkitaan tanssimittarin lukeman kasvattamisella, virheet verottavat samaa mittaria. Peli loppuu, kun mittarista loppuu virta.

Koreografia pysyy muuttumattomana vaikeustasosta toiseen, ainoastaan toistettavien liikkeiden määrä kasvaa. Helpoimmalla vaikeustasolla tanssiminen on pelkkää satunnaista huitomista sinne tänne ja asentojen vaihtamista oikea-aikaisesti. Liikkeiden virtaa toisiinsa on aistittavissa kunnolla vasta vaikeammilla vaikeustasoilla.

Tällöinkin toiminta muistuttaa enemmän nykivää liikkeiden toistamista kuin oikeaa tanssia. Ongelma korostuu myös siksi, että pelaajan saama palaute toimistaan on minimaalista. Ruutu käskee piirtämään kuvion, mutta ei ilmaise liikkeen aikana mitenkään, osuuko liikehdintä oikeaan. Ruudulla heiluvasta omasta kuvastakaan ei ole kummoista hyötyä, se kun on toimii pahasti viiveellä.

Kokemuksesta saa ehkä eniten irti, jos yrittää vain tanssia mallin mukaan ja unohtaa pelilliset haasteet kokonaan. On vain harmillista, että pelimekaniikka ei juuri auta ohjaamaan innokasta tanssijaa tähän suuntaan. Hyvä tanssipeli ohjaa pelaajan kuin huomaamattomasti elämään musiikkia. Dance Evolution ei tässä onnistu.

Vaikka paketin takana on nimekkäitä tekijöitä, vaikuttaa lopputulos muutenkin oudon viimeistelemättömältä. Graafinen toteutus on parhaimmillaankin keskinkertaista, eikä käyttöliittymään olla juuri panostettu. Navigoiminen menuissa on heikosta Kinect-toteutuksesta johtuen tuskallista. Pelin kohtaloksi koituu kuitenkin sisällön puute. Tanssimisen ympärille ei olla kasattu kunnollista uramoodia, joka koukuttaisi kehittämään taitojaan. Toki uusia tanssittavia kappaleita avataan kokeiltavaksi pelaamalla, mutta oikea etenemisen tunne puuttuu.

Juho Anttila

 

Dance Paradise

Tekijä: Mindscape

Pelaajia: 1-2 samalla konsolilla samanaikaisesti,  1-2 verkossa

Juho Anttila

Kinect tuli ja toi mukanaan ohjaimettoman liikkeentunnistuksen. Siinäpä vasta piristysruiske tanssipeleille, jotka ovat tähän mennessä tarvinneet joko tympeän maton tai kädessä pideltävät ohjaimet. Mutta kateeksi ei käy markkinoille pyrkijöitä Dance Centralin putsattua pöydän.

Dance Paradise ei sentään yritä rahastaa samaa ideaa kopioimalla. Sen sijaan se ottaa tanssimiseen hieman erilaisen näkökulman ja ryydittää sitä 40:llä hittikappaleella. Asenne on oikea, mutta onko tanssivista avatareista Rock Bandin tekijöiden hittipelin kaatajiksi?

Kuten edellisestä voi päätellä, asettaa Dance Paradise tanssilattialle pelaajien omat avatar-hahmot. Tämä ei kuitenkaan ole pelin ainoa oma idea. Tanssin aikana ruudulla näkyy neljä kaistaa. Toistettavat tanssiliikkeet lähestyvät pelaajaa kukin omaa kaistaansa pitkin, joten suoriutuakseen tehtävästä on paitsi osattava toistaa oikea liike, myös tehtävä se oikeassa paikassa. Kaistan vaihtaminen sujuu liikkumalla itse sivusuunnassa.

Itse tanssiliikkeiden esittämiseen käytetään tyyliteltyjä silhuettihahmoja. Ratkaisu ei ole täysin onnistunut, sillä etenkin monimutkaisempien liikkeiden kohdalla on vaikea nähdä, miten se on tarkoitus toistaa. Vähän sinnepäin oleva liikkeentunnistus ei myöskään auta asiaa. Usein tuntuu, että satunnainen huitominen toimii aivan yhtä hyvin kuin tarkka toistaminen.

