Lego Batman 3: Beyond Gotham –ensikosketus – pyhä avaruus, Bättis!

02.06.2014 18:30 | Miika J.K. Halmela

Pyhä palikka, Batman – kulmikas Lepakkomies tulee jo kolmannen kerran! Kuten uutukaisen nimestä voi päätellä, leikkikenttänä perinteisesti toiminut Gotham City jätetään tällä kertaa taakse tarinan viedessä sankarimme tähtiin asti. Miika J.K. Halmela raportoi Lontoosta!

Lego-pelien resepti on yleensä suhteellisen yksinkertainen. Otetaan jokin suosittu elokuva tai franchise, joka sitten vedetään Lego-sabluunan läpi. Pelillisesti yksinkertaisesta ja huumorin kyllästämästä lopputuloksesta ovat tavallisesti pitäneet niin lapset kuin vähän vanhemmatkin pelaajat. Myös samalta sohvalta sujuvasti toimiva moninpeli on yksi sarjan vahvuuksista.

Viime vuosina palikkaseikkailuja on tosin alkanut tupsahdella pihalle kiihtyvään tahtiin, tai siltä ainakin tuntuu. Ehkä ilmassa on ollut jo peräti jonkinlaisia inflaation merkkejä – kuinka monella eri lisenssillä samanlaisen pelin loppujen lopuksi voi tehdä? Silti Warner Brosin Lontoon tilaisuudessa paljastettu Lego Batmanin kolmas tuleminen sai hymyn huulilleni. Ei vähiten siksi, että Lego Batman jatko-osineen on selvästi palikkapelien parhaimmistoa.

Originelli tarina avaruudessa

Toisin kuin vaikkapa samannimisten elokuvien käsikirjoitusta melko suoraan mukaileva Lego The Hobbit, on Lego Batman 3: Beyond Gothamissa täysin uusi tarina. Juuri se tekee pelaamisesta kivaa, että ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.  Beyond Gothamissa yllättäviä elementtejä tulee kuulemma riittämään. Lontoossa paljastettiin jo pari upouutta kikkaa, kuten muuttuvan labyrintin henkeen rakennettu sokkelomainen virtuaalitodellisuus ja uudenlaiset ajoneuvo-osuudet. Virtuaalitodellisuudessa on seikkailtava muun muassa avaruusraketin laukaisukoodeja selvittelemässä, ajoneuvosegmenteissä taas on selvästi mukana kuuluisaa tekemisen meininkiä.

Eräs medialle esitelty lentelykohtaus tapahtui avaruudessa, suuren avaruusaseman ulkopuolella. Siinä sankarimme suihkivat eteenpäin piskuisella raketilla sivustakuvatussa kuvakulmassa ja tuhoavat kymmenittäin eteensä osuvia vihulaislennokkeja, ohjuksia ja muita lentäviä härveleitä. Minulle tämä toi mieleen erityisesti vanhan koulukunnan shoot ’em upit, klassinen avaruusräiskintä Gradius hyvänä esimerkkinä, joskin näkemämme lepakkotoiminta oli huomattavasti hektisempää. Vaikka emme saaneet testata peliä itse, touhu näytti sangen viihdyttävältä ja arcadehenkiseltä.

Oikeuden puolustajat vihollisineen

Batman ja ihmepoika Robin eivät suinkaan ole ainoat sankarit. Nimi voisi olla suoraan Lego Justice League, sen verran suuressa roolissa myös Teräsmies ja kumppanit tuntuvat olevan. Niin ikään kelmikaarti on pitkälti tuttua osastoa jo kakkososasta. Anarkistishumoristinen Jokeri, ryppyotsainen Lex Luthor ja monet muut superkonnat punovat jälleen pirullisia juonia hyvyyden edustajien päänmenoksi, siinä todennäköisesti (duh) kuitenkaan onnistumatta. Lisäksi luvassa on muutamia kokonaan uusia sankari- ja pahishahmoja. 

Virtuaaliympäristöt ja Gothamin vaihtaminen avaruudeksi ovat tapoja, jolla TT Games pyrkii pitämään kolmannen Lego Batmanin tuoreena ja pelillisesti mielenkiintoisena. Myös peleille ominaista huumoria pitäisi olla mausteena riittävästi. Kaiken näkemämme ja kuulemamme perusteella vaikuttaisi siltä, että Lego Batman säilyy jatkossakin palikkapelien kuninkuusluokassa.

 

Lego Batman 3: Beyond Gotham

Tekijä: TT Games

Julkaisija: Warner Bros.

Tulossa: 3DS, PC, PlayStation 3, PlayStation 4, PS Vita, Xbox 360, Xbox One, Wii U – syksy 2014

Pelaajia: 1, 2-?

Pelin kotisivu: http://www.ttgames.com

Miika J. K. Halmela

 

Lisää aiheesta

Lego Batman 2: DC Super Heroes (PC, PS3, Xbox 360) 

Lego Marvel Super Heroes (3DS, DS, PC, PS3, PS4, PSV, Wii U, Xbox 360, Xbox One)  

Lego The Hobbit (PC, PS3, PS4, Wii U, Xbox One, Xbox 360) 

Lue myös

Duel of Ages 2 (lautapeli)

Evolve marssii avaruusviidakossa Left 4 Deadin jalanjäljillä

Middle-earth: Shadow of Mordor –ensikosketus – Mordorin musta varjo laskeutuu [osa 1]

Plantronics RIG Gaming Headset – kevyttä iloa korville

Valiant Hearts –ensikosketus – seikkailu ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa

Watch Dogs –ensikosketus: tietoverkkovakoilua ja räjähdyksiä [osa 3]