Kun pelasin apinan raivolla – Rage-kisan parhaat

Dome.fi ja Creative järjestivät taannoin ”Pelasin apinan raivolla” –kilpailun, jossa arvoimme erinomaiset Creative Sound Blaster Tactic3D Rage –kuulokkeet muikeiden pelikokemustarinoiden lähettäjien kesken. Kisasta on kulunut jo tovi, mutta palataan vielä kertaalleen sen pariin joidenkin mainioimpien lukijoiden pelikokemusten matkassa.

Kilpailun haastehan oli seuraava: ”ota näppäimistö haltuun ja kerro meille milloin viimeksi pelasitkaan oikein apinan raivolla – ja mitä. Miten ihmeessä peli vei sinut niin mukanaan?”

Kuulokkeet arvottiin parhaimmilla tarinoilla osallistuneiden kesken.

Kuulokkeet voitti Janne Helsingistä oheisella Duke Nukem 3D –tarinallaan:

Duke Nukem 3D, vuonna 199? Tätä peliä hakattiin niin paljon pc:llä että useampi hiiri ja näppäimistö meni hajalla. Haettiin peliseuraa mb-netistä, viestinä legendaarinen ”Duke Nukem 3D? Voin soittaa jos 09”. Siihen aikaan pelattiin aina 30min ja yhteys katkaistiin, ettei vanhemmille tullut liian iso puhelinlasku. Samassa rapussa kaveri tuli aina soittamaan ovikelloa ja lyhyesti kysyi, Duke? Voin soittaa, 2min päästä. Siitä sitten nopeasti auki ja odottamaan soittoa. Hetken kuluttua soi puhelin, tässä vaiheessa huudettiin vanhemmille, älä vasta (tiesivät tässä vaiheessa, taas ne pelaa. Välillä faija meni nostamaan luurin ja kuuli ”matrix-soundeja”). Peliä veivattiin niin paljon, että aina tiesi mihin toinen ”syntyi” ja hirveellä kiireellä perään, yleensä haulikko. Hiiren asetuksen oli niin herkät, pienellä hipaisulla pyöritti ukkoa monesti ympäri. Oli turnauksia ja maineeseen muodostuneita pelaajia, jota vastaan pelkäsi pelätä ja ”huhut” pelaajista liikkui pelaajalta toiselle. Jossain vaiheessa, kun alkoi kehittymään ja sai vihdoin ensimmäisen voiton paremmasta pelaajasta, kädet tärisi ja adrenaliini virtasi kehossa. Aina oli tukijoukot takana peleissä. Kerran peli oli jopa liian totista, kun onnistuin voittamaan ”swatman” nimisen pelaajan, ja tämä luuli että huijasimme, koska pelasin alakerran kaverin koneelta. Peli oli hirveää tulitusta, mutta itse vein peliä ja olin ihan ”tulessa”. Peli loppui kesken, koska ”parempi” ei voi ottaa takkiin ranking listalla alemmalta olevalta. Hetken kuluttua kaverin puhelin soi, ja sieltä pyydettiin mut puhelimeen. Josta paljastui tämä ”swatman” joka tokaisi (mikä on jäänyt hyvin mieleen tuolta ajalta) ”voitais ”Remon”(yksi parhaimmista pelaajista tässä pelissä) kanssa tulla piipahtaa siellä ja hoidella tuollaiset k*settajat. Auto on jo lämpenemässä ja kaljaakin ollaan otettu (hahah). Mutta koskaan eivät tulleet vierailulle. Toisen voitto on toiselle tuska. Ja joskus pelit menee liian totiseksi. Nykyään Battlefield 3 on peli jota olen pelannut liikaakin. Mutta kyllä se ykkönen on ja tulee olemaan on Duke Nukem 3D.

Lisää poimintoja apinan raivolla pelanneiden kertomuksista. Nimiä ei mainittu.