Kytkeytyminen omaan avatariin ei sekään toimi aivan niin hyvin kuin toivoisi. Hahmo ei seuraa pelaajan liikkeitä saumattomasti, vaan tuntuu ennemminkin toistavan etukäteen purkitettuja animaatioita. Tämä vaikeuttaa omalta osaltaan tanssimista.

Dance Paradise ei tunnukaan juuri tanssimiselta. Vaikka tunnelmaa haetaan muun muassa taustalla pyörivillä alkuperäisillä musiikkivideoilla, ei peli oikein ohjaa elämään musiikin mukana. Kyse on ennemminkin erilaisten liikkeiden mekaanisesta toistamisesta taustalla soivan musiikin tahdissa. Esimerkiksi jo aiemmin mainittu Dance Central tarjoaa huomattavasti aidomman tanssikokemuksen.

Kovin perinteisen oloista uramuotoa ryyditetään kappalekohtaisilla haasteilla ja muuttuvilla ympäristöillä. Dance Paradisen myyntivaltti on yksinpelin sijaan kuitenkin moninpelin puolella, jota kaksi pelaajaa voi pelata kolmella eri tavalla. Kaikissa moninpelimuodoissa pelikenttä jakaantuu kahtia niin, että molemmat pelaajat miehittävät kaksi tanssikaistaa.

Tavanomaisen pistekamppailun lisäksi tarjolla on kaksintaistelu, jossa kaverin suoritusta voi häiritä sattumanvaraisesti valituilla erikoishyökkäyksillä. Kaksinkamppailu on hauskaa ja tasaväkisten tanssijoiden kohdatessa toisensa myös jännittävää. Yhteistyömuodossa taas molemmat pelaajat tanssivat samat kuviot, mutta vain huonomman pelaajan pisteet lasketaan. Lopputulos ei juuri vakuuta, yhteistyötä ei saada motivoitua kunnolla.

Dance Paradise on lopulta ihan hyvä yritys, jonka suurin puute on se, ettei sen pelaamisella ja varsinaisella tanssimisella tunnu olevan paljoakaan yhteistä. Sen valtteja ovat kaksinpeli ja varsin pätevä kappalelista. Yksinään tanssiville Dance Central on selvästi parempi vaihtoehto, mutta kaverin kanssa Dance Paradisekin laittaa jalat vispaamaan.

 

Fighters Uncaged

Tekijä: Ubisoft

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://fighters-uncaged.uk.ubi.com/

Tero Lehtiniemi

Taistelulajit ovat hieno ja hauska juttu, ja mikä olisikaan parempi peli-idea koko kehon käyttävälle pelille kuin katutappelupeli? No eipä juuri mikään. Niinpä Fighters Uncaged kuulosti aluksi todella mielenkiintoiselta.

Mielenkiinto valitettavasti karisi jo pelin pakollisessa tutoriaalissa. Oman pelihahmon kontrolloiminen tuo nimittäin mieleen suurin piirtein sen, että yrittäisi opettaa kataa kuurolle aivohalvauspotilaalle. Esimerkiksi kyykistyessä ruudulla kekkuloiva taistelija ei joko tee mitään, hyppää, potkaisee tai jotain, mutta ei missään tapauksessa kyykisty.

Sama meininki luonnollisesti jatkuu varsinaisissa otteluissa, sitten kun pelaaja viimein niihin asti pääsee. Peli hehkuttaa monipuolista hyökkäys- ja kombomääräänsä, mutta tosiasiassa se mitä ruudulla tapahtuu, tuntuu täysin sattumanvaraiselta. Tunnistus on toteutettu niin päin honkia, että minkäänlaista fiilistä tappelusta ei synny. Ellei sellaiseksi lasketa ruudun edessä turhautuvan pelaajan nousevaa aggressiotasoa.

