Uusimmat

Kymmenen vuotta Sosiaalista rajoittuneisuutta

22.09.2010 13:30 Muropaketin toimitus

Tällä viikolla kymmenen vuotta täyttävä Sosiaalisesti rajoittuneet -nettisarjakuva on oivallinen esimerkki pienestä ja hauskasta ideasta kasvaneesta ilmiöstä. Nettinörttien tekemä, nettinörttien lukema sarjakuva kertoo asioista ja ilmiöistä ihmisten tavoilla, jotka lukijat tajuavat mainiosti. Antinörtit, oikean elämän omaavat sen sijaan saattavat pudota vitsin kelkasta jo alkumetreillä.

Nörttien luja usko tietotekniikan kaikkivoipaisuuteen tarjoaakin herkullisen asetelman huumorille. Sarjakuva todistaa, että IT-alan ihmiset osaavat nauraa itselleen.

Sosiaalisesti rajoittuneet -sarjakuva kertoo IT-alan ihmisistä; heidän työstään, elämästään ja  lähipiiristään. Sarjan sankareina esiintyy muun muassa koodaajakaksikko C ja Plus, eli tietokonekielellä C++. Nörttien työpaikalle viehkeyttä puolestaan suovat lähtistä assistentiksi edennyt Iipee ja miespuolinen Blondisihteeri, jonka urakehitystä jarruttaa pahasti krooninen kykenemättömyys hyvän kahvin keittämiseen.

Sarjakuvaa piirtää Jukka Piira, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Shunichiro. Käsikirjoittajana sarjakuvalle toimivat edellisen veli Pekka Piira ja Ossi Mäntylahti. Tekijät ovat syntyneet vuonna 1974 ja kotoisin Helsingistä. Julkaisijaryhmään kuuluu myös tekniikasta huolehtiva Kenneth ”Kennu” Falck, joka tunnetaan myös tietotekniikka-alan kolumnistina ja web-palveluiden skaalautuvuuden asiantuntijana.

Sosiaalisesti rajoittuneet aloitti ilmestymisensä aikanaan Jaakko ja Antti Rytsölän ylläpitämässä Sunpoint.net –portaalissa, josta tekijät saivat rautaisannoksen start-up –yrityksen kannustavan ilmapiirin luovaa hulluutta.

Sosiaalisesti rajoittuneet ilmestyi ensimmäisen kerran 20.9.2000 ja on ilmestynyt tästä lukien säännöllisesti. Se on Suomen vanhin edelleen säännöllisesti ilmestyvä web-sarjakuva.

Sarjakuva on ilmestynyt oman sivustonsa lisäksi muun muassa Ilta-Sanomissa, ITviikossa ja Iltalehti Onlinessa.

Kymmenen vuotta sarjakuvaa

Jukka Piira: ”Hyvä teos kannattelee itse itseään”

Mies Sosiaalisesti rajoittuneiden visuaalisen taiteen takana, Jukka Piira, muistuttaa kaikkia taiteilijan urasta haaveilevia aikaansaannin haasteista.

”Kaikki taiteilijat ovat omien teostensa ankarimpia kriitikoita. Olisi aivan liian helppoa jäädä hieromaan teosta loppuiäksi. Päivittäisessä strippisarjakuvassa aikataulu ei kuitenkaan tunne armoa. Sarjakuvan kymmenen vuoden aikana kertynyt rutiini ja taiteeni tekemiseen – myös muun kuin Sosiaalisesti rajoittuneiden – kehittynyt nopeus ja rentous ovat louhineet pahimmat angstit teosten toimittamisesta yleisön silmille. Pyrin myös pitämään sarjakuvan visuaalisen ilmeen tuoreena vaihtamalla kuvakulmia-ja kokoa ruudusta toiseen tylsän monistamisen sijaan. Mitä itse pidän erityisen poikkeuksellisena Sosiaalisesti rajoittuneiden grafiikassa ja missä olen mielestäni onnistunut, on hahmojen ilmeikkyys. Ja tämä on luvalla sanoen harvinaista päivittäisessä strippisarjakuvassa.

– Mistä Sosiaalisesti rajoittuneet sai alkunsa?