Viime yönä olin es_huuruissa pelaamassa lollia ja team feedas mid ja top ei osannut pelaa yhtään. Ite pelasin 6-0-9 ezreal adc ja vihut honoras mut. Melkeen rikoin näytön kun oli niin huonot tiimiläiset.

En muista viimekertaa, mutta ikuisesti mieleeni on palanut Black & white ykkösen viimeinen maa… Koko kenttä on puhdasta vi**uilua pelaajalle, ja kun vuorossa oli viimeinen kylä valloitettavana alkoi järkyttävä meteoriittisade joka meinasi kyykyttää vanhan pentiumini hurjalla grafiikallaan. Oma creature oli tässä vaiheessa ainoa tapa jolla saatoin valloittaa kylän, mutta tämä oli kentän kirousten ansiosta pateettinen varjo entisestään, joka ei halunnut tehdä muuta kuin pas**ntaa viljasiiloihin. Suurella huutamisella ja läiskyttelyllä sain elukan kylään, jossa se yritti hurmata asukkaita pas**ntamalla varaston eteen samalla kuin meteoriitit ovat laskeneet fps:ät noin yhteen… En ole ikiä huutanut koneelleni niin paljon kuin kyseisen tehtävän aikana, ja muistelen vieläkin sitä pelisessiota kauhulla…

olimme kavereiden kanssa dota2 erässä niukasti häviöllä ja tiesimme että natures prophet pelaaja vastustajan tiimissä kantoi divine rapier miekkaa, kuuluisaa erien kääntäjää. Vastustajan tiimi oli jo mätkimässä ancient rakennusta mutta saimme kuin saimmekin natures prophetin hengiltä raivoisan yrittämisen jälkeen ja annoimme sen windrunner sankarillemme joka räjäytti lopussa kaiken ulti kyvyllään nimeltä focus fire. Sen pituinen se. Opetus pelistä jossa ei saa herpaantua hetkeksikään eikä luovutaa missään vaiheessa ja että kantavat sankaritkin voivat olla tukevia(olin nimittäin erittäin huono faceless void ja se oli minun osaltani supporttaamista puolustaessa yms. asioita pelissä hoitaessa)

…32 pelaajan Battlefield serverillä syttyi hyvin henkilökohtainen puolen tunnin sota bunkkerissa istuvan sniperin kanssa. V**ut muista, se oli 1vs1 mätkintää parhaillaan ja loput 30 pelaajaa vain hidastuksia matkalla bunkkeriin.

Sain War Thunderissa toimimaan joystickin. Oli seuraavana päivänä tiedossa kokoushelvettiä jonka tajusin siinä neljän aikaan aamuyöstä. Joten päätin sitten vetää samoilla silmillä. Ei hyvä varsinkaan kun heti töistä kotiin päästyä sama homma jatkui :D

olin pelannut Dark soulsia 5 tuntia pääsemättä ensimmäiselle pomolle

Sain hotline miamin joululahjaksi, herranjumala sitä huutoa :D

Käynnistin kaverin kanssa pelin arma2 wasteland modin. Löysin itseni keskeltä kaupunkia. Kuuntelin ja katselin ympärille, ei ketään lähettyvillä. Kartassa näkyi vihollis tiimin tukikohdan sijainti. Minä ja kaverini päätimme etsiä aseet, tavata lähellä tuota tukikohtaa ja tuhota se. Itse löysin tankin warrior v2 ja sniper m107. Menimme tukikohdan läheiselle metsälle pysäytimme tankin lähelle ja menimme jalan lähemmäs tarkkailemaa. Vihollisia näkyvissä! Kysyin kaverilta: Lupa ampua? KYLLÄ Vihollisia kuoli ”E.S. Posthumus – Unstoppable” biisin tahtiin Muutama vihollinen piiloutui rakennusten suojiin ja yhden sijainti oli tuntematon. Kysyin kaverilta liikkuuko hän? Kaveri: en liiku. tiesin että vihollinen takana 180° taakse ja noscope headshot! Siitä menimme tankin kyytii ajoimme lähemmäs ja hanat auki tukikohta kaikki joka liikkuu saa tappaa ja niitähän putos kun tykki laulaa. Noin puolentunnin Apinan raivon jälkeen pääsimme tavoitteeseen ja selvisimme voittajina!

kun väänsin Killzonen läpi kahdessa päivässä. Siinä unohtui iolmoittaa jopa töihin poissa olot!!