Fighters Uncaged oli pinon peleistä se, mikä kiinnosti eniten, mutta samalla myös osoittautui kaikista karvaimmaksi pettymykseksi. Siinä missä esimerkiksi Sonic Free Riders pysyy vielä teoriassa pelikelpoisena, ei Fighters Uncagedilla ole pelaamisen kanssa mitään tekemistä. Se ei yksinkertaisesti vain toimi. Erästä legendaarista peliarvostelua lainaten olisi tehnyt mieli tiivistää koko kokemus muotoon ”paska Mortal Kombat -klooni”, mutta jääkööt tämä nyt tällä kertaa humoristiseksi loppukaneetiksi.

 

Get Fit With Mel B

Tekijä: Lightning Fish Games Ltd

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://www.getfitwithmelb.com/

Juho Anttila

Liikkeentunnistus on kuin luotu jumppapelejä varten. Markkinoilla onkin tunkua, kun nopeimmat yrittävät päästä nauttimaan Kinectin julkaisukiiman aiheuttamasta myyntipiikistä. Uuden teknologian hyödyntäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tämän huomaa myös ex-spaissari Mel B.

Kuuluisalla nimellä ratsastava interaktiivinen treeniohjelma alkaa kuin melkein jokainen muukin lajityyppinsä edustaja. Ensin luodaan profiili ja valitaan tavoitteet. Tämän jälkeen suunnataankin suoraan ensimmäisen treenin kimppuun.

Mel B:n jumppapeli loistaa monipuolisuudellaan, sillä mukana on 200 erilaista liikettä. Valikoimassa löytyy myös punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä, jotka muissa jumppapeleissä tavataan usein unohtaa. Lisäksi ohjelmat tukevat niin jumppakuminauhan kuin rannepainojenkin käyttöä.

Pelin sydän on päivittäin suoritettava treeni, joka on muokattu pelaajan omien tavoitteiden ja tason mukaan. Tämän lisäksi tarjolla on myös esimerkiksi vatsalihaksiin, kestävyyteen tai jalkalihaksiin keskittyviä yllättävänkin rankkoja haasteita. Halutessaan treeninsä voi rakentaa myös käsin, jolloin mukaan saa juuri ne liikkeet, jotka tahtoo.

Liikkuminen tapahtuu itse Mel B:n ohjauksessa. Pelaaja toistaa kulloisetkin liikkeet ja peli seuraa suoritusta yrittäen parhaansa mukaan arvioida, mennäänkö metikköön hieman vai traagisesti. Suoritus myös pisteytetään, mikä vaikuttaa treenistä jaettaviin palkintoihin ja poltettuun kalorimäärään.

Tässä kohden Get Fit With Mel B kompuroikin. Liikkeentunnistus on parhaimmillaankin vain keskinkertaista, eikä suorituksesta anneta kunnollista palautetta, joka auttaisi löytämään oikean tavan tehdä liikkeet. Pahimmillaan peli hukkaa lattialla punnertavan jumppaajan kokonaan ja heittäytyy taukotilaan. Ottaa muuten päähän etenkin niitä punnerruksia tehdessä.

Toinen vakava vika on pelin tapa kiirehtiä. Uuden liikkeen suoritus alkaa käytännössä heti, ilman kunnollista taukoa tai lähtölaskentaa. Myöhästyminen lähdöstä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi peli katsoo sarjan päättyneen silloin, kun Mel B ehtii suorituksensa loppuu. Pelaajalla sarjat jäävät järjestään vajaksi, ellei tunne suoritettavaa liikettä entuudestaan. Huonoa suunnittelua, joka saa treenaamisen tuntumaan turhauttavalta.

Koska Get Fit With Mel B yrittää olla kokonaisvaltainen kunto-ohjelma, on sillä tarjota myös ruokavinkkejä. Pelistä löytyy 140 erilaista terveysruokareseptiä, joiden avulla kiloja vastaan voi hyökätä myös ruokavalion näkökulmasta. Hauska yksityiskohta, mutta ei järin hyödyllinen. Harvempi jaksaa keräillä reseptejä konsolipelistä.