”Olimme mukana Sunpoint.net –portaalissa ja tuolloin sisältöjohtajana toiminut vanha tuttumme Ossi Mäntylahti heitti puolivakavissaan idean aikakauden kokemusten ikuistamisesta sarjakuvaksi. Kypsyttelimme ideaa porukalla noin vuoden ajan. Tuona aikana kehitimme muun muassa hahmoja ja sarjakuvan konseptia”.

– Oliko teillä aiempaa kokemusta strippisarjakuvan tekemisestä?

”Sosiaalisesti rajoittuneet oli ensimmäinen sarjakuva meille kaikille. Internet-julkaisun vapaus ja välitön yhteys lukijoihin opettivat nopeasti, mikä toimii ja mikä ei. Ja työ tekijäänsä opettaa. Vuosien kokemus näkyy sarjakuvassa ehkä selvimmin graafisen tyylin kehittymisessä. Esimerkiksi vuonna 2008 uudistimme hahmojen piirrostyylin kautta linjan yhtenäiseksi. Pyrimme välttämään sitä, että eri hahmot näyttäisivät eri aikakausien tuotteilta”.

– Miten sarjakuva tehdään? Kokonaan tietokoneellako?

”Sarjakuva ei synny automaattisesti jollakin ihmenappulalla. Piirtäminen on ihan oikeaa työtä. Stripit piirretään käsin. Ensiksi tehdään lyijykynäluonnokset, joiden pohjalta tussatut originaalit. Nämä puolestaan skannataan tietokoneelle, jossa niille tehdään loppukäsittely. Eli väritys ja tekstaus.”

– Mistä te saatte ideanne sarjakuvaan?

”Kiistämme jyrkästi kaikki yhtäläisyydet tositapahtumiin. Kaikki on puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Yhtä ainuttakaan todellisuuden tapahtumaa ei ole referoitu sarjakuvassa.” 

Ubuntu on ketterä!

Kenneth Falck: ”Ubuntu, Django ja CouchDB mahdollistavat ketterän kehityksen”

Kun lähdimme suunnittelemaan englanninkielistä Sosiaalisesti rajoittuneiden sivustoa, oli meillä apuna vahva kokemus viidentoista vuoden ajalta online-julkaisusta. Tuona aikana olimme myös tekniikan puolella oppineet – joskus kantapään kauttakin – mikä toimii ja mikä ei.

Luonnollinen alusta palvelimelle oli Linux – tarkemmin sanoen Ubuntu 10.04. Ubuntu on osoittautunut erittäin stabiiliksi web-palvelinalustaksi ja se pysyy monia kilpailijoitaan paremmin ajan tasalla uusissa teknologioissa.

Djangon ja Pythonin myötä pystyimme rakentamaan kansainvälisen sivuston varsin nopeasti ja pienellä koodimäärällä. Sosiaalisesti rajoittuneiden sivustolla on pelkän staattisen julkaisukoneiston lisäksi dynaaminen julkaisujärjestelmä, joka toimii samalla myös työnkulkuvuon ohjausjärjestelmänä. Sarjakuvan käsikirjoittaminen ja editointi on tiimityötä, jossa tekstejä sekä kuvia hiotaan useissa eri vaiheissa. On tärkeää, että sisällöntuottajilla on tähän mahdollisimman hyvät ja tehokkaat työvälineet, jotka toimivat myös tien päältä.

Julkaisujärjestelmän pohjana on Django, joka on kevyt, yksinkertainen ja elegantti väline monipuolisten online-palveluiden rakentamiseen. Sarjakuvien metatiedot tallennetaan CouchDB-tietokantaan, joka taipuu helposti esimerkiksi monikielisiin sisältöihin hakujen tehokkuudesta tinkimättä.

Sarjakuvan historiikki: Ossi Mäntylahti

 

Sosiaalisesti rajoittuneet: www.sosiaalisestirajoittuneet.fi

Socially Challenged: www.thesociallychallenged.com

 

Lue myös

Dead Rising 2 -haastattelussamme legendaarinen Keiji Inafnue

Lopunperä 1: Lopunperän tarinat on tarina suomipelistä, joka ei koskaan kuoriutunut

Mindflex – pelaamista ajatuksen voimalla

Pelintekoa Suomessa ulkomaalaissilmin osa 5: mikroautoilua ja urakan päätös

Playstation Move -julkaisupelit eDomen testissä

Remedy Entertainment – espoolaisesta kellarista maailmanmaineeseen