Pelasin uusinta Legend of Zelda Skyward Swordia, jossa voi tallentaa vain tietyissä paikoissa sijaitsevien patsaiden juurella. Oli kouluaamu, ja olin kerennyt pelaamaan temppelin ”bossiin” asti, kunnes tajusin että bussipysäkillä pitäis olla vartin päästä. Edellinen tallennuspaikka oli tietysti pitkän ja rasittavan temppelin ulko-ovella ja seuraava olisi heti tuon tuhottavan vastuksen jälkeen. En tietenkään olisi halunnut koulun jälkeen joutua aloittamaan koko temppeliä alusta,ja temppelin alkuun olisi pitkä matka, joten päätin nopeasti tuhota edessä olevan vastuksen ja tallentaan seuraavaan mahdolliseen paikkaan. Ei pitäisi olla vaikeaa. Ongelmana oli vain että minulla oli myös tuona hetkenä aivan valtava kusihätä, ja talouden ainoassa vessa oli varattuna, eikä siellä ollut henkilö olisi ulos tulossa vielä pitkään aikaan. Siinä kiireessä, kuset melkein housussa pyörien tuli sitten kaiken paineen alla, muuten helpon vastuksen edessä, tehtyä mitä typerämpiä virheitä, jotka johtivat toinen toisensa jälkeen kuolemiin ja bossin uudelleen aloittamiseen ja ajan kulumiseen. Tuolloin tuli kyllä pelattua kova irvistys naamalla, kiroiltua, huudettua ja pelattua kuin apinan raivolla. Lopulta onnistuttua oli kyllä tunne mitä mahtavin.

Aloitin Starcraft kakkosen pelaamisen. Entinen hardcore CS 1.6 pelaaja joka teki vaihdon Apple maailmaan ja lopetti pelaamisen kolmeksi vuodeksi. Into pelaamiseen tuli takaisin ja kaveri ehdotti että kokeile SC2sta. Tiesin mikä oli kyseessä ja vaikka en ole ollut kova rts fani niin ajattelin että kokeilen. Kun on monta vuotta counter strikeä hakannut ja tullut aika hyväksi niin voi sanoa että jumalauta kun jumittui bronze leagueen ja tuli turpiin koko ajan. Ja ensimmäiset viikot meni enemmän apinan raivolla kun ajattelemisella. Sen ensimmäisen viikon jälkee rauhottui kyllä mutta vieläkin tuntuu että nyt menee hermot ja apinan raivolla ei tule laitettua GGtä vaikka peli on hävitty jo kauan sitten.

Löysin Planetside2:n ensimmäistä kertaa muutama kuukausi sitten. Tutoriaaleja ei oltu katsottu, kuolo korjasi alle 30 sekunnin välein. Itse olin kuoleman niittokoneena ehkäpä kerran viiteen minuuttiin. Siitä k/d-ratiota vaan laskemaan. Jokin kumma tässä tuskastuttavassa pelissä kuitenkin imi mukaansa. Taisteluiden laajuus ja niiden mahtipontisuus pakottivat pysymään mukana eikä luovuttamaan. Ja keskellä sitä upeaa kaaosta tosiaan hakattiin apinan raivolla. Mitään muuta voimavaraa kun ei ollut. Apinan raivo on jatkunut tähän päivään saakka. PS2 aukeaa taas tämän kirjoituksen jälkeen, tosin tällä kertaa apinan raivolla tappaen, ei kuollen. Ainoana vaivana vain on se, etten omista kuulokkeita, ainoastaan kaiutinsarjan. Ja pojan ollessa päiväunilla se on harvinaisen harmittava juttu. Muutenkin on apinallisen raivostuttavaa kun ei voi keskustella pelitovereiden kanssa. Kenties tilanne muuttuu lähipäivinä tällä tekstillä. Mutta nyt apinoimaan!