On oikeastaan sääli, että Get Fit With Mel B:n tekninen toteutus vuotaa niin pahasti. Pelin liikevalikoima on yksi monipuolisimmasta jumppapeleissä näkemistäni. Mel B:n ohjeilla saa varmasti tulosta. Harmi, ettei pelin tekniikka ole samalla tasolla. Ehkä Kinect-toteutukseen ei olla kiinnitetty tarpeeksi huomiota, koska sama peli on julkaistu myös PlayStation 3:lle ja Wii:lle. Joka tapauksessa Get Fit With Mel B sopii lähinnä niille, jotka ovat jo ennestään tottuneet jumppaamaan videon perässä. Kunnollista palautetta ja liikkeentunnistusta, tai yleensäkin peliä kaipaaville se on pettymys.

 

Motion Sports: Play For Real

Tekijä: Ubisoft

Pelaajia: 1-4 (samalla koneella, 2 yhtaikaa)

Pelin kotisivu: www.motionsports.com

Juho Anttila

Kun markkinoille työnnetään uutta teknologiaa, myydään kylkiäisinä tyypillisesti kahdenlaisia pelejä. Ne valmistajan omat suuret nimet, joilla laite on tarkoitus markkinoida maksavalle yleisölle, on yleensä viimeistelty viimeisen päälle. Toisella puolen aitaa löytyy sitten muita tuottajia, joilla on kiire ehtiä ratsastamaan uutuuden aallonharjalla laadusta piittaamatta. Arvaatte varmasti jo, kumpaa tyyppiä Motion Sports: Play For Real edustaa.

Kuuden urheilulajin kattava minipelikokoelma astuu samalle reviirille kerrassaan mainion Kinect Sportsin kanssa. Rohkea liike, kun muistetaan, että Sports edustaa Kinectin julkaisupelien kirkkainta kärkeä. Lajivalinnat ovat sentään omaperäisiä. Listalta löytyy ratsastusta, laskettelua, amerikkalaista jalkapalloa, eurooppalaista jalkapalloa, riippuliitoa ja nyrkkeilyä. Valtaosa siis sellaisia lajeja, joita ei Sportsista löydy.

Ongelmat nousevat vastaan heti ensimmäiseksi annostellun ratsastuksen kohdalla. Hevosta pitäisi ohjata käsiä heiluttamalla. Tosielämässähän tämä tapahtuu suitsista vetämällä, virtuaaliversiossa heilutellaan käsiä ilmassa. Ratsastus on todennäköisesti liiankin realistista, sillä lopputulos on sitä mitä odottaisin itselleni tapahtuvan myös todellisuudessa. Meetwursti ravaa tasan sinne, minne sitä itseään huvittaa, mikä osuu harvoin yhteen pelaajan toivomusten kanssa. Liimatehtaalle joutaisi, mokoma.

Seuraavana tarjoiltava laskettelu ei juuri korjaa harmituskäyrän nousevaa suuntaa. Mäkeä lasketaan kyyristelemällä ja siirtämällä painopistettä puolelta toiselle. Välillä päästään kokeilemaan myös mäkihyppyä. Laji kaatuu kehnoon liikkeentunnistukseen. Radalla pysyminen on lähes mahdotonta, kun peli ei osaa päättää, menikö laskettelija kyykkyyn vai yrittikö hän kääntyä vasempaan. Pelikelvotonta kuraa.

Amerikkalainen jalkapallo ei kata koko peliä, vaan koostuu sen sijaan useammasta erilaisesta haasteesta. Välillä väistellään esteitä, välillä taas potkitaan tai heitetään palloa kohti maalia. Yllättäen homma toimii, vaikka ei viihdytäkään kovin pitkään. Lajin eurooppalainen vastine tuntuu puolestaan liian epätarkalta. Pallo ei tunnu millään lähtevän sinne, minne haluaisi. Ainoastaan maalivahtina toimiminen viihdyttää. Kaksinpelinä tästäkin saa hetken iloa irti, kun toinen potkii ja toinen torjuu.