Apinana on pelattu useasti, ja myös raivolla. Apinan raivosta tulee mieleen yksi kerta aikoinaan, kun Tribes 2 oli vielä kultaa. Suomi oli koostanut jenkkisarjaan oman teamin – True Sauna – ja pelit tietty pelattiin jenkkiservereillä heidän määrittämänään aikana. Lue paska pingi, arkipäivä ja kello 4-7. Erästä matsia säätäessä yö muuttui aamuksi vähitellen ja vikaa mappia aloittaessa oli tilanne tasainen. Tiukkaa vääntöä oli siihen asti ollut ja timelimitit oli paukkuneet. Kun countdown käynnistyi viimeiseen kenttään, kelloa nopeasti vilkaistuani totesin, että aikaa on 15 minuuttia, jonka jälkeen täytyisi juosta ulos ovesta – jos halusin ehtiä lukion viimeiseen matikan tenttiin. Noh, eipä siinä mitään, mutta pelipaikkakin oli määrätty puolustukseen lippua tuijottamaan. Tämähän ei soveltunut suunnitelmiin, halusin että tenttiin ehtiminen on omasta tekemisestä kiinni. Puolustuksessa pystyisi korkeintaan viivästyttämään peliä. Kenellekään muulle (14) tiimiläiselle en maininnut uudesta suunnitelmastani. Tarkoitus oli Apinan Raivolla vetää cap-out ennen kuin kukaan ehtii edes omaan lippuun koskea. 12 minuuttia myöhemmin kartta päättyi, caplimit saavutettu. Kannoin lipun kotiin kolmella ensimmäisellä yrityksellä 3 kertaa ja vielä 2 cappia päälle. Muut toivat loput. Heavy on Flagin puuttuminenkin huomattiin vasta 10 minuutin kohdalla, kun vastustaja vei myös pari kertaa lipun. ’Missä @#ussa meidän HoF on??’ ’Just hakemas kamaa..(tm)’. Aivan apinan raivolla toin siis voiton kotiin ja ehdin tenttiin – jonka väsyneenä muistaakseni ryssin..

Aloitin Tetriksen ensimmäisen tason.

avomieheni osti minulleTomb Raider Trilogyn (Legend, Underworld, Anniversary). Olen luonteeltani hyvin intensiivinen ja se näkyy myös pelatessani, joten tyypilliseen tapaani hermostuin jo pienen yrittämisen jälkeen. Pelissä minua eniten ärsyttää epäoleelliset hyppy kohtaukset, joita joutuu tosiaan takomaan kymmeniä ja kymmeniä kertoja ennen kuin ne menevät läpi. Kaveripiirissä kaikki jotka tietävät minun pelanneen kyseistä peliä ja ovat nähneet sen tapahtuvan jaksavatkin muistuttaa tapahtumasta hokien ”Ai vähän niin kuin Nina silloin kun se pelasi Tomb Raideria?” Pelatessani sama kuvio toistuu. Ensin pientä murinaa. Tämän jälkeen kiroilua ja kaiken päättää hillitön ohjaimen heilutus samaan aikaan kun kirosanat lentävät. Sinällään kyllä se joskus toimiikin. Tarpeeksi kun ohjainta heiluttaa niin kyllä Lara sinne oikeaan paikkaan saattaa hypätäkkin. Tämä Lara Croft raivo on myös muutenkin hyvästä. Olenpas muutaman kerran saanut hierottua mieheni niskat jumista pois pelaamisen päätteeksi.

15.5.2012 Max Payne 3 julkaistiin, peli pois muoveista, levy sisään ja huomasin että Achievementtejä ei saa jos käyttää tähtäysavustusta Xboxilla. Joten Free Aim käyttöön. Kaiken päälle otin vaikeusasteeksi Hardin, ja sen takia ohjain sekä kirosanat lentelivät samanaikaisesti. Ohjaimessa on selvästi taistelukolhuja, mutta pääsin kuin pääsinkin läpi. Sitten Max Payne 3 päivittyi ja tallennukseni korruptoitui… Se oli hyvä ohjain.

Pelasin apinan raivolla, kun… -aineotsikon alle saisi helposti kasaan oivan kokoelman allekirjoittaneen kilahtamisia League of Legendsista, World of Warcraftin areenoilta, The Old Republicin battlezoneilta sekä muista peleistä, joissa PvP:stä on tullut ”nautittua”. Voisin myös päätyä kertomaan Diablo 3:n ihanuudesta ja kuinka huusin kurkkusuorana ylistystä Blizzardille, kun HC-pelimuodon ja omien nakkisormien haasteen sijasta hahmon kuolema aiheutuikin serverin lagipiikki. Kuitenkin kaikki edelliset ovat olleet tavallista turhautumista ja nörtin raivoa, eikä alkukantaista innostusta itse peliä kohtaan kuten otsikon itse ymmärsin. Ainoa kerta, ja miten hämmentävä kerta se olikaan, kun huusin verenhimoisena epäonnistuessani ja juhlin voittojani huudoilla ja vihollista halveksien, oli konsoleiden ja tietokoneiden sijaan puhelimella pelatessani. ”Nuo perkuleen siat ovat kaivautuneet tuonne erittäin epävakaan ja helposti tuhottavan rakennelman alle. Minulla on käytettävissämme enemmän kuin tarpeeksi tulivoimaa etenkin, kun on kaksi räjähtävää lintua viimeisinä arsenaalissa.” Ja sitten omien sohlausten ja sikojen satumaisen tuurin vuoksi rakennelman raunioissa nököttää yksinäinen kypäräpäinen possu silmä mustana, ja koko rakennelma makaa yhden palkin varassa valmiina romahtamaan possun päälle. Paineet ovat kovat, sillä muistan edelleen possujen pilkan edellisistä epäonnistumisista. Sormet hikoavat, ritsa jännitetään, sulat pölähtävät ja lintu lentää… SUORAAN RUUDULTA ULOS!!! Possu nauraa raunioissa ja minä jään taas kerran kiroamaan ja harmittelemaan toiseksi viimeistä osumaa, jolloin possun pelasti se yksi hemmetin rautatanko, joka sopivasti kaatui sen suojaksi. Ketään peleihin tehtyä luomusta en koe niin paljoa arkkivihollisikseni kuin noita Angry Birdsin vihreitä possuja. Ja kentän epäonnistuttua minua suorastaan v-tuttaa, mutta pakko se on uudestaan pelata, sillä possut eivät saa voittaa ja se oli niin lähellä tällä kertaa. Ei voi muuta sanoa kuin, että hienon pelin Rovion pojat ovat tehneet ja erittäin addiktoivan. Kunpa avopuoliso saisi Roviolta jotkin Angry Birds -korvanapit, ettei tarvitsisi kuunnella minun kirouksiani Rovion pelejä apinanraivolla pelatessani.