Nyrkkeily on traagisesta viiveestä johtuen täysin satunnaisen oloista huitomista. Jopa Wii Sportsin vastaava on parempi. Sen sijaan riippuliito maistuu, nousten jopa paketin selvästi viihdyttävimmäksi lajiksi. Lentoa ohjataan käsien asentoa vaihtelemalla. Koska liitimessä ei ole moottoria, on vauhtia haettava sukeltamalla. Tällöin menetetään korkeutta, jota voi korjata nousevien ilmavirtausten avulla. Yllättävänkin hauskaa ja haastavaa, sekä myös tarkkaa. Herää kysymys, miksi muiden lajien liikkeentunnistusta ei olla saatu viritettyä samalle tasolle?

Melkein kaikkia lajeja voi pelata joko yksin tai korkeintaan neljän hengen porukassa. Joissakin lajeissa suorittamaan pääsee yhtä aikaa kahden pelaajan voimin, toisissa taas pelataan vuoron perään. Moninpeli on tietenkin yksin puurtamista hauskempaa, mutta hutero liikkeentunnistus syö kokemukselta parhaat tehot myös porukalla pelattaessa.

Yritystä Motion Sportsissa toki riittää, mutta se kompastuu perusongelmaan, johon ennustan useammankin Kinect-pelin törmäävän. Jos peliä on tarkoitus pelata nojaten pelkkään liikkeentunnistukseen, on ominaisuuden syytä olla tarkka. Viive on osattava piilottaa ja liikkeet on tunnistettava vaivattomasti. Kinect-pelit elävät ja kuolevat ohjauksen sujuvuuden mukana. Valitettavasti Motion Sports: Play For Real kompastelee juuri tällä tärkeimmällä osa-alueella. Peli, jonka parissa tulee lähinnä vihaiseksi, kannattaa jättää suosiolla hyllyyn.

 

Sonic Free Riders

Tekijä: SEGA/Sonic Team

Pelaajia: 1-4

Pelin kotisivu: http://www.sega.com/games/sonic-free-riders/

Tero Lehtiniemi

Segan vauhtisiili Sonic on kahdenkymmenen vuoden ikäänsä mennessä kerennyt tähdittämään jos jonkinlaisia pelejä. Sonic Free Riders on jatkoa vuonna 2006 alkunsa saaneelle Sonic Riders -sarjalle, joka asettaa Sonic-universumin hyvikset ja pahikset vastakkain hieman urheilullisemmissa meiningeissä. Kisailuvälineinä toimivat huippunopeat leijulaudat, joilla olisi selätettävä kanssakilpailijoiden lisäksi myös pirullisten kenttien vaarat.

Liikkeentunnistuspelit ovat Wii-ajoista asti kärsineet siitä, että ylimääräinen kikkailu toteutuksessa yleensä kostautuu pahemman kerran. Vielä pahemmin näin, mikäli perusedellytykset eivät alun perinkään ole kunnossa.

Ja juuri tähän nimenomaiseen ongelmaan tyssää myös Sonic Free Ridersin matka. Siitä nauttiminen on nimittäin tehty suorastaan mahdottomaksi. Peli tarjoaa kyllä hulvattoman määrän mitä mielenkiintoisimpia pelimuotoja, vaihtoehtoisia reittejä ja vaikka mitä, mutta näistä ei valitettavasti ole juuri iloa.

Ai miksikö? No ensinnäkin pelin liikkeentunnistusohjaus niin sanotusti imee. Jopa niinkin arkiset asiat kuin pelkkä kisan käynnistäminen tuottavat hatarien kontrollien ja huonon tunnistuksen vuoksi ongelmia.

Entäs sitten kun päästään kisaan? Kun vauhdinotto esimerkiksi vaatii rullalautatyylistä maahan potkimista ja sekä erikoisesineille että aseille on omat erikoisliikkeensä, hyytyy hymy melko äkkiä. Kun tähän lisätään vielä hypyt ja kaikki muu mahdollinen, ei liene vaikea kuvitella että jo yksinkertaisissa valikkokontrolleissa tökkivä liikkeentunnistus menee tositoimissa lukkoon kuin pasifisti jujutsutreeneissä.