Pelasimme kavereiden kanssa Draw My Thingiä, (piirtämis/arvailupeli) skype-keskustelun kanssa. Seuranamme olivat yksi ilmeisesti Afroamerikkalainen nainen ja Intialainen mies. Itse olin aivan liekeissä. Johdin kierrosta 5 pisteellä. Mutta sitten, ensin oli vuorossa kaverini piirros, hänen piti piirtää kuva sanasta ”Little Hand”, joka ei käsittääkseni edes ole kunnollinen sana. Koska arvauksia kyseiseen kuvaan ei tullut, tyytyi kaverini kirjoittamaan sanan ruutuun, ei pisteitä minulle. Tässä vaiheessa Intialainen herrasmies koitti saavuttaa. Tilanne oli 13 pistettä minulla, 12 hänellä. Sitten oli naisen vuoro, viimeinen kuva. Olen ollut aina siinä luulossa että naiset ovat suurimmaksi osaksi miehiä parempia piirtämään, tämä ei sopinut nyt kyseiseen tilanteeseen. Hän alkoi piirtämään jotakin mikä näytti koiralta, hyvin etäisesti. Tämän jälkeen seurasi epätoivoinen kumitus. Pelaajat yrittivät epätoivoissaan arvailla kaikkea eläinten ja kodinkoneiden väliltä, kirahvia unohtamatta. Peli alkoi heittää avustuksia kirjaimilla. _SS__L_ ___L_. Intialais herrasmies arvasi viimeisen 2 sekunnin aikana kun peli oli melkein jo paljastanut sanan joka ei vastannut kuvaa milläänlailla. Hävisin pelin 1 pisteellä. Kyseessä oli sana Assault Rifle. Tässä vaiheessa skypessä arvosteltiin kovaäänisesti naisen piirtotaitoja helposta sanasta. Tunsin erittäin paljon myötähäpeää ja vihaa tätä naista kohtaan. Hänen piirtotaitojensa takia hävisin kovan kamppailun. Intia 15 – Suomi 13. En voinut tämän jälkeen voinut enään katsoa lobbyssä Intialais miehen profiilikuvassa olevaa koppavasti hymyilevää kanssakilpailijaani. Ragequittasin pelistä ja skypestä. Häpäistynä.

Operation Flashpointtia, Salkunryöstö-pelimoodia pelatessa joskus vuonna vektori ja pikseli. Koko joukkueeni oli jumissa talossa jossa salkku oli koska vihollisen puolijoukkue tulitti taloa läheisen kukkulan päältä armottomasti. Sain hätä-evakuointi kutsun kuulokkeisiini ja päräytin kuljetuskopterillani paikalle 3km päässä sijaitsevalta odotus alueeltani. Laskeuduin talon ja kukkulan väliin, antaen näin suojaa vihollisen tulitukselta ja nappasin joukkueeni kyytiin. Kuulokkeet meinasivat räjähtää riemukkaista onnen kiljahduksista ja ”Good stuff Bro”-onnitteluista kun olimme lentäneet pahimman luotisateen ulottumattomiin, ja viimein napanneet tärkeän pisteen salkun onnistuneesta ryöstöstä.

Ilkeä orjuuttaja vei isäni ja laittoi hänet häkkiin. Liianeilla hyppien ja yhä ylemmäksi kiiveten samalla tavoitellen avainta joka avaisi oven häkkiin jossa isäni on vangittuna! Ainiin, nimeni on Donkey Kong Junior!!

Poikaystäväni osti minulle uuden Simsin lisäosan, ja yritin epätoivoisesti pokata similleni kaupungin rikkaimman miehen. Monta tuntiahan siihen meni, ja lopulta kun sain miehen naimisiin simini kanssa, sain selville, että tämä olikin työtön, köyhä luuseri. Heitin tietenkin ukon ulos, ja seuraavat tunnit menivät seuraavan etsimiseen. Poikaystäväni on kauhuissaan pelitavastani, mutta sehän on vain peliä ;)

Tyttären syntymän jälkeen pääsin ensimmäisen kerran laneille. Call of duty 4:ää tuli hakattua apinan raivolla. Paras peli pelipatoutumien purkamiseen.

…kirjoitin historiaa uusiksi. Tiikerini oli saanut jo vakavia osumia, eikä miehistökään ollut enää täydessä terässä. Tiesin, että vastassa on vielä kaksi venäläistä IS-tankkia, jotka kumpikin olivat myös saaneet jo osumia. Tykistö oli jo aikaa jäänyt savuamaan pusikkoihinsa ja muut olivat pysäytetty niille teloilleen, kuka minnekin. Radiosta kuului enää venäjänkielisiä solvauksia. Kuullessani lataamisäänen syöksyin eteenpäin samalla kun adrenaliini kohisi veressäni. Ammuin täydestä vauhdista kukkulan päällä väijyvää vihollistankkia suoraan alapanssariin, joka riitti tuhoamaan vihollisen. Radiosta ei kuulunut enää mitään, josta tiesin viimeisen vihollistankin keskittyvän nyt tosissaan taisteluun. Tykin lataaminen tuntui kestävän piinaavan ikuisuuden. Vihollisen olinpaikka oli arvoitus ja kun tuleen ei kannata jäädä makaamaan, niin uuden latauksen myötä siirryin varovasti eteenpäin hakeutuen seuraavan lohkareen suojiin. Yhtäkkiä puskien keskeltä syöksyi IS ampuen etupanssariin. Jäin henkiin. Yritin tähdätä ja laukaisin. Telaosuma pysäytti IS:n paikoilleen. Nyt ei ollut aikaa tuhlattavaksi. Seuraava osuma ratkaisee taistelun voittajan ja häviäjän. Moottori savuten painoin kaasun pohjaan ja käänsin tankkini kohti vihollista. Hampaat ja rauta kirskui, kun Karjalan historia kirjoitettiin uusiksi. Voittoisa taistelu World of Tanks -pelin Karelia -kentässä.

…olin noin kymmenen vuotta nuorempi. Pelasin tietokoneella innokkaana, kunnes se lopulta jumahti tai lagasi julmetusti. Raivosin ja puhkuin! Menin huoneestani ulos raivosin lisää! Tunteeni leppyivät ajallaan, mutta joitakin päiviä myöhemmin, huomasin seinässä lommon. Ihmettelin, että mistähän kyseinen lommo oli tullut, mutta se tuli mieleeni hetken päästä. Olin pelistä raivoissani potkaissut sitä seinää niin kovaa, että siihen oli tullut reikä. Onneksi olin potkaissut sellaista väliseinää, jonka pystyi korvaamaan uudella suht helposti, mutta olihan se nyt pieni ylilyönti rikkoa seinä jonkin pelin takia! Siinähän sitä sitten isin kanssa käytiin ostamassa uusi seinä, joka sitten pistettiin paikalleen ja maalattiin! Hups! :S Tarinan opetus: Älä potki onttoja väliseiniä!

Olin kaverin luona iltaa istumassa muutamalla oluella kun kaveri kaivoi tietokoneeltaan 16bit sega emulatorin, siinä vaiheessa innostuin jo sen verran että lapsuuden muistot tulivat mieleen ja sonic hedgehog. siinä ruettiin sitä takomaan (tai siis minä rupesin, kun kaveri kehu jo pelanneensa läpi). noh pelasin ja pelasin, todella hienostikkin kunnes.. egyptimaan vastus koittaa……. noh ensin ihan lepposasti siinä pelailin ja menetin parit elämät. siinä sitten jo asennoiduttiin vähän paremmin seuraavaksi mutta mitä vielä ?? menetin pari elämää lisää :@ kaikkiaan elämiä oli yhteensä 11 jos continuet luetaan mukaan ja kaikkihan ne perkele meni siinä samassa kohdassa, voitte vaan kuvitella miten vitutti, aina siihen samaan piikkiin kuolin ja oli muuten aika lähellä ettei kaverin näppäimistöstä ja taulutv:stä tullut entisiä :D paras oli kun kaverilla oli videomateriaalia kyseisestä tapahtumasta, siinä tuli huuettuu ja niin perkeleesti. melkeinpä taisin kaverin uhata tappaakkin siinä kun naureskeli :D