Kaiken kaikkiaan Sonic Free Riders on malliesimerkki uuden laitteen julkaisun ajoille rynnitystä tuotteesta. Hirveä lauma hienoja ominaisuuksia, jotka eivät toimi kunnolla ja vaikka toimisivatkin, liika on aina liikaa.

Toinen mielipide

 Pelikokemus on kauttaaltaan masentava, vaikka hahmona ääntä nopeampi sininen siili sopii kuin nakutettu Kinectille. Liikkeentunnistus on juuri niin kamalaa kuin vain pahimmissa painajaisissa voi kuvitella. Sonic ja kumppanit leijuvat laudoillaan sivuttaisasennossa, mihin myös pelaaja on pakotettu. Peliasento sattuu kehoon, kääntyminen rekisteröityy sattumanvaraisesti ja ilmatemput ovat tuurista kiinni. Omien ja ruudulla näkyvien liikkeiden välillä on viivettä pirusti.

Lisätuskaa aiheuttavat sormuksien kerääminen ja esteiden lyöminen, mitkä vaativat käsien epämääräistä heiluttamista. Ohjaaminen on typerän vaikeaa, kun Sonic kuitenkin perustuu nopeaan reagointikykyyn. Se on täysin mahdotonta, koska ohjaus ei reagoi liikkeisiin riittävällä varmuudella.

Sonic Free Ridersissa olisi ollut potentiaalia – kentät ovat mielenkiintoisia, ulkoasu komea ja ruudunpäivitys tasainen. Jos peliä voisi pelata tavallisella ohjaimella, olisin voinut pitää siitä. Toisaalta Sonic Riders julkaistiin aikanaan PlayStation 2:lle ja oli silti hirveä tapaus. Jossittelu ei siis auta.

Simon Elo

 

Sports Island Freedom

Tekijä: Hudson / Konami

Pelaajia: 1-2

Pelin kotisivu: http://uk.games.konami-europe.com/game.do?idGame=275

Tero Lehtiniemi

Hudsonin Sports Island Freedom on paperilla melko kunnianhimoinen paketti. Siinä missä Kinect Sports pitäytyi turvallisesti yleisurheilulajeissa, Hudson tarjoilee olohuoneurheilijoille kaikkiaan kymmenen eri urheilulajia, valikoiman sisältäessä muun muassa lentopalloa, tennistä ja taitoluistelua.

Lajien perusteella saattoi jo aavistaa, että luvassa on melkoista kuuseen kurkottelua ja katajaan kapsahtamista. Yksikään pelin urheilulajeista ei nimittäin toimi kunnolla. Syyllinen on joka kerralla sama: liikkeentunnistus, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on toteutettu täysin päin tiedätte kyllä mitä.

Esimerkiksi taitoluistelussa pelaajat nettoavat pisteitä sen mukaan, kuinka hyvin pelaaja pystyy jäljittelemään kulloistakin asentoa. Ongelma on vain siinä, ettei peli yksinkertaisesti tunnista niitä vaan lähes järjestään verottaa pelaajaa virheellisistä asennoista.

Tässä vaiheessa olisi vielä helppo syyttää lajin vaikeutta, sukupuolta ja ties mitä, mutta kun puhutaan miehestä joka on suhteellisen kova luu vaikkapa SingStar Dancen Pokerfacessa, en pistä tätä fysiikan piikkiin. Varsinkin kun tunnistusongelmat jatkuvat urheilulajista toiseen.

Tennistä pelatessa pelin kyvyttömyys tunnistaa lyöntejä saa lähinnä ajattelemaan aikoja, jolloin Wii Sports oli hieno juttu eikä kyseisen konsolin päällä vielä ollut parin sentin pölykerrosta. Sensorin kyvyttömyys tunnistaa oikeita liikkeitä on ongelma jo itsessään, mutta tämän lisäksi liikkeissä on käsittämätön viive. Ainoa lajeista joka toimii edes suurin piirtein niin kuin on tarkoitus on jousiammunta, ilmeisesti sen yksinkertaisuuden takia.

Kaiken kaikkiaan Sports Island Freedomin Freedom-sana tuo lähinnä mieleen Braveheart-elokuvan loppukohtauksen, jossa hung, drawn and quartering -rangaistukseen tuomittu William Wallace huutaa teloituksen aikana FREEDOOOOM! Ihan yhtä tuskallinen tapa kuolla Sports Island Freedom ei ole, mutta kovin kauaksi tästä ei jäädä.

 

Zumba Fitness

Tekijä: Pipeworks Software

Pelaajia: 1-4 samalla konsolilla vastakkain, 2 samalla konsolilla yhteistyössä, 2-8 verkossa

Pelin kotisivu: http://zumbafitnessgame.com

Juho Anttila

Zumba on muoti-ilmiö, joka lupaa muuttaa elämäsi. Latinoa ja kansainvälistä musiikkia yhdistelevä tanssiohjelma pyrkii tekemään harjoittelusta hauskaa, kuin tanssia vain. Suosio on ollut huima, joten tietenkin tätä herkkua tarjoillaan myös Kinectin avulla pelattavaksi. Ei olisi välttämättä kyllä tarvinnut.

Ensimmäinen varoitusmerkki on käyttöliittymäsuunnittelu. Menuissa liikutaan, ei valitsemalla haluttu alue, vaan kelaamalla valikoimaa ruudun alalaitaan sijoitetulla kömpelöllä liukukytkimellä. Oikeaan osuminen vaatii tarkkuutta ja hermoja. Halpa oranssi yleisilme myöskään juuri nosta tunnelmaa.

Zumba on vaikeaa, joten matka tanssilattialle käy tutoriaalin kautta. Liikkeet käydään läpi yksi kerrallaan esimerkkiä näyttäen. Kouluttajan hahmo tanssii ruudulla ja pelaajan olisi kyettävä toistamaan liikkeet. Jos liike osuu kohdilleen, muuttuu kouluttajan silhuetti vihreäksi. Muuten näytetään joko punaista tai keltaista riippuen sössimisen traagisuusasteesta.

Jo opetusosio paljastaa, että Zumba Fitnessin liikkeentunnistus on auttamattomasti rikki. Peli ei tunnista yksinkertaisintakaan liikettä hitaasti suoritettuna, ainakaan, jos liike tehdään ruutua kohti. Sivuttaissiirtymissä menestys on hieman parempaa, mutta tällöinkin tuntuu, että pisteitä ropisee lähinnä vahingossa, ei onnistuneen suorituksen vuoksi.

Itse pelin puolella tunnistus toimii yllättäen paremmin. Tanssiminen sujuu yhä ohjaajan esimerkkiä seuraten. Tällä kertaa sellaisetkin liikkeet, joita tutoriaali ei tunnistanut, tuntuvat osuvan edes välttävästi kohdilleen. Onnistuneista suorituksista palkitaan pisteillä, joita kertyy entistä enemmän, kun ruudun alalaidan mittari täyttyy. Pelaaminen onnistuu niin yksin kuin kaverin kanssa yhteistyössä tai vastakkain pisteitä vertaillen.

Kun koulutusosio on hajalla, toivoisi, että oppimiskäyrä olisi sentään inhimillinen. Tämä ei Zumba Fitnessin kohdalla toteudu. Jo ensimmäinen aloittelijatason ohjelma on sen verran kovatempoista hyppimistä, ettei zumbanoviisilla ole juurikaan mahdollisuuksia pysyä perässä.

Asiaa ei myöskään auta suorastaan surkea palaute. Jos ja kun liikkeet menevät väärin, ainoa merkkiä tästä on mallihahmon punainen väri. Korjausohjeita, apua tai vinkkejä ei tarjota. Joko osaat, tai itket. Peli on selvästi suunnattu niille, jotka zumbaavat jo harrastuksekseen ja pääsevät suoraan sisään tarjolla oleviin ohjelmiin.

Zumba Fitness ei loista pelillisellä tarjonnallaan. Toki tanssimaan pääsee suoraan, kaveria vastaan tai omaa kömpelösti ylläpidettävää harjoitusohjelmaa seuraten. Kaikissa tapauksissa itse kokemus on kuitenkin lähes identtinen. Laadukkaammista peleistä tuttu eteneminen, haasteet ja itsensä voittaminen puuttuu täysin.

Jos zumbaa harrastaa jo ennestään ja kotona olisi pakko päästä hyppelemään, toimii Zumba Fitness ehkä jonkinlaisena hieman edistyneempänä harjoitusvideona. Peliksi siitä ei ole ja ensimmäistä kertaa zumbaavien opetusohjelmana se on surkea. Heikko esitys haisee rahastukselta ja kuuluukin suoraan Kinectin julkaisupelien pohjasakkaan.

 


 

Mitä jäi käteen?

Tuntui, että joka pelin kohdalla teki mieli toistaa samaa mantraa. Kontrollin ja liikkeentunnistus eivät olleet nimittäin kunnossa yhdessäkään testatuista peleistä. Meininki tuo ikävällä tavalla  mieleen Wiin alkuajat, kun markkinoille ängettiin toinen toistaan huonommin toimivia ja mukamas hienoilla kikoilla täytettyjä pelejä.

Tämä on sääli, sillä Kinect on teknologiana mainio, ja sille löytyy oikeasti hyviä pelejä kuten Dance Central ja Kinect Sports. Niinpä huterat kontrollit on helppo pistää ainoastaan ja täysin kiireen ja tekijätiimien epäpätevyyden piikkiin. Itse en käyttäisi näistä peleistä rahojani yhteenkään ja suosittelen ettette tekään tee niin. Kunnolla ja ajatuksella tehtyjä Kinect-sovellutuksia odotellessa urheilupelien tarpeen täyttäköön Kinect Sports.

Juho Anttila ja Tero Lehtiniemi

 

Lisää aiheesta

Kinect-ensitesti: Sinä olet ohjain

Microsoft järjesti 1.9. Kinect-esittelytilaisuuden, jossa laitteeseen ja sen peleihin voitiin tutustua omakohtaisesti. Pahimmat ennakkoepäilykset hälvenivät kerralla, sillä ohjain osoittautui toimivaksi leluksi. Lue juttu, katso video!

Kinect-ensitesti: PIM! Olet pelissä! 

Yleisesti ottaen Kinect toimi erittäin hyvin, tunnistaen ongelmitta pelaajien vartalot, kädet ja jalat. Liikkuminen välittyi peleihin selkeästi.

Kinect-julkaisupelit testissä: Dance Central, Kinect Adventures, Kinect Joyride, Kinect Sports ja Kinectimals

Millaisia ne pelit sitten ovatkaan? Dome pisti pelit pinoon ja Kinectin tulille. Testissämme Kinect-julkaisupelit Dance Central, Kinect Adventures, Kinect Joyride, Kinect Sports ja Kinectimals.

Your Shape: Fitness Evolved (Xbox 360)

Ubisoftin Your Shape: Fitness Evolved ehtii ensimmäisenä sektorille, jota tullaan jatkossa lypsämään urakalla. Kyse ei kuitenkaan ole prototyypistä. Jo ensiyritys tekee ohjainpohjaiset jumppapelit kerralla tarpeettomiksi.

Lue myös

Deus Ex: Human Revolution -ensikosketus osa 2 – bioaugmentoitu vapaus

Ensitestissä ilmainen morppi Allods Online

Me kysyimme Dragon Age II:sta, Bioware vastasi

Xbox 360:n hopeinen Aberdeen-ohjain – muuntuva peliohjain

Zeebo – kehitysmaille suunniteltu pelikonsoli

 

Parhaalta peliltä vaikutti...

Katso tilanne vastaamatta